• Katariina Souri lähtee eduskuntavaaleihin keskustalaisena – perusti aiemmin Graniittipuolueen ja erosi siitä

    Souri perustelee eduskuntavaaliehdokkuuttaan keskustan listalla muun muassa halullaan puolustaa maaseutua.
    Sipoolainen Katariina Souri ryhtyi keskustalaiseksi.
    Sipoolainen Katariina Souri ryhtyi keskustalaiseksi. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Politiikka
    9.4.202616:19
    Jukka Koivula

    Kirjailija, kuvataiteilija ja entinen malli Katariina Souri (ent. Kärkkäinen) ilmoittaa tiedotteessaan lähtevänsä vuoden 2027 eduskuntavaaleihin keskustan ehdokkaana. Sipoossa asuva Souri perustelee puoluevalintaansa muun muassa halullaan puolustaa maaseutua.

    ”Suuri kysymys on, miten voimme mahdollistaa luonnonläheisen elämäntavan muuttuvassa maailmassa. Tarvitsemme maaseutuelämän tukemista ja keinoja maaseudun elävöittämiseen”, Souri toteaa.

    Souri kertoo lähtevänsä suurella innolla mukaan keskustan toimintaan. Hän sanoo myös arvostavansa keskustan pitkiä perinteitä ja yhteisöllistä luonnetta.

    Lisää aiheesta
    • Katariina Souri puuhasi tiiviin ydinporukan kanssa uutta puoluetta Suomeen. Nyt hän on eronnut Suomen Graniittipuolue ry:n jäsenyydestä.

      Politiikka | Katariina Souri eroaa Graniittipuolueesta

    Aiemmin tänä vuonna Souri puuhasi omaa puoluehankettaan nimeltä Graniittipuolue. Hiljattain Souri kertoi eroavansa perustamastaan puolueesta, jonka oli juuri saattanut puoluerekisteriin. Syyksi ilmoitettiin Graniittipuolueen ydintoimijoiden keskinäinen luottamuspula.

    Lisää aiheesta
    • Katariina Souri on uuden Graniittipuolueen puheenjohtaja. Puolueen keskeinen tavoite on tukea maaseudulla asumista.

      Politiikka | ”S-ryhmä pilkottava, tuet pientiloille” ‒ julkimo puuhaa Suomeen uutta puoluetta, jonka ytimessä ovat maaseutuyhteisöt

      Tilaajalle
    • Graniittipuolueen puheenjohtaja Katariina Souri asemoi itsensä ja puolueensa poliittiseen keskustaan. Sylissä on Lili-kissa.

      Politiikka | Tästä syystä Katariina Souri sai tarpeekseen vihreistä ‒ ”En ihmettele puolueen kannatuslamaa”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Katariina Souri
    keskusta
    Graniittipuolue
    eduskuntavaalit 2027
    maaseutu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa