

Annika Karjalainen, 28, ja Aleksi Lappalainen, 30, rakensivat Oulun asuntomessuille 200-neliöisen kivitalon, josta avautuu säkenöivä maisema Oulujoen suiston Hartaanselälle.
Puoli vuotta uudessa kodissaan asunut pariskunta on muuten erittäin tyytyväinen valitsemiinsa materiaaleihin ja ratkaisuihin, mutta yksi asia on, mistä he luopuisivat.
Kylpyhuoneen ja vessan kivialtaat, joissa on erillinen levy, keräävät huomattavan määrän likaa.
”Niiden siivoaminen on työlästä”, Karjalainen huokaa.
Kivilevyn tarkoitus on kaataa vedet kohti altaan ritilää, josta vesi menee viemäriin. Noin viisi kiloa painava levy pitää irrottaa imukuppien avulla.
Levyn alta paljastuvat likaiset nurkat Karjalainen on joutunut puunaamaan pesusienellä parin viikon välein. Ritiläkourun hän on jynssännyt hammasharjalla. Sen jälkeen itse levy putsataan suihkun alla pinttyneestä liasta.

Kaksi lavuaaria on kuitenkin toistaiseksi ainoa havaittu hutihankinta, joten kokonaisuuteen voi olla varsin tyytyväinen.
Kun messurakentajilta kysyy, tekisivätkö he jotain toisin, he katsovat toisiaan tovin, eikä kummankaan mieleen tule muuta.
Rakentaminen ei kuitenkaan sujunut täysin ongelmitta. He joutuivat sanomaan irti kaksi työporukkaa.
”Ensimmäinen työporukka laskutti, vaikka ei ollut paikalla. Seuraava ryhmä tuli paikalle, mutta toimi kuin hidastetussa elokuvassa”, Lappalainen kuvailee.
Hyvät tekijät löytyivät lopulta suositusten kautta.
”Ensimmäinen työporukka laskutti, vaikka ei ollut paikalla. Seuraava ryhmä tuli paikalle, mutta toimi kuin hidastetussa elokuvassa.”
Kommunikaatio on seikka, jossa on aina parannettavaa.
”Kun itsellä on selvät suunnitelmat, mitä haluaa, se ei aina ole muille selvää”, Karjalainen tuumii. Isommilta väärinymmärryksiltä kuitenkin vältyttiin.
Karjalaisen ja Lappalaisen messutalo Huvilainen selvisi asuntomessuvieraiden kiertelystä vähin vaurioin.
”Maalari oli buukattuna heti messujen päättymisen jälkeen”, Lappalainen kertoo.
Etenkin portaikon seiniin kertyi jonkin verran jälkiä. Kuitenkaan esimerkiksi lattiaa ei tarvinnut uusia hyvän suojauksen ansiosta.
Asuntomessuille rakentamisesta pariskunnalla ei ole huonoa sanottavaa.
Lehtokylän rakentajaporukasta kehkeytyi tiivis yhteisö, kun projektissa edettiin tontinhakuvaiheesta asti samaan tahtiin.
”Palautuminen on käynnissä edelleen.”
Messurakentajan aikataulupaineet ovat kovemmat kuin tavallisella talonrakentajalla.
Pariskunnalle viime kevät oli erityisen raskas, kun työmaalla vierähti oman työpäivän lisäksi päivittäin toisen työpäivän verran aikaa.
”Palautuminen on käynnissä edelleen”, Karjalainen kertoo.
Nuorella parilla ei ollut rakentamisesta aiempaa kokemusta ja he saivat osakseen ihailun lisäksi epäilyä.
Nyt kokemusta on kuitenkin vaikka muille jakaa. He rohkaisevat ensikertalaisia tarttumaan rohkeasti toimeen.
Esimerkiksi saunan panelointi onnistui helposti itse tekemällä: ”Ei se ollut kuin sahaus oikeaan mittaan, seinään kiinni ja naulapyssy laulamaan”, Karjalainen hymyilee.