
Elintarvikemarkkinalain niin sanotun toisen vaiheen luonnos on toistaiseksi pysähtynyt puolueiden poliittisiin neuvotteluihin, eli erityisavustajien ja ilmeisesti myös puheenjohtajien pöydille.
MT uutisoi jo lokakuun alkupuolella, että esitys oli pitkälti käännöstä vaille valmis. Nyt lakiluonnos on tiettävästi jo käännettykin, mutta sen eteneminen lausuntokierrokselle odottaa kaikkien hallituspuolueiden kuittausta.
MT:n saamien tietojen mukaan lakiluonnos oli tarkoitus antaa eteenpäin jo viime perjantaina, mutta kokoomus olisi yllättäen pyytänyt sitä takaisin pöydälle.
Syynä olisivat kirjaukset kaupan omia merkkejä koskevat kirjaukset, kuten se, ettei kauppa saisi suosia omia merkkejään muiden kustannuksella, tai asettaa sopimusvalmistajaksi ryhtymistä ehdoksi muiden tuotteiden ostolle.
Omia merkkejä koskeva pykälä taas olisi kokoomukselle hankala, koska kauppa vastustaa sitä voimakkaasti.
Nimenomaan kaupan omia merkkejä koskevasta erillispykälästä käytiin tiettävästi runsaasti keskustelua jo lain työryhmävalmistelun vaiheessa. Lainvalmistelussa käytettiin myös paljon aikaa siihen, että pykälä muotoiltaisiin tavalla, joka on yhteensopiva esimerkiksi kilpailulain kanssa.
Lain muusta sisällöstä, kuten tuotteiden ostajan tiedonkeruun rajoittamisesta ja sopimuspöytään istumisesta kustannuskriisitilanteissa ollaan hallituksen sisällä ilmeisesti ainakin kutakuinkin samaa mieltä.
Osa lähteistä kuitenkin arvioi myös, että yksittäisen pykälän sijaan kyse on lain kokonaisuudesta, ja siitä, että sen läpikäymiseen menee aikaa. On myös mahdollista, että poliittisissa neuvotteluissa elintarvikemarkkinalain etenemiseen sidotaan joitain muita tavoitteita.
Tilanteesta perillä olevat lähteet myös muistuttavat, että kyseessä ei ole vielä mitenkään erityisen pitkä venyminen. Lakiluonnos oli alkuperäisen aikataulun mukaan tarkoitus saada lausuntokierrokselle lokakuun aikana, ja se on edelleen mahdollista.