• Sähkön tuotannon omavaraisuus koheni 1970-luvun tasolle: Lähes kaikki viime vuoden kulutus tuotettiin Suomessa

    Sähkön nettotuonnilla katettiin vain kaksi prosenttia Suomen sähkön kulutuksesta viime vuonna. Venäjältä ei tuotu sähköä lainkaan.
    Pohjolan Voima Oy:n voimalaitos Keminmaalla.
    Pohjolan Voima Oy:n voimalaitos Keminmaalla.  Kuva: Kai Tirkkonen
    Uutiset|Energia
    18.4.202410:30
    Terhi Torikka

    Sähkön kokonaiskulutus oli viime vuonna Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 79,8 TWh. Kulutus laski noin kaksi prosenttia.

    Sähkön nettotuonti Suomeen laski huimat 86 prosenttia ja kotimainen tuotanto kasvoi 13 prosenttia.

    Kotimaisen tuotannon osuus sähkönkulutuksesta on ollut samaa luokkaa viimeksi 1970-luvun lopussa.

    Viime vuonna vain kaksi prosenttia sähkön kulutuksesta katettiin nettotuonnilla. Osuus on poikkeuksellisen pieni, sillä jo reilun 10 vuoden ajan nettotuonnin osuus sähkön kokonaiskulutuksesta on ollut 15–24 prosenttia. Sähköä tuotiin eniten Ruotsista. Venäjältä ei tuotu sähköä lainkaan vuonna 2023.

    Sähkön nettotuonti lasketaan vähentämällä vienti tuonnista. Suomen sähkönvienti Viroon kasvoi viime vuonna.

    Venäjältä ei tuotu sähköä lainkaan vuonna 2023.

    Sähkön tarve katettiin suurelta osin vesi-, tuuli- ja ydinvoimalla, joiden osuus oli 78 prosenttia. Lämpövoimalla eli polttoaineita polttamalla tuotettu sähkö väheni edellisestä vuodesta 23 prosentilla. Myös puupolttoaineilla, maakaasulla ja kivihiilellä tuotetun sähkön osuudet vähenivät.

    Sähkön tarve katettiin suurelta osin vesi-, tuuli- ja ydinvoimalla, joiden osuus oli 78 prosenttia.

    Ydinvoiman osuus sähkön kokonaiskulutuksesta Suomessa nousi ennätykselliseen 41 prosenttiin, kun Olkiluoto 3 oli käytössä ensimmäisen kokonaisen vuoden. Toiseksi suurin sähkön energialähde kokonaiskulutuksesta ydinvoiman jälkeen oli vesivoima ja kolmanneksi suurin tuulivoima.

    Olkiluoto 3 oli vuonna 2023 käytössä ensimmäisen kokonaisen vuoden.
    Olkiluoto 3 oli vuonna 2023 käytössä ensimmäisen kokonaisen vuoden. Kuva: Tapani Karjanlahti / TVO

    Kaikkiaan fossiilittomalla sähköntuotannolla katettiin 92 prosenttia sähkön kulutuksesta vuonna 2023, kertoo Tilastokeskus.

    Ydinvoiman tuotanto nousi 35 prosenttia, tuulivoiman 25 prosenttia ja vesivoiman 13 prosenttia verrattuna edellisvuoteen. Aurinkovoimalla tuotetun sähkön määrä nousi jopa 65 prosenttia, mutta sen osuus kokonaiskulutuksesta oli edelleen alle prosentti.

    Aurinkovoimalla tuotetun sähkön määrä nousi jopa 65 prosenttia, mutta sen osuus kokonaiskulutuksesta oli edelleen alle prosentti.

    Tuulivoiman tuotanto on jo reilun 15 vuoden ajan kasvanut joka vuosi. Myös viime vuonna valmistui useita uusia tuulivoimaloita.

    Viime vuonna valmistui useita uusia tuulivoimaloita.
    Viime vuonna valmistui useita uusia tuulivoimaloita.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Ennakkotietojen mukaan sähkön kulutus laski eniten teollisuudessa ja rakentamisessa, joissa lasku oli yhteensä seitsemän prosenttia edellisvuodesta. Palveluiden ja julkisen sektorin kulutus laski lähes kolme prosenttia, koti- ja maataloussektorin kulutus noin prosentin.

    Tilastokeskuksen ennakolliset tiedot perustuvat Energiateollisuus ry:n tuottamiin sähkötilastoihin. Tietoja sähköntuotannon polttoaineista on täydennetty muiden tietolähteiden perusteella.

    Lisää aiheesta
    • Tuulivoiman tuottama sähköä käytetään yhä enemmän kaukolämmön tuottamiseen sähkökattiloissa.

      Energia | Tuulivoima sähköistää kaukolämpöä

    • Tuulisähkö vastasi keskiviikkona noin puolta koko Suomen sähköntuotannosta, mikä laski pörssisähkön hinnan negatiiviseksi.

      Energia | Sähkön hinta on nyt miinuksella

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi