
Posti kertoi torstaina 15.5. korottavansa lehtien jakeluhintoja yksipuolisella ilmoituksella peräti 12 prosenttia kesäkuun 16. päivästä lähtien.
Keskustan kansanedustaja Anne Kalmari kertoo tiedotteessaan pelkäävänsä, että lehtien jakeluhintojen korotus tietää irtisanomisia ja vaikeuksia lehtien toimituksissa.
Myös Maaseudun Tulevaisuutta julkaisevan Viestimedian toimitusjohtaja Elina Schüller on huolissaan siitä, että korotukset voivat vähentää mediatoimijoiden määrää.
”Jo nyt moni lehti on kannattavuusrajalla”, Schüller muistuttaa.
Pirkanmaalla useita paikallislehtiä julkaisevan Pirmedian toimitusjohtaja Milla Sirén ei ole yhtä huolissaan omien lehtiensä tilanteesta.
”Meidän tilanne on se, että lehtemme kuuluvat varhaisjakelun sanomalehtiin, eikä uusin hinnankorotus koske meidän tietojemme mukaan tätä. Meillä varhaisjakelu on toiminut hyvin ainakin tällä hetkellä ja vain pieni osa lukijoista saa postinsa iltapäiväjakelussa.”
Postissa mediakentän huoli ymmärretään. Yritykset pyrkivät muuttamaan viestintäänsä digitaaliseksi. Se vie Postilta paperista volyymia.
”Siinä mielessä olemme samassa veneessä ja ymmärrämme vaikutukset”, kertoo postipalveluiden strategiasta ja tarjoomakehityksestä vastaava johtaja Kimmo Salakka.
Salakka toteaa, että Posti suhtautuu myötämielisesti valtion jakelutukeen, jolla pystytään edesauttamaan sitä, että lehtiä pystytään jakamaan.
Salakan mukaan Postin ainoa keino on tehostaa omaa toimintaansa.
”Tehostamistarve on paljon siitä siitä kiinni, kuinka paljon postinjakelijan repussa on jaettavaa. Meillä on erilaisia tuotteita, joilla on erilaisia palveluvaatimuksia. Näistä juuri lehdet ovat vaikeampia ratkaistavia asioita, mutta ihan yhtä lailla haluamme palvella journalistisia tarpeita, kunhan se on taloudellisesti järkevää.”
”Kilpailijat keskittyvät tiheämmin asutuille ja suurempia voluumeja kerääville alueille.”
Salakka muistuttaa, että Posti jakaa postia koko maan alueella.
”Olemme ainut jakelija, joka kattaa koko maan ja ylläpitää koko maan kattavaa jakelua. Kilpailijat keskittyvät tiheämmin asutuille ja suurempia voluumeja kerääville alueille.”
Salakka kertoo, että viime vuosina kokonaispostin määrän lisäksi kustannusinflaatiovaikutus ja markkinatalouden heilahtelut ovat kuitenkin nostaneet kustannuksia.
”Nyt joudumme miettimään, miten jakelu voidaan turvata taloudellisesti järkevästi.”
MT on koettanut tavoitella Postin hallintoneuvoston puheenjohtajaa, kansanedustaja Mia Laihoa (kok.) kommentoimaan jakelun hinnankorotuksia.