• Pohjolan korkeapaine ohjaa matalapaineita kohti Milano-Cortinan olympiakisoja

    Suomen sää on ollut korkeapaineesta johtuen rauhallista, mutta samalla korkeapaine ohjaa matalapaineet kulkemaan kohti Keski- ja Etelä-Eurooppaa. Sää voi muuttua kisaladuilla erityisen vaihtelevaksi ensi viikon keskivaiheilla.
    Suomen säässä ei suuria yllätyksiä ole, selkeinä ja heikkotuulisina öinä on kireää pakkasta.
    Suomen säässä ei suuria yllätyksiä ole, selkeinä ja heikkotuulisina öinä on kireää pakkasta. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Uutiset|Sää
    6.2.202619:14
    Eero Hallavo

    Matalapaineet ohjautuvat tällä hetkellä varsin eteläisille reiteille. Seuraavat olosuhteita keikuttavat matalapaineet ohittavat kisat tarpeeksi kaukaa etelän puolelta, mutta ensi viikon tiistaista lähtien uhka vaihtelevammasta säästä kasvaa.

    Valtaosa hiihtomatkoista kilpaillaan mahdollisesti vaihtelevissa olosuhteissa, joten voitelun onnistuminen voi osoittautua vaikeaksi. Vaihtelevuuteen kuuluvat myös hyvät sääjaksot, mutta niiden ajoittumisesta vuorokauden valoisiin hetkiin ei ole mitään takeita.

    Jännitettävää kisoissa siis riittää niin urheilijoiden kuin olosuhteidenkin puolesta. Toivottavasti saamme kokea kisoissa mieluisia yllätyksiä.

    Suomen säässä ei suuria yllätyksiä ole, selkeinä ja heikkotuulisina öinä on kireää pakkasta.

    Kuva: Ilmaiteteen laitos
    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Huonekasvit ovat helppo keino lisätä sisäilman kosteutta.

      Rakentaminen ja remontointi | Pakkanen näkyy käsissä ja tuntuu kurkussa – ilmankostutin on kelpo apu, mutta sen käyttö vaatii tarkkuutta

      Tilaajalle
    • Paleltuneet syreeninoksat eivät kuki ensi kesänä.

      Piha ja puutarha | Ensin oli pitkään leutoa, sitten alkoivat pakkaset – yhdistelmä oli syreeneille liikaa

    • Energiateollisuuden energiamarkkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa vieraili Stina Haason haastattelussa MT Livessä.

      Energia | Vinkit sopivan sähkösopimuksen valintaan Energiateollisuuden johtajalta ‒ kommentoi sähkön hintaa MT Livessä: ”Vähän harmittaa”

    Artikkelin aiheet
    sää
    korkeapaine
    matalapaine
    Milano-Cortina 2026
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita