• Some täyttyy surunvalitteluista Stubbin Nala-kissan kuoltua – "Yhteinen tekemisemme pääosin makoilua sohvalla"

    ”Kiitos Nala, että toit valoa elämäämme kahdeksan vuoden ajan. Elät muistoissaimme aina. Meidän kaveri”, presidentti Alexander Stubb kirjoitti sosiaalisessa mediassa.
    Kuva: Alexander Stubbin kotialbumi
    Uutiset|Lemmikit
    20.4.202415:21
    Katja Lamminen

    Presidentti Alexander Stubb ilmoitti tänään Instagramissa perheensä kissan kuolemasta:

    ”Surullinen viikko perheellemme. Rakas Nalamme nukkui pois. Häneltä löydettiin pitkälle edennyt aivokasvain ja mitään ei ollut enää tehtävissä.

    Eihän näihin koskaan voi valmistautua. Kaikki kävi vaan niin nopeasti. Oireita kun ei ollut päivää ennen.

    Kiitos Nala, että toit valoa elämäämme kahdeksan vuoden ajan. Elät muistoissaimme aina. Meidän kaveri.”

    Lokakuussa Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa Stubb tunnustautui koiraihmiseksi, vaikka perheellään olikin kaksi kissaa, Milo ja Nala. Ne haettiin kotiin vuonna 2016 Eläinsuojeluyhdistyksestä.

    ”Jäin kotona vähemmistöön, ja kissat muuttivat meille. Hyvä näin, koska minusta on tullut myös kissafani”, Stubb sanoo.

    Nyt edesmennyt Nala oli luonteeltaan kotikissa, kun taas Milo on seikkailuhenkisempi ja saattaa joskus lähteä omille retkilleen.

    Lenkkiseuralaisia kissoista ei kuoriutunut.

    ”Yhteinen tekemisemme on pääosin makoilua sohvalla”, Stubb kertoi lokakuussa.

    Lisää aiheesta
    • Presidentin paras ystävä. Istuva tasavallan presidentti Sauli Niinistö on bongattu usein lenkkeilemästä koiransa kanssa. Samaan taktiikkaan luotti myös Kekkonen. Bostoninterrieri Lennu kuoli aivolisäkkeen kasvaimeen vuonna 2021.

      Lemmikit | Lennu-koira, Medvedevin kissa ja neuvostoliittolainen jääkarhu – Suomen presidenteillä on ollut monenlaisia lemmikkejä, mutta nyt perinne saattaa katketa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Alexander Stubb
    Nala
    kissa
    surunvalittelut
    Instagram
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle