

Monen silmään on pistänyt räystäiden pienentyminen tai jopa poistuminen kokonaan uusissa pientaloissa. Samaan aikaan rakennusten kosteudenhallinta on kehittynyt 1970-luvun jälkeen roimin harppauksin.
Trendi on selvästi nähtävissä myös Oulun Asuntomessuilla ja saa monen vanhan liiton rakentajan huokailemaan, että eikö vieläkään ole opittu mitään.
”Talot pienillä räystäillä tai jopa tasakatoilla saadaan varmasti turvallisiksi, jos ne tehdään oikein”, sanoo arvostettu arkkitehti Juha Paldanius.
Hän suunnitteli oman talonsa Oulun ensimmäisille asuntomessuille 1976. Tuolla vuosikymmenellä pienet kattokaltevuudet ja matala sokkeli olivat kunniassa.
Nyt lähes 50 vuotta myöhemmin hän suunnitteli 42-neliöisen talon, Villa Aurinkotuulen, pojalleen. Siinä on jyrkkä katto, ja räystäitä moneen lähtöön – sekä kapeampia että leveämpiä.

Hän muistuttaa, että 1970-luvulta tähän päivään moni asia on muuttunut. Aiemmin aluskate loisti yleensä vain poissaolollaan. Lisäksi kiinnitysaineet ovat kehittyneet ja valvonta tiukentunut.
Hän lisää, että hyvää rakennusmateriaalia on tarjolla ja siitä kannattaa maksaa.
”Valitettavasti monelle ratkaisevaa on hinta, mutta rakenteiden materiaaleissa ei kannattaisi säästää.”

Hietasaaren Lyhty puolestaan on kolmen, kapearäystäisen talon kokonaisuus. Pääsuunnittelija on Jari Haapalahti.
Yhden taloista omistaa Riku Ilvesluoto, ja hän kertoo osallistuneensa rakennuksen ideointiin. Hänen aiemmassa omakotitalossaan oli niin ikään kapeat räystäät.
”Niillä oli leveyttä vain noin 10 senttiä. Minkäänlaisia ongelmia ei silti ollut niinä 12 vuotena, kun siinä asuimme.”
Ilvesluoto sanoo kapeiden räystäiden haittapuoleksi, että tuulella sadevedet tulevat helpommin seinille ja siksi rakennusta täytyy varautua maalaamaan tavallista tiheämmin.
Hietasaaren Lyhdystä puuttuvat ensi silmäyksellä myös rännisuppilot syöksytorven alta. Vaikuttaa kuin putki menisi suoraan maan sisään, ja roskia olisi mahdoton puhdistaa syöksyn alta.
Ilvesluoto näyttää, että kattovesien mukana tulleisiin roskiin pääsee kuitenkin käsiksi nostamalla maahan maisemoidun, pyöreän levyn torven ympäriltä.
Helpompaa tietenkin olisi, jos roskia ei sinne suurin määrin tulisi. Tilanteen toteaminenhan vaatii levyn nostamista pois.
”Olen yrittänyt turhaan löytää roskia keräävää kaupallista sihtiä ylhäälle syöksytorven alkuun, joten ehkä teen sellaisen itse”, hän miettii.

Rännien tyhjennys roskista on erityisen tärkeää kapeiden räystäiden rakennuksissa, sillä tukkeutunut vedenpoisto valuttaa veden helposti suoraan seinään.
Ilvesluodon talossa tuskin niin käy, sillä mies pitää selvästi talostaan hyvää huolta.
Talojen elinkaarten aikana kaikki omistajat eivät kuitenkaan ole yhtä huolehtivaisia tai eivät edes tule ajatelleeksi moista asiaa.
Kynnys roskien tyhjäykseen ränneistä kahdesti vuodessa voi olla jopa elämänsä kunnossa olevalle omistajalle iso urakka, varsinkin jos talo on korkea tai jyrkkäkattoinen. Toisinaan ainut järkevä vaihtoehto on tilata paikalle urakoitsija nostureineen, mikä maksaa.
Ilvesluodolla ei ole suoraa vastausta, miksi räystäät eivät sitten voisi olla reilusti leveämmät ja samalla turvallisemmat sekä helppohoitoisemmat. Pitkään mietittyään hän arvelee pääsyyksi ulkonäölliset asiat, eli kaikkiin rakennuksiin leveät räystäät eivät yksinkertaisesti sovi.
”Kyllähän sen järkikin sanoo, että leveät räystäät ovat turvallisemmat yleisesti ottaen.”
Juha Paldanius Villa Aurinkotuulesta sanoo, että suunnittelulla voidaan vähentää seiniin kohdistuvaa kosteusrasitusta myös kapeiden räystäiden taloissa.
”Seinien tuuletus pitää olla kunnossa. Pystyyn asetetut puupaneelit ohjaavat vettä alaspäin paremmin kuin vaakalaudoitus.”
Hän nostaa talon huollon keskeiseen rooliin. Niin turvataan muun muassa se, että vesi ei jää katolle tai valu seinille.

Tasakattoajan nähnyt suunnittelija varoo visusti ottamatta jyrkkää kantaa mihinkään katto- tai räystäsratkaisuun, vaan sanoo kaikkien olevan oikein tehtyinä hyviä.
Kun asiaa kerta toisensa jälkeen kysyy hieman eri sanoin, lopulta tulee mielipide.
”Kyllähän sen järkikin sanoo, että leveät räystäät ovat turvallisimmat noin yleisesti ottaen.”