• Suomen turvallisuusosaamista nostetaan Euroopan kartalle Kuopiossa – ”Käytännön osaaminen asuu kunnissa ja maakunnissa”

    Suomeen kootaan kokonaisturvallisuuden osaamiskeskusta. Samalla osaamista halutaan myydä Eurooppaan.
    Tilaajalle
    Irma Savolainen (vas.) ja Kati Partanen seisovat Kuopion uuden liikuntatila–väestönsuoja Luolan suuaukolla.
    Irma Savolainen (vas.) ja Kati Partanen seisovat Kuopion uuden liikuntatila–väestönsuoja Luolan suuaukolla. Kuva: Timo Villanen
    Uutiset|Politiikka
    18.2.202614:09
    Eija Mansikkamäki
    Kuopio

    Kuopio aikoo saada Suomen turvallisuusosaamisen maailmankartalle.

    Kuopion kaupunki ja Savonia-ammattikorkeakoulu aloittivat noin vuosi sitten kokonaisturvallisuuden osaamiskeskuksen valmisteluhankkeen. Siinä kootaan yhteen kaikki alan alueellinen ja paikallinen tieto koko maasta.

    ”Aluksi osaamiskeskus toimisi mahdollisesti virtuaalisena verkostona, mutta jatkossa sillä voisi olla toimitilatkin”, kertoo hankkeen puuhanainen ja Savonian lehtori Kati Partanen.

    ”Jyväskylässä on esimerkiksi kyberturvallisuuden, Joensuussa rajaturvallisuuden ja Kouvolassa logistiikan osaamista. Tässä yhdistetään osaajat eri puolilta maata, sillä käytännön turvallisuusosaaminen asuu kunnissa ja maakunnissa.”

    Kuopiossa ovat entuudestaan muun muassa upouusi väestönsuoja Luola, Pelastusopisto, toksikologian osaamisverkosto, ilmastoriskien osaamista ja jopa vesilaboratorio erilaisten vesiuhkien tutkimiseen, lisää hankkeen projektipäällikkö Irma Savolainen Kuopion kaupungilta.

    Savoniassa alkoi tammikuussa myös maailman ensimmäinen kokonaisturvallisuuden asiantuntijatutkinto (YAMK).

    Keskuksen valmisteluhanke jatkuu tämän vuoden loppuun Savonian ja Kuopion kaupungin sekä EU:n aluekehitysrahoin. Jatkorahoitusta haetaan parhaillaan.

    Tarkoituksena olisi käynnistää vuonna 2027 kansallinen ja sen jälkeen eurooppalainen kokonaisturvallisuuden osaamiskeskus.

    Tarkoituksena olisi käynnistää vuonna 2027 kansallinen ja sen jälkeen eurooppalainen kokonaisturvallisuuden osaamiskeskus.

    ”Eurooppalaista kohti mennään. Voitte arvata, ettei se tapahdu hetkessä, mutta sitä lämmitellään pikkuhiljaa”, Savolainen sanoo.

    ”Tämä alkoi alueellisena EAKR-kehittämishankkeena, mutta hyvin nopeasti ilmeni, että tällaiselle keskukselle on kansallista ja kansainvälistä kysyntää.”

    Siksi osaamiskeskukseen liitetään sidosryhmiä eri puolilta Suomea.

    Partasen ja Savolaisen mukaan Suomi pystyy tarjoamaan eurooppalaisille valtioille niiden kaipaamaa tietoa ja ratkaisuja: kuinka järjestää kokonaisturvallisuuden yhteistoimintaa esimerkiksi saksalaisissa kunnissa, kuinka nivoa siihen kolmas sektori ja mistä käytännön asioista kannattaa aloittaa?

    He kävivät jo kertomassa osaamiskeskuksen valmistelusta joulukuussa Brysselissä.

    Monissa maissa ajatellaan, että yhteiskunta hoitaa, kun taas Suomessa jokainen ihminen sekä kunta, yritys ja järjestö kokee vastuuta varautumisestaan.

    ”Suomessa on paljon koulutusta, infraa ja pysyviä vahvoja rakenteita. Pystymme jakamaan tietoa Suomen hyvistä käytänteistä vaikkapa ruokahuoltoon, vesihuoltoon tai väestönsuojeluun liittyen.”

    ”Nyt osaamista täytyy tarjota, kun kysyntä käy kuumana!”

    Kati Partanen

    Kokonaisturvallisuuden osaamiskeskuksen valmistelu linkittyy vahvasti yhteiskunnan turvallisuusstrategiaan, Partanen ja Savolainen huomauttavat. Strategia puolestaan on valtioneuvoston periaatepäätös, jonka valmistelua on koordinoinut turvallisuuskomitea.

    Strategiassa kuvataan Suomen toimintamalli, jossa viranomaiset, elinkeinoelämä, järjestöt ja kansalaiset huolehtivat yhdessä yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista.

    ”Myös alueiden elinvoimalla on merkitystä sille, miten kokonaisturvallisuus toteutuu yhteiskunnassamme”, Partanen lisää.

    Suomi voisi profiloitua mallillaan maailman parhaana turvallisuusosaajana ja myydä tietotaitoaan.

    ”Olemme pidemmällä kuin kukaan muu, mutta hiukan huonoja myymään itseämme. Nyt osaamista täytyy tarjota, kun kysyntä käy kuumana!” Partanen patistaa.

    Partanen toimi pitkään MTK:n johtokunnassa. MTK-vuosiensa jälkeen hän on nyt luonnonvara-alan lehtori Savonian Iisalmen kampuksella ja TKI-asiantuntijana kokonaisturvallisuuden osaamiskeskuksessa.

    Lisää aiheesta
    • Suuri halli toimii pallopelien kenttänä. Hätätilanteessa se voidaan jakaa pressuilla 18 lohkoon.

      Politiikka | 7 000 ihmisen turvapaikka: Huippumoderni Kuopion Luola mullistaa käsityksen väestönsuojista

      Tilaajalle
    • Tankissa kannattaa olla polttoainetta ja ruokakaapissa ruokaa.

      Politiikka | Kriisiin varautuva ei koskaan aja autonsa tankkia tyhjäksi ‒ turvallisuus on jokaisen suomalaisen käsissä

      Tilaajalle
    • Jokainen voi myös itse varautua poikkeusoloihin pitämällä kotona muutaman päivän kestävän kotivaran.

      Yhteiskunta | Suomesta haetaan mallia huoltovarmuudesta

    • Radioamatööri Kyösti Laitisen mukaan kyläradio on halpa, helppo ja nopea tapa järjestää maaseudun kriisitiedotus.

      Tekniikka | Tällainen on uusi keksintö, joka hoitaa kriisitilanteessa maaseudun tiedotuksen – perustuu metsästäjien jahtipuhelimiin

      Tilaajalle
    • Pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja Euroopan keskuspankin pääjohtaja Christine Lagarde EU-huippukokouksessa lokakuussa. Kuvituskuva.

      Politiikka | EU:n vuosi 2025 oli paljon muutakin kuin sääntelyä – kokonaisturvallisuus läpileikkaavaksi teemaksi

    • Kansallisessa turvallisuuskriisissä  maanviljelijät ovat tärkeässä roolissa.

      Maatalous | Osa maatiloista jatkaisi työtään, vaikka syttyisi sota – tänä keväänä ne ovat voineet varata myös kalustoa itselleen

      Tilaajalle
    • Me olemme kokoomme nähden hyvin varautuneita, puolustusministeri Antti Häkkänen sanoo Suomesta.

      Politiikka | Puolustusministeri: Varautuminen kriisitilanteisiin on kansalaisvelvollisuus

    • Suomen huoltovarmuusajattelu ei perustu ainoastaan varastointiin. Yksityinen ja julkinen sektori toimivat tiiviissä yhteistyössä varmistaakseen yhteiskunnan toiminnan kaikenlaisissa poikkeusoloissa.

      Huolto | Suomi on huoltovarmuuden huippumaa – kriisissä selviämisen opit kiinnostavat nyt maailmalla

    Artikkelin aiheet
    kokonaisturvallisuus
    turvallisuusosaaminen
    Kuopio
    Savonia-ammattikorkeakoulu
    Euroopan unioni
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa