• Poliisi varoittaa tyhjillään olevien rakennusten uudesta riesasta – taustalla sometrendi

    Itä-Suomen poliisin alueella on lähiviikkoina ollut useita tunkeutumisia tyhjillään oleviin rakennuksiin.
    Tilaajalle
    Autiolta näyttäviin rakennuksiinkaan ei ole ulkopuolisilla asiaa, muistuttaa poliisi.
    Autiolta näyttäviin rakennuksiinkaan ei ole ulkopuolisilla asiaa, muistuttaa poliisi. Kuva: Rami Marjamäki
    Uutiset|Rikokset
    28.4.202519:30
    Eija Vallinheimo

    Poliisi on tavoittanut useampia nuoria, jotka ovat olleet tunkeutumassa tyhjillään oleviin kiinteistöihin, kuten kouluihin, sairaaloihin, omakotitaloihin sekä teollisuuskiinteistöihin.

    Ilmiötä on ollut Itä-Suomen lisäksi myös muualla Suomessa. Poliisi epäilee tiedotteessaan, että taustalla on TikTokissa leviävä trendi, jossa rakennuksiin tunkeutumiset kuvataan videolle ja jaetaan somessa.

    Tunkeutumisiin on liittynyt myös vahingontekoa. Kiinteistöissä on esimerkiksi rikottu ja sotkettu paikkoja. Poliisi muistuttaa, että vahingontekijä on aina korvausvastuussa aiheuttamistaan vahingoista. Korvaukset voivat nousta huomattavan suuriksi.

    Poliisin tiedotteessa muistutetaan, että ilman omistajan lupaa ei ole laillista mennä rakennukseen, vaikka se olisikin tyhjillään. Poliisi muistuttaa, että perheissä olisi hyvä keskustella asiasta.

    Lisää aiheesta
    •  Yli puolet kyselyyn vastanneista 13–18-vuotiaista nuorista kertoi seuraavansa uutisia Tiktokin kautta. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO.

      Yhteiskunta | Nuoret saavat uutisensa entistä useammin Tiktokista – myös luottamus uutismedioiden some-sisältöihin kasvussa

    • Tuhopolttojen sarja on työllistänyt pelastuslaitoksia Pirkanmaan alueella.

      Rikokset | Tuhopolttojen sarja riivaa Pirkanmaata – jo liki 30 tyhjillään olevaa taloa palanut

    Artikkelin aiheet
    poliisi
    Itä-Suomi
    TikTok
    sometrendit
    tyhjät rakennukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle