Kehysriihi sopi toimista, joilla vahvistetaan energiaturpeen huoltovarmuutta ja saatavuutta. Alkuvuoden hyytävät kaksi ensimmäistä kuukautta lisäsivät energiaturpeen käyttöä kaukolämpölaitoksissa.
Keskeiset päätökset kehitysriihessä koskevat tukimallia energiaturpeelle. Hallitus päätti tukimallista, jolla energiaturpeen tuotantoon ohjataan 8 miljoonaa euroa huoltovarmuuden varmistamiseksi vuodesta 2027 alkaen.
Turpeen varmuusvarastointia jatketaan vuoteen 2030 asti, ja Huoltovarmuuskeskukselle osoitetaan tähän tarkoitukseen 10 miljoonaa euroa vuonna 2026.
Sähköä ja lämpöä tuottaville lämpölaitoksille osoitettavalla tuella mahdollistetaan bioenergiaa käyttävien chp-laitosten käytön jatkuminen aiemmin kaavailtua pidempään.
Hallitusohjelmassa kasvu- ja kuiviketurve määritellään strategisesti tärkeäksi raaka-aineeksi.
Luonnonvarakeskuksen tuoreen tiekartan mukaan kuivike- ja kasvuturpeen tarjonnan arvioidaan laskevan nykyisestä noin kolmesta miljoonasta kuutiometristä mahdollisesti noin puoleen jo vuoteen 2028 mennessä.
Tarjonnan odotetaan jopa loppuvan lähes kokonaan 2030-luvulla, ellei tuotantoa turvata lisätoimilla.
”Kevään kehysriihessä on päätettävä säädösmuutoksista, joilla luodaan kasvu- ja kuiviketurvetuotannolle omat, energiaturvetuotannosta poikkeavat lupavaatimukset”, vaatii Koneyrittäjien toimitusjohtaja Matti Peltola.
Kehysriihen päätöksissä ei ole erillistä mainintaa edellä mainituista lupavaatimuksista.
Hallitusohjelmassa kasvu- ja kuiviketurve määritellään strategisesti tärkeäksi raaka-aineeksi. Kuivike- ja kasvualustatiekartan laatiminen liittyy talouskasvua edistävään kasvupakettiin, josta Orpon hallitus teki päätöksen keväällä 2024.