• Asiantuntijat arvioivat: Tämän verran sähköstä pitää tulevaisuudessa varautua maksamaan

    Myös jatkossa luultavasti yksittäisinä tunteina sähkön hinta painuu miinukselle.
    Kovin halvat tai jopa negatiiviset hinnat eivät ole pitkällä aikavälillä realistisia, sillä sähköä ei haluta tuottaa tappiolla.
    Kovin halvat tai jopa negatiiviset hinnat eivät ole pitkällä aikavälillä realistisia, sillä sähköä ei haluta tuottaa tappiolla. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Energia
    19.3.202406:00
    Matti Tuominen

    Toisin kuin moni pörssisähköasiakas saattaa toivoa, se, että sähkön hinta olisi pysyvästi hyvin matala tai jopa negatiivinen, ei ole pitkällä aikavälillä realistista. Näin on siitäkin huolimatta, että viime kuukausina on nähty niin hyvin matalia kuin korkeitakin hintoja.

    Sähkön hintaan vaikuttaa esimerkiksi säätila. Tuulivoima, jota rakennetaan jatkuvasti lisää, on hyvin säätilariippuvaista. Kapasiteetista voi jonain päivänä olla käytössä hyvin pieni osa, kun taas toisena päivänä tuulivoiman tuotanto pyörii täydellä teholla.

    ”Jos on tyyni ja kylmä pakkaspäivä, hinta voi olla hyvinkin korkea. Jos sattuukin olemaan tuulinen ja suhteellisen lämmin päivä, hinta voi olla nollassa tai jopa miinuksella”, Energiaviraston johtaja Antti Paananen kuvailee.

    Kovin halvat tai jopa negatiiviset hinnat eivät ole pitkällä aikavälillä realistisia, sillä sähköä ei haluta tuottaa tappiolla. Myös jatkossa luultavasti yksittäisinä tunteina sähkön hinta painuu silti miinukselle.

    Esimerkiksi suurta ydinvoimalaitosta ei nimittäin kannata lähteä ajamaan alas joitain tunteja kestävien halpojen jaksojen takia, vaikka sähköä tuotettaisiinkin tappiolla, sillä laitoksen alasajo ja käynnistäminen kestävät yleensä ainakin useamman tunnin.

    Mitään nyrkkisääntöä sille, millaisessa tilanteessa tuotantokapasiteettia ajetaan alas, ei ole.

    ”Se riippuu siitä, mitä laitoksen tehon pienentäminen tai nostaminen maksaa. Silläkin on oma hintansa.”

    Energiaviraston johtaja Antti Paanasen mukaan osa tuotantolaitoksista luultavasti suljettaisiin kannattamattomana, jos sähkön hintataso pysyttelisi pitkään ympäri vuoden noin kolmessa-neljässä sentissä kilowattitunnilta.
    Energiaviraston johtaja Antti Paanasen mukaan osa tuotantolaitoksista luultavasti suljettaisiin kannattamattomana, jos sähkön hintataso pysyttelisi pitkään ympäri vuoden noin kolmessa-neljässä sentissä kilowattitunnilta. Kuva: Valolink Oy

    Menneiden vuosien perusteella voidaan haarukoida, miten paljon sähköstä pitää kuukausitasolla keskimäärin ainakin maksaa.

    Viimeisimmän viiden vuoden aikana sähkö on maksanut kuukausitason keskihinnan näkökulmasta halvimmillaan vain noin 2,5 senttiä kilowattitunnilta. Tuo hinta saavutettiin ensimmäisenä koronavuonna 2020.

    Vuonna 2022 halvimmankin kuukauden keskihinta taas oli juuri ja juuri alle 10 senttiä kilowattitunnilta. Muina lähivuosina halvin kuukausikeskihinta on ollut kolmen–neljän sentin hujakoilla.

    Viime vuosien hintakehityksen perusteella pitkän aikavälin matalin mahdollinen keskihinta asettunee noin viiteen–kuuteen senttiin kilowattitunnilta, kun mukaan lasketaan myyjän marginaali, joka on pari senttiä.

    Vertailun vuoksi viime vuonna sähkön keskihinta oli koko vuodelta noin seitsemän senttiä kilowattitunnilta.

    Energiaviraston Paanasen mukaan osa tuotantolaitoksista luultavasti suljettaisiin kannattamattomana, jos sähkön hintataso pysyttelisi pitkään ympäri vuoden noin kolmessa–neljässä sentissä kilowattitunnilta.

    Tuulivoimakapasiteetista voi jonain päivänä olla käytössä hyvin pieni osa, kun taas toisena päivänä tuotanto pyörii täydellä teholla.
    Tuulivoimakapasiteetista voi jonain päivänä olla käytössä hyvin pieni osa, kun taas toisena päivänä tuotanto pyörii täydellä teholla. Kuva: Miska Puumala

    Energiateollisuuden energiamarkkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa arvioi, että menneiden vuosien halvimpiin hintoihin ei ainakaan pitkällä aikavälillä aivan päästä.

    Yksi syy tähän on inflaatiokehitys. Toisaalta on syytä huomata, että 2020 sähkönkulutus tippui rajusti normaalista.

    Tällä hetkellä kahden vuoden määräaikaisia sähkösopimuksia on tarjolla kahdeksan–yhdeksän sentin hintaan kilowattitunnilta. Hinta sisältää myyjän palkkion lisäksi riskilisää siitä, että sähkön käyttö painottuu myyjän kannalta ”väärään aikaan”.

    ”Sehän on iso kustannus, että asiakas käyttää sähköä eniten juuri silloin, kun se on kalleinta.”

    Koska sähkön kulutus ja hinta vaihtelevat tulevaisuudessa aiempaa enemmän, pitää sähkönmyyjien nostaa myös jatkossa marginaalejaan, jotta ne pystyvät paikkaamaan sähkön hinnan ja kulutuksen ajoittumisen ristiriitaa määräaikaisissa sopimuksissa.

    Suurta ydinvoimalaitosta ei kannata lähteä ajamaan alas joitain tunteja kestävien halpojen jaksojen takia, vaikka sähköä tuotettaisiinkin tappiolla.
    Suurta ydinvoimalaitosta ei kannata lähteä ajamaan alas joitain tunteja kestävien halpojen jaksojen takia, vaikka sähköä tuotettaisiinkin tappiolla.  Kuva: TVO
    Lisää aiheesta
    • Asumiskustannusten lasku johtuu sähköenergian hinnan alenemisesta.

      Kodin talous | Sähkölämmitteisten omakotitalojen asumiskustannukset laskeneet satoja euroja viime vuodesta

    • Pitkällä aikavälillä sähkön hintaan vaikuttavat monet eri asiat.

      Energia | Nämä tekijät vaikuttavat sähkön hintaan pitkällä aikavälillä − asiantuntija muistuttaa asiasta, jonka merkitys vain kasvaa tulevaisuudessa

    • Lähes kahden vanhan ydinvoimalan kokoinen Olkiluoto 3 (etualalla) käynnistyi noin vuosi sitten. Maaliskuussa on huollon aika.

      Energia | OL3-jättilaitos on poissa valtakunnan verkosta pitkään – Energiateollisuuden pomo kertoo, pomppaako sähkön hinta taivaisiin

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi