• Tästä syystä Katariina Souri sai tarpeekseen vihreistä ‒ ”En ihmettele puolueen kannatuslamaa”

    Souri suhtautuu kriittisesti woke-vasemmistoon sekä rasismilla flirttailevaan oikeistopopulismiin.
    Tilaajalle
    Graniittipuolueen puheenjohtaja Katariina Souri asemoi itsensä ja puolueensa poliittiseen keskustaan. Sylissä on Lili-kissa.
    Graniittipuolueen puheenjohtaja Katariina Souri asemoi itsensä ja puolueensa poliittiseen keskustaan. Sylissä on Lili-kissa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Politiikka
    12.2.202621:00
    Jukka Koivula
    Sipoo

    Graniittipuolueen puheenjohtaja Katariina Souri on kertaalleen aiemminkin piipahtanut puoluepolitiikassa, vihreiden eduskuntavaaliehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä eduskuntavaaleissa 2019.

    ”Se kuvio päättyi siihen, että minut ensin leimattiin tiedevastaiseksi ja lopulta jätettiin puolueessa yksin. Kaikki lähti siitä, että kritisoin yhteiskunnan medikalisoitumista”, Souri kertoo.

    Omasta mielestään hän ei ole tiedevastainen.

    ”En tietenkään vastusta lääkehoitoja kaikissa tilanteissa. Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että lääkefirmojen lobbaus on liiallista ja monta vaivaa voisi hoitaa lääkkeettömästi ‒ tai ennaltaehkäistä kokonaan terveillä elintavoilla.”

    Sourilla ei ole vihreistä muutenkaan paljon hyvää sanottavaa.

    ”En ihmettele puolueen kannatuslamaa. Olen sinänsä samaa mieltä heidän perusajatuksestaan, että ympäristönsuojelu on tärkeää, mutta toteuttamistavasta olen oikeastaan täysin eri mieltä.”

    ”Vihreäthän on äärimmäisen kaupunkikeskeinen puolue. Ihmisiä pitäisi vaan maksimaalisesti pakata asumaan Helsinkiin, ja se sitten ilmeisesti olisi jotenkin hyvä asia ympäristölle ja ilmastolle”, Souri päivittelee.

    ”Vihreäthän on äärimmäisen kaupunkikeskeinen puolue.”

    Katariina Souri

    Perustamansa Graniittipuolueen Souri asemoi poliittiseen keskikenttään.

    ”Voisin ajatella yhteistyötä ainakin keskustan kanssa aluepolitiikassa ja toisaalta jaan kokoomuksen kanssa perusajatuksen siitä, että yrittäjyys on tärkeää. Vasemmiston kanssa olen samaa mieltä, että heikommista täytyy huolehtia.”

    ”Mutta toisaalta on käynyt täysin selväksi, ettei tärkeimpiä tavoitteitamme pysty ajamaan vanhojen puolueiden kautta”, Souri toteaa.

    Souri lisäsi puuta hirsitalonsa takkaan kylmänä tammikuisena talvipäivänä.
    Souri lisäsi puuta hirsitalonsa takkaan kylmänä tammikuisena talvipäivänä. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Eduskuntapuolueista hän kritisoi voimakkaimmin kristillisdemokraatteja.

    ”Asenne, jossa kristinusko nostetaan auktoriteetiksi kaiken muun yläpuolelle, on minulle ongelma. Minulla ei ole mitään kristittyjä vastaan, mutta luterilainen kirkko olisi kyllä jonkinlaisen kädenojennuksen velkaa Suomen alkuperäisasukkaille, joilta muinaisusko väkisin tukahdutettiin”, Souri moittii.

    ”Vaarallisinta kansakunnan olemassaololle on viha ja häpeä omaa kansaa ja kulttuuria kohtaan.”

    Katariina Souri

    Hän suhtautuu kriittisesti myös woke-vasemmistoon sekä rasismilla flirttailevaan oikeistopopulismiin.

    ”Kaikki tällainen ikävä ja repivä tapa tehdä politiikkaa on itselleni vierasta. Olen vahvasti sitä mieltä, että niin woketus kuin avoin rasismi politiikassa ovat romahtavan yhteiskunnan merkkejä. Mutta vaarallisinta kansakunnan olemassaololle on viha ja häpeä omaa kansaa ja kulttuuria kohtaan. Vielä ei ole liian myöhäistä kääntää suuntaa.”

    Lisää aiheesta
    • Katariina Souri on uuden Graniittipuolueen puheenjohtaja. Puolueen keskeinen tavoite on tukea maaseudulla asumista.

      Politiikka | ”S-ryhmä pilkottava, tuet pientiloille” ‒ julkimo puuhaa Suomeen uutta puoluetta, jonka ytimessä ovat maaseutuyhteisöt

      Tilaajalle
    • Aluetutkija ja professori Sami Moisio katsoo uuden aikakauden alkaneen maailmassa. Hän povaa maakuntien merkityksen korostuvan uuteen geopoliittiseen talouteen siirryttäessä.

      Politiikka | ”Alueiden merkitys korostuu, uusi geopoliittinen talous mullistaa maailman” ‒ aluetutkijan mukaan MDI:n väestöennuste perustuu menneisyyteen

    • Vesanto on reilun 1 800 asukkaan maaseutupitäjä Pohjois-Savossa.

      Politiikka | Suoraa puhetta huoltoaseman parlamentissa ‒ ”Maaseutu ahtaalla hallituksen takia”

    • Vihreät esittää erityistalousalueiden perustamista Itä-Suomeen. Asian puolesta puhuu joensuulainen kansanedustaja Krista Mikkonen (vihr.).

      Politiikka | Vihreät esittää merkittäviä hankkeita itäiseen Suomeen ‒ tässä lista toimenpiteistä

    • Toimittaja-kirjailija Matti Rönkä tenttasi puheenjohtajaehdokkaita Kati Partasta, Antti Kangasta, Eerikki Viljasta, Tero Hemmilää, Juha Junnilaa ja Ilkka Pohjamoa.

      Maatalous | MTK:n on vaikutettava aluepolitiikkaan voimakkaasti, ehdokkaat linjaavat ‒ ”Yleispolitiikka ratkaisee onko yrittämisen edellytyksiä ylipäätään”

    • Kimmo Laamasen isännöimä viljatila sijaitse Savonlinnassa Kulennoisten Lahdenkylällä.

      Maatalousyrittäjät | Viljelijän terveiset hallitukselle ja MTK:lle: ”Nyt tarvitaan tekoja, että Itä-Suomi pysyy asuttuna”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Katariina Souri
    Graniittipuolue
    Vihreät
    suomen politiikka
    poliittinen kritiikki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa