• DNA:n 3g-verkko suljetaan vuosina 2023–2024

    Vanhan tekniikan väistyessä taajuuksia vapautuu 4g- ja 5g-yhteyksien käyttöön.
    3g-verkon käyttö on vähentynyt merkittävästi viime vuonna. Verkossa siirrettiin enää alle prosentti DNA:n asiakkaiden käyttämästä mobiilidatasta edellisen vuoden aikana kerrotaan yhtiön tiedotteessa.
    3g-verkon käyttö on vähentynyt merkittävästi viime vuonna. Verkossa siirrettiin enää alle prosentti DNA:n asiakkaiden käyttämästä mobiilidatasta edellisen vuoden aikana kerrotaan yhtiön tiedotteessa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Huolto
    19.6.202313:30
    STT

    Tietoliikenneyhtiö DNA sulkee 3g-verkkonsa kokonaan lokakuun 2023 ja tammikuun 2024 välillä, yhtiö kertoo tiedotteessa. DNA kertoo, että Hyvinkäällä 3g-verkko suljettiin onnistuneesti jo toukokuussa.

    Lokakuussa 3g-verkko suljetaan Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä, marraskuussa Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.

    Tammikuussa 3g lakkaa toimimasta Satakunnassa, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla.

    Yhtiön mukaan 3g-verkon käyttö on vähentynyt merkittävästi viime vuosina. Viime vuoden lopulla 3g-verkossa siirrettiin enää alle prosentti DNA:n asiakkaiden käyttämästä mobiilidatasta.

    DNA kertoo, että vanhan tekniikan väistyessä taajuuksia vapautuu 4g- ja 5g-yhteyksien käyttöön sekä muille uusille tekniikoille.

    Lisää aiheesta
    • Suomessa niin metsät kuin pellotkin sitovat hiiltä, Timo Kankaanpää muistuttaa. "Kierto eläinpäästöistä vihreään, hiiltä sitovaan kasvuun on todellista. Yhteiskunnallisessa keskustelussa tämä fakta kuitenkin usein ohitetaan."

      "Digiloikan mahdollisuus joka kolkkaan" – "Ei ole oikein, että signaali ei ulotu pellolle tai metsään, jossa työkoneet sitä tarvitsevat"

    • Maaseudun asukkaat kaipaavat MANE:n kiertueen perusteella sujuvaa arkea, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä.

      Hyvinvointi | Maalla kaivataan yhteyksiä: verkkoon, liikenteeseen ja ihmisten välille

    Artikkelin aiheet
    DNA
    3g-verkko
    5g
    mobiiliverkot
    verkon sulkeminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Liiketoimintakaupan myötä vastaisuudessa E-P:n Kone ja Tarvike Oy:n valikoimaan kuuluvat Turun Konekeskuksen edustukset. Kuvassa kylvetään sokerijuurikasta Horschilla. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Turun Konekeskus Group Oy ostaa enemmistön E-P:n Kone ja Tarvike Oy:stä

  • Valmet 505:n nostolaitteiden kunnostus oli projektin viimeinen osio. Nyt nostolaitteet ovat mahdollisimman tarkat, sillä välyksiä poistettiin useista kohdista.

    Koneviesti | Valmet 505:n vetokoukku- ja nostolaitemekanismin kunnostus, osa 3: Nostolaite tiukemmaksi

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Deutz-Fahr-puimurin kunnostusprojekti, osa 2: Kun kaiken piti olla kunnossa, löytyikin yllätys

    Tilaajalle