• IL: Santahaminan varusmiehillä on todettu jänisruttoa

    Vakavat komplikaatiot ja jälkitaudit ovat harvinaisia, mutta mahdollisia.
    Kuvituskuva. Kuvan varusmiehet eivät liity tapaukseen.
    Kuvituskuva. Kuvan varusmiehet eivät liity tapaukseen. Kuva: Pasi Leino
    Uutiset|Terveydenhuolto
    18.6.202613:55
    Jukka Koivula

    Santahaminassa on todettu yksittäisiä jänisrutto- eli tularemiatapauksia, Iltalehti uutisoi Puolustusvoimien tiedotteen pohjalta.

    Kaikki sairastuneet henkilöt palvelevat Santahaminan sotilassaarella. Sairastuneiden joukossa on varusmiehiä ja kadetteja. Puolustusvoimista kerrotaan, että kaikki sairastuneet ovat hyvävointisia ja saavat hoitoa.

    Sairastuneet ovat oleskelleet maastossa Santahaminan alueella ja todennäköisesti altistuneet hyttysen tai muun hyönteisen pistolle. Harvinainen tauti ei tartu ihmisestä toiseen.

    ”Jänisruttoa epäillessä on aina syytä olla yhteydessä terveydenhuoltoon.”

    Puolustusvoimat

    Vakavat komplikaatiot ja jälkitaudit ovat harvinaisia, mutta mahdollisia.

    Oireet alkavat tavallisimmin 3–5 päivää ja viimeistään kaksi viikkoa tartunnasta. Oireina on iholle muodostuvia laajoja paukamia sekä kuumeilua. Jos jänisruttoa epäillään, antibioottihoito on aina aiheellinen.

    ”Kaikilla Santahaminassa todetuilla sairastuneilla on havaittu jänisrutolle tyypillisiä paukamia ja osalla on esiintynyt lämpöilyä”, Puolustusvoimat kertoo tiedotteessaan.

    ”Jänisruttoa epäillessä on aina syytä olla yhteydessä terveydenhuoltoon. Jos sinulla esiintyy selittämätöntä kuumeilua, olet altistunut hyönteisten pistoille tai liikkunut maastossa ja saat edellä mainittuja oireita, ole yhteydessä terveydenhuoltoon. Jos sinulla esiintyy yskää, hengenahdistusta tai rintakipuja on syytä hakeutua päivystysvastaanotolle”, Puolustusvoimat tiedottaa.

    Iltalehti: Varusmiehillä on todettu jänisruttoa Santahaminassa

    Lisää aiheesta
    • Jänisrutto on pitkäkorville kuolettavan vakava sairaus, mutta se voi siirtyä ihmiseenkin. Hyttysen kärsän sisään mahtuvat muutamat bakteerit riittävät tartuntaan.

      Terveydenhuolto | Punkinpuraisu olikin jänisrutto

    • Punkkien on myös osoitettu pystyvän levittämään jänisruttoa aiheuttavaa bakteeria.

      Erä | Tutkimustieto lisää tuskaa: Punkit voivat levittää myös jänisruttoa

    • Vielä 1990-luvulla punkkeja esiintyi pääosin Etelä-Suomessa, mutta nyt niitä tavataan jo Lapissa asti. Punkit voivat levittää borrelioosia ja puutiaisaivotulehdusta.

      Ympäristö | Nämä taudit saattavat tulla Eurooppaan lämpenevän ilmaston myötä

    • Lintuinfluenssaan menehtyi viime vuonna tuhansia lokkeja.

      Eläintaudit | Lintuinfluenssa ja jänisrutto jylläsivät viime vuonna Suomessa tavallista enemmän

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    jänisrutto
    Santahamina
    Puolustusvoimat
    varusmiehet
    tartuntataudit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle