• Kuntien tekemät pienetkin ilmastotyöt poikivat tuntuvia säästöjä

    Kunnissa on huomattu, että pienillä investoinneilla energiatehokkuuteen ja vihreään energiaan voidaan sekä päästää vähemmän että säästää enemmän.
    Haminassa tuotetaan kaukolämpöä puuenergialla. Södran saha myy Haminan energialle lämpöä, joka tuotetaan sahalla kuorella ja sahausjätteellä.
    Haminassa tuotetaan kaukolämpöä puuenergialla. Södran saha myy Haminan energialle lämpöä, joka tuotetaan sahalla kuorella ja sahausjätteellä.  Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Ympäristö
    7.3.202306:00
    Katja Lamminen

    On pitkään lupailtu, että ilmastoteot poikivat myös taloudellista hyötyä. Lupaus lunastetaan viimeistään nyt, kun fossiilisen energian hinta on noussut maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi.

    Professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta vahvistaa, että sähkön ja lämmön tuotannossa on taloudellisesti erittäin kannattavaa siirtyä uusiutuvien energialähteiden käyttöön.

    “Etenkin, mikäli tuotantolaitos kuuluu päästökaupan piiriin, päästöoikeuksien hinnan vaikutus tuotantokustannuksissa voi olla merkittävä.”

    Kaukolämmön tuotannossa siirtyminen uusiutuvaan energiaan tuo säästöjä paikallisille kaukolämmön käyttäjille, kun taas suuremman mittakaavan sähköntuotannossa säästöt valuvat sähkön hintojen kautta kaikkialle.

    Seppälä huomauttaa, että vihreään energiaan siirtyvien on määriteltävä tuotto-odotukset ja hyväksyttävä takaisinmaksuaika. Investoinnit vaativat myös suunnitelmallisuutta.

    ”Mikä vain saadaan kannattamattomaksi, jos tehdään vääriä asioista väärässä paikassa.”

    Ratkaisut on aina pohdittava tapauskohtaisesti. Ensisijaisen tärkeää on pohtia, miten energiaa säästyy.

    ”Energiatehokkuuden parantamisella voidaan saavuttaa suuremmat säästöt kuin investoimalla uusiutuvaan energiaan”, Seppälä sanoo.

    Seppälä antaa esimerkkejä yleisesti kustannustehokkaiksi osoittautuvista investoinneista.

    ”Investoinnit aurinkosähköön ovat erityisen kannattavia kohteissa, joissa tuotettu energia voidaan hyödyntää itse, eikä ylituotantoa tarvitse myydä verkkoon. Vaikka viimeisen vuoden aikana myös myynnistä on saatu hyvä korvaus, on mahdollista, että myyntitulot laskevat sähkön hinnan palautuessa kohti sähkökriisiä edeltänyttä tasoa.”

    Erityisen järkevää on luopua öljylämmityksestä. Kuntien kiinteistöissä tehdyt energiaremontit maksavat itsensä nopeasti takaisin nykyisillä öljyn hinnoilla.

    Myös tukilämmitysmuotojen, kuten ilmalämpöpumppujen, käyttö suoran sähkölämmityksen ohella on kannattavaa.

    Rahaa säästävien ilmastotoimenpiteiden ei tarvitse olla kummoisia. Uusimalla sekä katujen että julkisten tilojen valoja LED-valoihin, on saavutettu monissa kunnissa mukavia säästöjä. Samalla lamppujen huoltoväli on pidentynyt.

    Iissä ilmastotoimien on laskettu tuoneen kuntaan säästöjä ja tuloja niin paljon, että kunnan tuloveroa pystyttiin laskemaan 1,5–2 prosentilla.

    Vuonna 2025 kaikkien kuntien täytyy tehdä ilmastosuunnitelma. Sen laatimisessa voi ottaa mallia hiilipäästöjään tavoitteellisesti vähentävistä Hinku-kunnista.

    ”Kokemukset osoittavat, että jos päästövähennysten suunnitteluun panostetaan, niin ne tuottavat taloudellista hyötyä ja parantavat kuntien taloutta ennen pitkää”, Seppälä tiivistää.

    Kestävyysloikka-sivustolle on kerätty esimerkkejä kuntien ja yhteisöjen ilmastotöistä.

    Suomen Hinku-kunnat.

    Lisää aiheesta
    • Tyypillisimmässä tuettavassa energiaremontissa vaihdetaan joko maalämpöön tai ilmavesilämpöpumppuun jostain muusta lämmitysjärjestelmästä, yleensä öljystä.

      Energia | Valtio tukee sähkölämmityksen vähentämistä ja jopa varaavan takan hankintaa – hakemusten käsittelyjono lyhentynyt

    • Hinku-laskennassa otetaan huomioon esimerkiksi eri energialähteistä peräisin olevan energian kulutuksesta muodostuvat kasvihuonekaasupäästöt. Kuvituskuva.

      Energia | Kuntien päästölaskenta on kattavaa

    • Haminassa tuotetaan kaukolämpöä puuenergialla. Kaukolämpöasentaja Kalle Purho poistaa kuonaa kattilasta.

      Ympäristö | Hamina luottaa puuenergiaan, Kemi luopuu turpeesta – päästöistään eroon pyrkiviä kuntia on pian sata

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä