Mökkitontti on pitkänmallinen ja melko pieni, joten Marjukka ja Matti Ratalahti rakensivat mökin perimmäiseen kulmaan kallion päälle. Kuva: Jaana KankaanpääLahtiMökki kuin taideteos: uniikki kesäkoti syntyi vain 20 000 eurolla
Aina kauniin ei tarvitse maksaa paljon. Kädentaidolla ja keräilijäluonteella tekee ihmeitä, kuten Matti Ratalahden suunnittelema ja toteuttama mökki osoittaa.TilaajalleMatti Ratalahti ei arvannut rakentavansa mökkiä, kun hän otti talteen kattoremontista satavuotiasta peltiä tai vaikkapa työpaikan varastossa polttamista odottavaa, lujaksi kasvanutta Lapin honkaa.
Kun kymmenen vuotta sitten perhe päätti rakentaa mökin eläkepäivien iloksi, näistä tarpeista syntyivät muun muassa kattopaneelit, jykevät ovet ja hormit. Materiaalia on yhä varastossa.
Ennen uutta mökkiä perhe lomaili tontilla sijaitsevassa parinkymmenen neliön saunamökissä. Matin puolison Marjukka Ratalahden vanhemmat olivat ostaneet sen 1960-luvun alussa.
Matti Ratalahden taustalla vasemmalla puolella on pieni vierasmaja ja oikealla näkyy hieman alkuperäistä saunamökkiä. Kuva: Jaana KankaanpääTilat olivat käyneet ahtaiksi, kun perheeseen syntyi kolme lasta. Laajentaakaan ei voinut, sillä rannat olivat olleet rakennuskiellossa.
Sitten tuli 2000-luku ja naapurilta puhelu.
”Hän kertoi rakentavansa hirsitaloa ja tarvitsevansa rakennuslupaa varten naapurikuulemiset. Selvisi, että alueelle oli tehty rantakaava.”
Ratalahdet tuumasivat, että eipä lisätila olisi heillekään pahitteeksi. Heidän tonttinsa tosin oli kooltaan vain noin 1 000 neliötä, joten rakennusoikeutta ei herunut 60:tä neliötä enempää. Ja kun rakas rantasauna tahdottiin säilyttää, uudelle mökille jäi piskuiset 40 neliötä.
Ne Matti Ratalahti päätti käyttää viisaasti.
Mökissä on käytetty maatumatonta materiaalia minimaalisen vähän.
Kestävän rakentamisen professori Matti Kuittinen Aalto-yliopistolta on arvioinut, että puurakennuksen, kuten mökin hiilijalanjälki on elinkaarensa aikana karkeasti arvioituna 10–15 kiloa neliöltä vuodessa.
Siten 100 neliön mökin hiilijalanjälki on vaikkapa 50 vuoden elinkaaren aikana noin 50 000–75 000 kiloa. Vertailun vuoksi todettakoon, että suomalaisen keskimääräinen hiilijalanjälki on kutistunut vuositasolla alle 10 000 kiloon.
Rakentaminen tuottaa ison osan maapallon kasvihuonepäästöistä, eikä rakennuspuu enää lautana tai hirtenä poista hiiltä ilmakehästä. Siksi ekologisen rakentamisen asiantuntijat ovat vahvasti sitä mieltä, että ympäristöystävällisin mökki on rakentamaton.
Toiseksi paras ilmaston kannalta on rakennus, jonka kaikki osat ovat kierrätettävissä. Tämä tarkoittaa rakennuksen kunnostamista uuteen käyttöön tai purkamista sekä kokoamista uuteen paikkaan. Näinhän meillä on toimittu iät ajat varsinkin hirsirakennusten kanssa.
Ympäristön kannalta huonoin vaihtoehto on, että rakennus puretaan. Materiaalit murskataan jatkojalostukseen ja puutavara poltetaan energiaksi.
Tähän kierrätyksen alimpaan tasoon Matti Ratalahti on tottunut iskemään. Kun jotain rakennusmateriaalia on menossa murskaimiin, hän kysyy, josko ne saisi viedä pois omaan käyttöön.
”Luultavasti kerään rakennusmateriaalia kodin perintönä. Olen sota-ajan lapsi, ja kotona maalla kaikki vähänkin kelvollinen vietiin vinttiin. Kaatopaikalle ei mennyt oikeastaan mitään.”
Samaa kierrätyksen ajatusta hän opetti yliopettajana Lahden muotoiluinstituutissa. Ratalahden mukaan hyvässä suunnittelussa pätee viiden e:n periaate, ja yksi niistä on ekologisuus.
Viisi muuta ovat ekonomia, estetiikka, etiikka ja ergonomia. Nämä kaikki toteutuivat ainakin jossain muodossa tässä mökissä, jossa lähes kaikki on omalta tontilta saatua tai kierrätettyä.
Sisäkatossa olevaa muovia lukuun ottamatta kaikki maatuisi aikojen saatossa ja palaisi luonnon kiertoon, jos rakennuksesta ei enää huolehdittaisi.
Rakennuspaikalla oli paljon haapoja, joista sahattiin mökkiin kaunis paanupinta. Kuva: Jaana KankaanpääRautakaupasta Ratalahti on käynyt ostamassa lähinnä ruuveja ja hieman lautaa sekä tietenkin uudet kattopellit ja pellavaeristeet.
Työtunteja on palanut parin kolmen vuoden aikana, mutta mihinpä eläkepäivinä on kiire. Talkoita on pidetty useita. Isona apuna on ollut erityisesti vävy, joka on kädentaitaja hänkin. Marjukka taas on huolehtinut muonituksista.
On silti virhe luulla, että halvalla ja amatöörirakentajien voimin syntyisi huonoa.
Mökissä tuntee olevansa taideteoksen sisällä, ja isännän innostus aaltoilevista muodoistaan tunnetun espanjalaisen arkkitehdin Antoni Gaudin arkkitehtuuriin on selvää.
Terassin lattia on harvoja paikkoja, joissa on käytetty kestopuuta. Taustalla näkyy Pikku-Alanen Kuva: Jaana KankaanpääErityisesti vaikutteet näkyvät kaarevassa terassissa. Se oli työläs tehdä, mutta sitä ilman kokonaisuus olisi Ratalahden mielestä ollut tylsä.
Tuo tuntuu hieman liioittelulta, sillä sekä sisä- että ulkopuolella on runsaasti kekseliäitä yksityiskohtia.
Lattia on tehty vannesahalla katkaistuista koivun kappaleista, joiden Ratalahti antoi ensin hapettua vesisateessa ja sitten kuivatti pannuhuoneessa. Puu sai näin luonnonkorkkia muistuttavan pinnan.
Sitten hän liimasi koivulaatat lattiavanerin päälle.
”Vanerikin oli muuten kierrätystavaraa. Liimana käytin vedetöntä tuotetta, jotta puu ei käpristy.”
Koivupöllistä Matti Ratalahti sahasi kappaleita, joiden hän antoi hapettua vesisateessa ennen kuivatusta pannuhuoneessa. Kuva: Jaana KankaanpääLopuksi hän täytti koivulaattojen välit muurauslaastilla, sillä saumauslaasti on huomattavasti tyyriimpää.
Hän vinkkaa, että lujuuden lisäämiseksi sementtiä kannattaa sekoittaa muurauslaastin sekaan.
”Täällä yläkerrassa en sitä tehnyt, ja välit ovat ruvenneet joissain paikoissa murenemaan. Alakerrassa taas sekoitin betonia joukkoon saadakseni tummaa väriä. Siellä laattojen välit ovat kestäneet kulutusta.”
Koivulaatat hän lakkasi kahdesti: ensin kuivattamisen ja lopuksi lattiaan liimauksen jälkeen.
Ratalahti kerää kierrätysmateriaalia kodin perintönä.
Ikkunat ovat usein iso investointi, mutta nekin olivat jo odottamassa Ratalahden autotalliverstaassa.
”Naapurini teki ikkunaremonttia, ja vanhat ikkunat olivat menossa kaatopaikalle. Kysyin, saisinko ne. Ajattelin alun perin, että niistä voisi nikkaroida vaikka vaimolle kasvihuoneen.”
Hormin viilennys hoituu ilman avulla peltilaatikon kautta. Sen vasemmalla puolella oleva tiskipaikka on sekin pinnoitettu pellillä. Kuva: Jaana KankaanpääKun mökkiprojekti käynnistyi, ikkunat määrittelivät rakennuksen leveyden.
Pitkänmallinen ikkuna alakertaan johtavien portaiden yläpuolella on puolestaan joskus palvellut kellarissa. Ratalahti keksi nostaa sen pystysuuntaan.
”Näin se upposi sopivasti koolausten väliin eikä katkaissut niitä.”
Ratalahti nosti vanhat kellarinikkunat pystyasentoon, jotta koolauksia ei tarvinnut rikkoa. Kuva: Jaana KankaanpääRatalahti on hyödyntänyt runsaasti vanhaa peltiä monessa eri paikoissa, kuten hormeissa, itse nikkaroitujen ovien ulkopinnoilla ja terassin kaiteissa.
”Pelti on peräisin 1928 rakennetun talon katosta Lahdesta. Kattofirma tuli tekemään sinne uuden ja kysyin, voinko ottaa parhaat osat vanhasta talteen. Se sopi heille hyvin.”
100 vuotta vanha pelti on Ratalahden mukaan erinomaista omatoimiseen askarteluun: paksua, pehmeää ja helppoa taivutella.
Pellin muokkaukseen hän tarvitsi verstaassaan vain leikkurin, peltivasaran ja ruuvipenkin. Taivuttamiset hoituivat lähinnä kakkosnelosen ja ruuvipenkin avulla.
Joissain paikoissa peltiä on leikattu koristeelliseksi. Ratalahti teki ensin puusta mallin, jonka avulla muoto säilyi samana. Lehtimäinen kuvio toistuu itse tehdyissä hormeissa, joiden alla on vain metalliverkko.
Liiallisen kuumenemisen estävä tuuletus hoituu terassilla olevan metallilaatikon kautta.
Lapin honkaa olevat ovetkin ovat isännän itse tekemiä ja pysyvät kasassa puutappien avulla. Ulkopinnassa on vaneria, joka on päällystetty kierrätyspellillä. Kuva: Jaana KankaanpääPiipuista isompi on pohjakerroksessa olevan takan, jonka tiilet saatiin purkutyömaalta. Talosta oli pystyssä enää vain piippu kuin konsanaan Rovaniemen kauppalan taloissa Lapin sodan jälkeen.
Työmaan kaivuri työnsi ystävällisesti hormin nurin, ja tiilet irtosivat pääosin siinä rytäkässä. Pientä tiilten rapsutusta rakennuspaikalla, ja ei muuta kuin muuraamaan.
Ratalahti muurasi alakerrassa olevan takan puretun piipun tiilillä. Myös uuniluukut ovat hänen tekemiään. Kuva: Jaana KankaanpääPuuhella on tietysti sekin kierrätetty.
”Omistaja sanoi, että saatte, jos kannatte pois. Järjestimme talkoot. Hellan kantaminen vinttihuoneesta ahtaiden portaiden kautta oli muuten melkoinen homma.”
Onneksi seinälautoja ei lähtenyt mukana eikä kukaan loukkaantunut.
Hella on mökillä palvellut mainiosti, eikä kummempia mukavuuksia ole kaivattu. Tiskaus sujuu järvivedellä pellillä päällystetyssä tiskipaikassa terassilla. Luonnolliset tarpeet tehdään huussissa.
Pikku-Alasen rannalta on Lahdessa sijaitsevaan kotiin parinkymmenen minuutin automatka, joten pitkiä aikoja täällä ei kerrallaan yleensä ollakaan.
Matti ja Marjukka Ratalahti eivät ostaneet mitään uutta sisustukseen, vaan kaikki ovat mattoja myöten isännän tekemiä tai kierrätettyjä. Kuva: Jaana KankaanpääTolpparunkoisen mökin seinärakenteessa on menty yksinkertaisuuden ehdoilla. Sisämateriaalin jälkeen tulee paksu tuulensuojakartonki, sitten eristeet ja koolaukset, tuulensuojapahvi ja vinolaudoitus.
Puumateriaali saatiin omalta tontilta lukuun ottamatta sisäseinien höyläämätöntä lautaa, joka on oikeastaan tarkoitettu huopakaton alle.
Rakennuspaikalla oli paljon haapaa, joten Ratalahti sai idean sahata niistä paneelia vinolaudoituksen pintaan. Se kruunasi ulkonäön.
12 milliä paksut haapalaudat on suojattu kuusamolaisella hautatervalla, joka antaa syvän ruskean värin. Kaikessa korostuu helppohoitoisuus. Paanut tarvitsevat uutta tervaa pintaansa muutaman kerran vuosisadassa.
Vanha pelti vääntyi eri moneen paikkaan kakkosnelosen ja ruuvipenkin avulla. Kuva: Jaana KankaanpääTerassin haapalaudat puolestaan saavat harmaantua kaikessa rauhassa. Teräksisen kaiteen annetaan ruostua, kunnes sekin jossain välissä saa ohuen kerroksen tervaa pintaansa.
Ratalahti osoittaa vahingossa peltiin tullutta tervaläikkää ja pyytää kokeilemaan. Se on muuttunut aivan kovaksi pintaa suojaten, vaikka aurinko helottaa hellelukemissa. Terva on totisesti ihmeaine.
Kaikesta huolimatta on hämmästyttävää, että mökkiin kului vain 20 000 euroa ja siitäkin 5 000 euroa rakentamisen byrokratiaan.
”Laskua tulee väkisin, kun pari ukkoa mittaa tontin paikkaa ja eri mies käy sitten etsimässä rajapyykkiä. Maaperätutkimuskin piti vielä tehdä.”
Viimeksi mainittu herätti hieman huvittuneisuuttakin, sillä jopa nämä maaperää tutkivat ”pari ukkoa” tiesivät jo ennakolta rakennuspaikan sijaitsevan kallion päällä.
”Siinä se kaivinkone iski tankoa aikansa ohuen pintamaan läpi kallioon.”
Vahinkokin oli lähellä. Pienessä telatraktorissa oli korkea torni, ja se kellahti kumoon mäkisessä maastossa. Onneksi kukaan ei jäänyt alle, eikä kuskille käynyt kuinkaan.
Tytär Minna Ratalahti (oik.) kasvoi mökkeilyyn järven lähellä olevassa saunatuvassa ja oli isona apuna talkoissa. Kuva: Jaana KankaanpääRatalahden persoonalliset ratkaisut eivät aiheuttaneet rakennusvalvonnassa närää, mutta nuohoojamestari kieltäytyi aluksi hyväksymästä hormeja.
Silloin Kauhajoelta kotoisin olevan Ratalahden pohjalainen sisu kuohahti. Ilme muuttuu yhä vuosien jälkeen tiukan jämeräksi, kun hän mainitsee asiasta.
Loppujen lopuksi rakennusvalvonta saatiin asiaa selvittämään ja hyväksymään.
Viimeinenkin kanto kaskessa oli kammettu.
- Osaston luetuimmat
