• Maanmittauslaitoksen säästösuunnitelma lausunnolle – yhdeksän toimipistettä aiotaan sulkea

    Etukäteen selvitettiin jopa 15 toimipisteen sulkemista. Ministeriön asetusluonnoksen on tarkoitus saada voimaan ensi vuoden alussa.
    Esimerkiksi Kemijärven toimipiste oltaisiin luonnoksille lähtevän asetuksen mukaan sulkemassa.
    Esimerkiksi Kemijärven toimipiste oltaisiin luonnoksille lähtevän asetuksen mukaan sulkemassa. Kuva: Ismo Pekkarinen / Lehtikuva
    Uutiset|Maatalous
    18.6.202415:28
    Hermanni Härkönen

    Maanmittauslaitoksen palveluverkostoa koskeva asetus on valmistunut lausunnoille, tiedottaa asetuksesta vastaava maa- ja metsätalousministeriö.

    Asetuksessa toimipisteiden määrä vähennettäisiin nykyisestä 35 palvelupisteestä 26 pisteeseen.

    Lakkautettavat toimipisteet olisivat Alajärvi, Huittinen, Ikaalinen, Kemijärvi, Nurmes, Närpiö, Saarijärvi, Salo ja Ylivieska.

    Maa- ja metsätalousministeriön mukaan näillä paikkakunnilla ei ole tälläkään hetkellä tosiasiallista käyntiasiointia.

    Verkoston supistaminen onnistuu ministeriön mukaan vuosina 2024–2027, jolloin myös sillä tavoitellut säästöt toteutuvat tällä aikavälillä.

    Lakkautettavien toimipisteiden koko henkilöstö on tarkoitus sijoittaa säilyviin palvelupisteisiin.

    Koko palveluspisteverkoston säästötavoite on kaksi miljoonaa euroa. Säästöjä kohdistuu myös säilyviin toimipisteisiin.

    MT kertoi jo aiemmin pienten toimipisteiden henkilöstön laskelmista, joiden mukaan toimipisteiden vähentäminen ei toisi tavoiteltuja säästöjä, vaan jopa kulunlisäyksiä. Syynä tähän olisivat pitenevät ajomatkat kohteisiin, ja korkeammat tilakustannukset kaupunkikeskuksissa.

    Lisää aiheesta
    • Koska maanmittaus vaatii läsnäoloa työkohteissa, kuten maastossa, on merkitystä myös sillä, kuinka pitkiä nämä matkat ovat.

      Yhteiskunta | Pienten toimipisteiden henkilöstö lyttää Maanmittauslaitoksen toimipistelaskelmat: Säästöjen sijaan tulossa on miljoonaluokan lisäkustannukset

      Tilaajalle
    • Suomen yleiskartan vanhin versio on vuodelta 1864.

      Metsä | Maanmittauslaitoksen vanhat kartat saatavilla paikkatietona − tarkista miltä oma pitäjäsi näytti 1900-luvun alussa

      Tilaajalle
    • Rajapyykki on hyvin näkyvissä.

      Talous | Kiinteistöjen raja- ja rasitetietoja käydään nyt läpi kunta ja omistaja kerrallaan – ”Muutama miljoona rajamerkkiä on vielä hukassa”

    • Asunnon paperinen osakekirja on ollut monen tärkeimpiä asiakirjoja. Nyt se mitätöidään ja siirretään digitaaliseen muotoon.

      Koti | Asunnon paperinen osakekirja pitää mitätöidä, mutta uskaltaako sen lähettää postissa? On vain yksi tapa hoitaa asia täysin turvallisesti

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen