• Viidesosa suomalaisista ei pysty säästämään rahaa

    Yhä useampi suomalainen ei pysty säästämään lainkaan, ja myös taloudellinen ahdinko on kasvanut viime vuodesta.
    Omasta taloustilanteesta johtuvien unettomien öiden määrä on kasvanut suomalaisilla neljä prosenttiyksikköä viime vuodesta 44 prosenttiin.
    Omasta taloustilanteesta johtuvien unettomien öiden määrä on kasvanut suomalaisilla neljä prosenttiyksikköä viime vuodesta 44 prosenttiin. Kuva: Stiina Hovi
    Uutiset|Talous
    27.10.202515:08
    Paula Liesmäki

    18 prosenttia suomalaisista ei säästä lainkaan, kertoo Säästöpankkiryhmän uunituore Säästämisbarometri.

    Luku on kasvanut kolme prosenttiyksikköä viime vuodesta ja on nyt korkeimmillaan koko 2020-luvulla.

    ”Kotitaloudet ovat eri tilanteissa, sillä yhä harvempi pienituloinen saa kerrytettyä säästöjä, ja hyvätuloiset puolestaan vaikuttavat säästävän entistä suurempia summia”, kuvailee Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkonen tiedotteessa.

    ”Moni hyvätuloinenkin joutui viime vuosina käyttämään säästöjä arjen kuluihin.”

    Henna Mikkonen

    Vaikka hintojen nousu on rauhoittunut, korot laskeneet ja ostovoima parantunut, suomalaisten taloudellinen ahdinko on kasvanut viime vuodesta. Eniten se on kasvanut pienituloisilla ja vähentynyt hyvätuloisilla.

    19 prosenttia suomalaisista kertoo ottaneensa lähiaikoina lainaa maksaakseen pakollisia menoja. Määrä on kasvanut kaksi prosenttiyksikköä viime vuodesta.

    ”Huoli ja epävarmuus painavat ihmisten mielissä ja se jarruttaa kuluttamista tällä hetkellä enemmän kuin varsinaiset eurot. Moni hyvätuloinenkin joutui viime vuosina käyttämään säästöjä arjen kuluihin, ja kerryttää nyt puskuriaan uudelleen”, Mikkonen toteaa.

    57 prosenttia arvioi olevansa onnellinen.

    Synkistä tuloksista huolimatta 59 prosenttia suomalaisista kertoo voivansa nauttia elämästä taloudenhallintansa vuoksi, ja 57 prosenttia arvioi olevansa onnellinen.

    Valtakunnallisen tutkimuksen verkkokyselyyn vastasi 1326 iältään 18–69-vuotiasta ihmistä 2.–10. syyskuuta. Tutkimuksen toteutti Dagmar Oy.

    Lisää aiheesta
    • Tilastokeskuksen luottamusindikaattorin saldoluku oli lokakuussa –7,6. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Talous | Kuluttajien luottamus talouteen heikkeni − kestotavaroiden ostaminen, lainan ottaminen tai asunnon osto eivät houkuttele

    • Kuluttajista yli viidennes arvioi, että heidän oman taloutensa tila on nyt huonompi kuin vuosi sitten.

      Talous | Elinkeinoelämän luottamus luottamus talouteen vahvistui, kuluttajien näkymä koheni vain hivenen

    • Raakakahvi on ennätyskallista, samoin kaakao.

      Talous | Kallis kahvi ja kaakao kiskovat ruuan hintaa ylöspäin – siipikarjanlihan tuonti on uhka, PTT toteaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    säästäminen
    taloudellinen ahdinko
    Säästöpankkiryhmä
    suomalaiset
    Säästämisbarometri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria