• OL3-jättilaitos on poissa valtakunnan verkosta pitkään – Energiateollisuuden pomo kertoo, pomppaako sähkön hinta taivaisiin

    Maaliskuulle ennustettu lauha sää saattaa pelastaa sähkömarkkinat pahimmilta hintapiikeiltä.
    Tilaajalle
    Lähes kahden vanhan ydinvoimalan kokoinen Olkiluoto 3 (etualalla) käynnistyi noin vuosi sitten. Maaliskuussa on huollon aika.
    Lähes kahden vanhan ydinvoimalan kokoinen Olkiluoto 3 (etualalla) käynnistyi noin vuosi sitten. Maaliskuussa on huollon aika. Kuva: TVO
    Uutiset|Energia
    29.2.202415:00
    Mikko Soini

    Suomen ylivoimaisesti suurin yksittäinen sähköntuottaja, Olkiluoto 3, ajetaan viikonloppuna alas. Jättilaitoksen ensimmäiselle vuosihuollolle on varattu aikaa käytännössä koko maaliskuu ja vielä viikko huhtikuussakin.

    OL3:n vuosihuolto näkyy varmuudella sähkömarkkinoilla ja pörssisähkön hinnassa, mutta kuinka paljon, sitä ei osaa kukaan vielä tässä vaiheessa sanoa. Esimerkiksi maaliskuulle ennustettu lauha sää voi pelastaa pörssisähköasiakkaat pahimmilta hintapiikeiltä.

    Varmoja sääennusteita ei kuitenkaan voi tehdä kovin pitkille ajanjaksoille.

    ”Jonkin verran tämä vuosihuollon ajoitus on tuonut kysymyksiä myös minun pöydälleni, jos tulee vielä kovia pakkasia”, Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä alustaa.

    ”Vaikka Olkiluoto 3 on tosi iso laitos, pörssisähköasiakkaat voivat suhtautua varsin levollisesti vuosihuoltoon, sillä sähkön riittävyyden näkökulmasta maaliskuussa ei aikaisemmin ole ollut ongelmia”, hän jatkaa.

    Leskelä tosin myöntää, että toisen suuren laitoksen vikaantuminen vuosihuollon aikana yhdistettynä tuulettomaan säähän saattaisi yhtäkkiä luoda pörssisähkömarkkinaan turbulenssia.

    Toimitusjohtaja Leskelä kiittelee sitä, että Suomessa on nyt varauduttu myös sähköpulan riskiin, sillä Fortumin Meri-Porin hiilivoimala pysyy kaupallisessa käytössä vielä maaliskuun ajan.

    Alkuperäisen aikataulun mukaan Meri-Porin laitos olisi poistunut kaupallisesta käytöstä maaliskuun ensimmäisenä päivänä.

    ”Järjestelyllä vähennetään riskiä siitä, että sähköstä tulisi pulaa maaliskuussa. Tammikuun alku oli muistutus meille, että tarvitsemme lisää puhdasta, säävarmaa perusvoimaa ja säädettävää sähköntuotantoa Suomeen. Valmistelemme kapasiteettimekanismia ja muita toimia, joilla vaikutetaan tuleviin vuosiin”, ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen kommentoi asiaa Fortumin tiedotteessa.

    Jatkossa Meri-Porin kivihiilivoimalaitosta käytetään vain sähköjärjestelmän vakavissa kriisi- ja häiriötilanteissa. Päivitetyn sopimuksen myötä voimalaitoksen tuotanto on varattu Huoltovarmuuskeskukselle aprillipäivästä 2024 aina vuoden 2026 loppuun saakka.

    Ilman sopimusta Meri-Porin huoltovarmuuskäytöstä Fortum olisi sulkenut kannattamattomana koko voimalan.

    ”Maanantaina julkistettu Meri-Pori-päätös on oikea toimenpide, ettei valtion johdolla poisteta markkinoilta samaan aikaan tuotantoa Olkiluoto 3:n vuosihuollon alkamisen kanssa”, Jukka Leskelä puolestaan luonnehtii.

    ”Voimalaitoksen pitäminen kaupallisessa käytössä vielä kuukauden luo sähkön hinnalle tietyllä tavalla välikaton.”

    OL3:n valvomosta näkee esimerkiksi laitoksen turbiinin toiminnan.
    OL3:n valvomosta näkee esimerkiksi laitoksen turbiinin toiminnan. Kuva: TVO
    Lisää aiheesta
    • Tuulivoiman tarjonnan tuntuva kasvu on tuonut mukanaan myös ennennäkemätöntä lyhyen aikavälin vaihtelua sähkön hintaan.

      Energia | Miksi sähkö on tänään ennennäkemättömän kallista, vaikka Olkiluoto käy? Vastaus piilee vihreässä siirtymässä ja varavoimalaitosten vioissa

      Tilaajalle
    • Tekoäly on helppo mieltää aineettomaksi tietokoneohjelmaksi. Todellisuudessa ohjelmien pyörittämiseen tarvitaan paljon tehokkaita palvelimia ja valtavia määriä sähköä. Saint-Ghislainissa Belgiassa sijaitsevan palvelinkeskuksen valot sammuvat sähkön säästämiseksi.

      Tekniikka | Tekoälyjen sähkönkulutus on pienten valtioiden mittaluokkaa – Olkiluoto kolmosia tarvittaisiin uskomaton määrä, jos Google-haut hyödyntäisivät tekoälyä

      Tilaajalle
    • Fortumin Petra Lundström ja Laurent Leveugle kertoivat yhtiön selvitystyöstä uuden ydinvoiman rakentamiseksi Suomeen tai Ruotsiin. Jos selvitys johtaa investointipäätöksiin, uutta ydinvoimaa olisi valmiina 2030-luvun puolivälissä.

      Talous | Fortum selvittää isojen ja pienten ydinreaktorien hankintaa – Rosatom ja kiinalaiset voimalavalmistajat pannassa

    • Suomessa on uskottu, että virtaa saa edullisimmin sähköpörssistä. Mielessä ei ole käynyt, että sähköntuotanto voisi niiata niin alas, että kysyntä nostaa hinnat pilviin.

      Energia | Sähkön hinta ampaisee korkeuksiin vielä pitkään – asiantuntija: Lisäkapasiteetin rakentaminen vie vuosia

      Tilaajalle

    Yli kuukauden huolto, tuhansia työvaiheita

    Olkiluoto 3:n täyden tehon tuotanto alkoi maaliskuussa 2023 ja ensimmäisen huoltoseisokin on määrä alkaa 2. maaliskuuta 2024. Sen kesto on tänä vuonna 37 vuorokautta.

    Olkiluoto 3:lle toteutetaan huollot ensimmäisinä toimintavuosina vuosittain, myöhemmin jättilaitosta voidaan ajaa myös hieman pidemmillä käyttöjaksoilla.

    Olkiluoto 1:llä ja Olkiluoto 2:lla vuosihuollot toteutetaan vuoden välein.

    Jokavuotiseen vuosihuoltoon kuuluu uraanipolttoaineenvaihto, tarpeelliset vikakorjaukset ja huollot sekä mahdolliset muutostyöt. Lisäksi tehdään laitosyksikön seuraavan vuoden huoltoseisokin mahdollisia valmistelutöitä.

    OL3 on Euroopan suurin ydinvoimalaitosyksikkö, joten huollettavien laitteiden ja komponenttien määrä on suuri. Yhteensä erilaisia töitä on OL3:n huoltoon suunniteltu noin 1 900, ja ne pitävät sisällään lähes 6 000 työvaihetta.

    OL2:n vuosihuoltoon on perustettu noin 550 työtä, joissa on yhteensä 1 200 työvaihetta.

    OL1:lle puolestaan on suunniteltu noin 1 200 työtä ja noin 3 200 työvaihetta.

    TVO:n oman henkilöstön lisäksi vuosihuoltoihin osallistuu noin 1400 alihankkijoiden työntekijää.

    Ulkomailta OL1:n ja OL2:n vuosihuoltoihin tulee noin 150 erityisosaajaa. OL3:n osalta ulkomailta saapuu noin 550 erityisosaajaa.

    Lähde: Teollisuuden Voima

    Artikkelin aiheet
    Olkiluoto 3
    sähkömarkkinat
    Fortum
    energiatalous
    Meri-Pori
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi