• Luottamus koetuksella – näin palveluiden saatavuus vaikuttaa maaseudun asukkaiden kriisinkestävyyteen

    Maaseudun rooli on olennainen Suomen kokonaisturvallisuudessa myös palveluiden saavutettavuuden ja yhteisöllisyyden näkökulmasta.
    Tilaajalle
     Yhteisöt, yhteisöllisyys ja peruspalvelut ovat ihmisten kriisinkestävyyden kannalta olennaisia.
    Yhteisöt, yhteisöllisyys ja peruspalvelut ovat ihmisten kriisinkestävyyden kannalta olennaisia. Kuva: Lari Lievonen, Sanne Katainen, Jarkko Sirkiä, Koonnut: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Turvallisuus
    14.5.202613:00
    Joonatan Reunanen

    Suomen sisäinen turvallisuus edellyttää hyvinvoivia ihmisiä.

    Näin sanoo THL:n johtava tutkija Laura Kestilä THL:n tuoreessa kokonaisturvallisuutta käsittelevässä raportissa.

    ”Ihmisten pitää voida luottaa toisiin ihmisiin, yhteiskunnan palveluihin ja turvaverkkojen toimivuuteen”, Kestilä sanoo.

    Alueellisesti tarkasteltuna suomalaiset voivat kuitenkin eri tavoin ja maaseutualueilla luottamus yhteiskunnan palveluihin voi olla koetuksella.

    Kestilän mukaan alueellisen eriarvoisuuden näkökulmasta kyse on siitä, miten ihmiset eri puolilla Suomea kokevat saavansa apua esimerkiksi sote-palveluista silloin, kun he niitä tarvitsevat. Palveluiden saatavuus vaikuttaa ihmisten turvallisuuden tunteeseen.

    ”Ihmisen kriisinkestävyys rakentuu arjessa, joten luottamus yhteiskunnan palveluihin on hyvin tärkeää.”

    Lisää aiheesta
    • Kuntien pitäisi varautua esimerkiksi sähkökatkoihin.

      Yhteiskunta | Suomen kylät: Kunnissa pitää varautua onnettomuuksiin, sähkökatkoihin ja vesihuollon häiriöihin

    Myös yhteisöt ja yhteisöllisyys ovat ihmisten kriisinkestävyyden kannalta olennaisia. Paikallisten palvelujen keskittäminen kauas voi heikentää tätä yhteisöllisyyttä.

    ”Kokemus oikeudenmukaisesta päätöksenteosta ja reilusta yhteiskunnasta on todella tärkeää. Missä päin tahansa Suomea asutaan tai ollaan, pitäisi pystyä luottamaan siihen, että palveluita ja apua saa niitä tarvitessaan.”

    Kestilän mukaan osa ihmisistä kokee, että tilanne ei ole nyt näin.

    Missä päin tahansa Suomea asutaan tai ollaan, pitäisi pystyä luottamaan siihen, että palveluita ja apua saa niitä tarvitessaan.”

    Laura Kestilä

    Katsauksessa käsitellään myös ympäristöterveysuhkia, kuten helleaaltoja ja vesihuollon turvaamista. Helleaallot ovat haitallisia erityisesti ikääntyneille, pitkäaikaissairaille, pienille lapsille ja raskaana oleville.

    THL ehdottaa, että helleaaltoihin varautumista tulisi vahvistaa parantamalla esimerkiksi sote-palveluiden toimintavarmuutta lisäämällä erilaisia jäähdytyskeinoja.

    Vesihuollon turvaamisen riskejä ovat puolestaan lisääntyvät sään ääri-ilmiöt, kuten rankkasateet. Rankkasateet ovat jo johtaneet siihen, että pintavedet ovat valuneet vedenottamoiden kaivoihin.

    Myös vanheneva vesihuollon infrastruktuuri voi tulevaisuudessa johtaa talousveden saastumiseen.

    Lisää aiheesta
    • Irma Savolainen (vas.) ja Kati Partanen seisovat Kuopion uuden liikuntatila–väestönsuoja Luolan suuaukolla.

      Politiikka | Suomen turvallisuusosaamista nostetaan Euroopan kartalle Kuopiossa – ”Käytännön osaaminen asuu kunnissa ja maakunnissa”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maaseutu
    kokonaisturvallisuus
    kriisinkestävyys
    palvelu
    THL
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Makitan uusimmat raivausvaljaat ovat maksimoidun huomioväriset, ja ne sisältävät runsaasti heijastimia. Valjaat on varustettu runsailla säädöillä.

    Koneviesti | Makitan uusissa raivaussahavaljaissa on laajat säätövarat – pitkäkin sahaaja löytää itselleen hyvät säädöt

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Leguan Liftsiltä virtuaalinen koulutusohjelma – tavoitteena palvella asiakkaita ja sidosryhmiä maailmanlaajuisesti

  • Jokainen liitoskohta polttimessa tulee tarkastaa vuodon varalta. Leikkauslaitteen vuotoja voi selvittää asentamalla laitteeseen umpinainen suutintulppa polttoleikkausuuttimen paikalle, jonka jälkeen leikkauslaitteeseen lasketaan kaasupaine avaamalla kuristinventtiili. Tulpan avulla on mahdollisuus tarkastaa kuristimien tiiviys sekä kiinni- että auki-asennoissa.

    Koneviesti | Kaasuhitsauslaitteiden vuotokohtien paikallistaminen – kaasuvuotojen etsinnässä apuna pitää käyttää vuodonilmaisinsuihketta

    Tilaajalle