• Kelan Lehtonen sairauslomalla vuoden alkuun

    Lehtonen on Kelan hallituksen mukaan Brysselissä, jossa hän joutui sairaalahoitoon viime viikon lopulla.
    Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen on sairauslomalla ensi vuoden alkuun saakka.
    Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen on sairauslomalla ensi vuoden alkuun saakka. Kuva: Markku Ulander
    Uutiset|Politiikka
    8.12.202515:30
    STT

    Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen on sairauslomalla alkuvuoteen asti. Asiasta kertoi Kelan hallituksen puheenjohtaja Vertti Kiukas hallituksen kokouksen päätteeksi pidetyssä tiedotustilaisuudessa maanantaina.

    Lehtosta sijaistaa tämän sairausloman aikana johtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma.

    Kela tiedotti sunnuntaina, että Brysselissä työmatkalla ollut Lehtonen on joutunut sairaalahoitoon. Kelan hallitus käsitteli pääjohtajaan liittyvää tilannetta kokouksessaan, joka venyi lähes nelituntiseksi. Lehtosta ei kuultu kokouksen aikana.

    ”Hän on sairauslomalla, ja silloin hän ei tietenkään osallistu hallituksen kokoukseen”, Kiukas perusteli.

    Hänen käsityksensä mukaan Lehtonen on edelleen Brysselissä. Lehtosen terveydentilaa Kiukas ei kommentoinut millään tavalla.

    Kiukas sanoi, että hallitus halusi saada tietoa erityisesti siitä, miten Lehtosta on tuettu ja miten Kelan johto on järjestetty näinä aikoina.

    ”Hallituksen jäsenillä oli paljon kysymyksiä ja paljon puheenvuoroja.”

    Vertti Kiukas

    Kokouksen pitkäksi venynyttä kestoa Kiukas perusteli sillä, että hallitus ottaa tilanteen hyvin vakavasti eikä tilanne ole ollenkaan tavanomainen.

    ”Hallituksen jäsenillä oli paljon kysymyksiä ja paljon puheenvuoroja.”

    Kiukas sanoi, että hallituksen käsityksen mukaan Kelan toimiva johto on toiminut erittäin hyvin, ja Lehtonen on saanut tarvitsemansa tuen. Sekä Kiukas että Kelan toimihenkilöt ovat olleet yhteydessä Lehtoseen tämän sairaalahoidon aikana. Yhteydessä on oltu myös paikalliseen Suomen suurlähetystöön, koska he kykenevät tarjoamaan apua paikan päällä paremmin.

    Kiukas sanoi hallituksen luottavan täysin Mäki-Lohiluoman kykyyn selviytyä pääjohtajan tehtävistä. Lehtosen luottamukseen hän ei ottanut tässä vaiheessa kantaa.

    ”Niin kauan kuin Lehtonen on sairauslomalla, niin hallitus ei tietenkään käsittele mitään häneen liittyviä asioita.”

    Kiukas kertoi, että Lehtosta oli kehotettu olemaan matkustamatta sairauslomansa aikana, mutta tämä oli siitä huolimatta päättänyt matkustaa Brysseliin.

    Poikkeuksellisella tilanteella ei hänen mukaansa ole ollut vaikutusta Kelan toimintaan.

    ”Kela organisaationa ei ole missään kriisissä. Täällä tehdään tuhansia päätöksiä etuuksiin liittyen päivittäin.”

    Lisää aiheesta
    • Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen on lähiomaisten mukaan toipumassa ja hän palaa Suomeen lähiaikoina. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.

      Yhteiskunta | Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen on sairaalahoidossa Brysselissä

    • Työmatkalla oleva Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen pyrki perjantaina Brysselin lentokentällä Helsingin-koneeseen, mutta poliisi saatteli hänet pois lähtöportilta. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Markku Ulander.

      Yhteiskunta | Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen on edelleen Brysselissä, kertoo hallituksen puheenjohtaja

    • Kela on ollut viime aikoina toistuvasti julkisuudessa laitoksen johtamisen tiimoilta.

      Politiikka | Lasse Lehtonen ei päässytkään Suomen-koneeseen, Kela selvittää johtajansa tapausta

    Artikkelin aiheet
    KELA
    Lasse Lehtonen
    Sairausloma
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa