

Huoltovarmuus nousi esille sekä asiantuntijaluennoissa että tilaisuuden yhteydessä käydyissä keskusteluissa Haapavedellä 27.6. järjestetyssä Energia- ja talousseminaarissa.
Tilaisuuden avannut Haapaveden kaupunginjohtaja Esa Jussila kertoi vihreän siirtymän olevan kuntien taloudelle erittäin tärkeä eritoten elinvoimapotentiaalin kannalta.
Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Harri Laurikka harmitteli eurooppalaisen energiajärjestelmän suurta tuontiriippuvuutta. Öljyn ja maakaasun lisäksi EU:n alueelle tuodaan mittavat määrät biomassaa.
Tulevaisuudessa maatalousperäisten jakeiden energiakäyttö tulee lisääntymään ja tämä luonnollisesti näkyy myönteisesti eurooppalaisessa huoltovarmuudessa.
”Öljyn ja maakaasun lisäksi EU:n alueelle tuodaan mittavat määrät biomassaa.” Harri Laurikka
Kansanedustaja ja maatalousyrittäjä Timo Mehtälä (kesk.) kertoi huoltovarmuuden olevan eduskunnan talousvaliokunnalle asia, jota on kyettävä käsittelemään yli puoluerajojen. Energia on tärkein tekijä huoltovarmuuden kannalta.
Mehtälä oli tyytyväinen erityisesti hukkalämmön hyödyntämisen myönteisestä kehityksestä. Sen osuus kaukolämmön tuotannossa on kivunnut jo yli kymmenen prosentin. Kaukolämmön 36,4 Twh:n kulutuksesta lähes 60 prosenttia tuotetaan erilaisilla biopohjaisilla jakeilla, jotka ovat pääosin kotimaista alkuperää.
VTT:n Antti Arasto korosti vedyn mahdollisuutta ilmastonmuutoksen ratkaisussa. Tulevaisuus on sähköinen ja uudet tavat energiantuotannossa tulevat olemaan avainasemassa.
Tavalla tai toisella kaikki liittyvät jotenkin sähköön. Kaikkialla sähköä ei kuitenkaan voida järkevällä tavalla käyttää ja tässä vedyn rooli korostuu. Hiilettömänä ja varastoitavana vety tarjoaa monia mahdollisuuksia. Sitä voidaan käyttää sellaisenaan tai raaka-aineena erilaisissa jalosteissa.

Äänekosken Energia Oy:n toimitusjohtaja Maarit Herranen totesi energiayhtiöiden pyrkivän toimittamaan energiaa parhaalla mahdollisella tavalla, mutta vastuu huoltovarmuudesta on aina käyttäjällä.
Herrasen mukaan varautuminen on huoltovarmuuden onnistumisen ja liiketoiminnan jatkumisen kannalta kaiken a ja o.
On harjoiteltava toimintaa erilaisten tilannekuvien pohjalta, vaikka ne eivät ajankohtaisilta välttämättä tuntuisikaan. Harjoitteet on vietävä käytännön tasolle, kun vielä on aikaa. Suunnitelmat mapeissa eivät Herrasen mukaan tosiaankaan riitä.
”Harjoitteet on vietävä käytännön tasolle, kun vielä on aikaa. Suunnitelmat mapeissa eivät tosiaankaan riitä.” Maarit Herranen
ETLA:n toimitusjohtaja Aki Kangasharju korosti velkaantumisen taittamisen olevan erittäin tärkeän osan huoltovarmuutta. Muutaman vuoden sisään olemme reilusti omavaraisia sähkön suhteen nimenomaan tuuli- ja aurinkoenergiainvestointien ansiosta.
Kun tähän yhdistää olemassa olevan sähkön varastointi- ja jalostustekniikan kehityksen, tilanne huoltovarmuutemme kannalta on Kangasharjun arvion mukaan varsin hyvällä mallilla.
Vihreiden investointien hintalappu on korkea, mutta kannattaa muistaa, että vanhan teknologian investoinnitkin olivat varsin kalliita. Nyt ne jäävät tekemättä ja tämä saattaa hieman vaikeuttaa kokonaisuuden hahmottamista.
”Vihreiden investointien hintalappu on korkea, mutta kannattaa muistaa, että vanhan teknologian investoinnitkin olivat varsin kalliita.” Aki Kangasharju
Huoltovarmuuskeskuksen varautumisasiantuntija Paavo Tertsunen korosti, että ensiksi on tunnistettava mikä tai mitkä asiat ovat välttämättömiä huoltovarmuuden kannalta. Normaalissa palvelutasossa on paljon mukavia ja tärkeitä asioita, jotka eivät suinkaan ole välttämättömiä.
Uudella teknologialla toteutettu kriittisten materiaalien tehokas kierrätys lisää merkittävästi huoltovarmuuttamme. Tertsunen muistutti, että nykyistä monipuolisempi ja syvällisempi yhteistyö kaikkien toimijoiden välillä on erittäin tärkeä, mikäli omavaraisuuden halutaan kehittyvän kansantalouden kannalta oikeaan suuntaan.