• Elintarvikeketjun kauppatapalautakunta lopettaa toimintansa

    Suurimmat rahoittajat päättivät yksissä tuumin vetäytyä lautakunnasta.
    Tilaajalle
    Hyvää kauppatapaa ohjaa sekä valvoo tästedes elintarvikemarkkinalaki ja -valtuutettu.
    Hyvää kauppatapaa ohjaa sekä valvoo tästedes elintarvikemarkkinalaki ja -valtuutettu. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Elintarviketeollisuus
    6.9.202419:30
    Taneli Laine

    Ruokamarkkinoiden itsesääntelyä varten perustettu elintarvikeketjun kauppatapalautakunta lakkautetaan kuluvan vuoden lopussa.

    ”Lautakunta perustettiin aikana ennen elintarvikemarkkinalakia ja -valtuutettua. Nyt valtuutetun ja kauppatapalautakunnan toimet ovat niin päällekkäiset, että lautakunta katsottiin tarpeettomaksi”, kertoo Elintarviketeollisuusliitto ry:n (ETL) toimitusjohtaja Mikko Käkelä.

    Käkelän mukaan tehtävien päällekkäisyys on käynyt ilmi, kun alan toimijat ovat tehneet yhteistyötä elintarvikemarkkinavaltuutetun kanssa jo muutaman vuoden.

    ”Valtuutettu on viranomaisena alaa sitovampi, kuin samoista asioista suosituksia ja lausuntoja antanut lautakunta.”

    ETL:n toimitusjohtaja Mikko Käkelä.
    ETL:n toimitusjohtaja Mikko Käkelä. 

    Päätös kauppatapalautakunnan lakkauttamisesta syntyi ETL:n ja Päivittäistavarakauppa ry:n (PTY) yhteisissä neuvotteluissa toukokuussa. Yhdistykset ovat rahoittaneet lautakunnan toiminnan yhdessä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n kanssa.

    ”Lautakunnan rahoitusta on sitouduttu jatkamaan kuluvan vuoden loppuun”, vahvistaa PTY:n toimitusjohtaja Tuula Loikkanen.

    ”Laki ja elintarvikemarkkinavaltuutettu ohjaavat nyt hyvää kauppatapaa yhdessä alan edustajien kanssa. Erillistä lautakuntaa ei enää tarvita”, Loikkanen summaa.

    Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Tuula Loikkanen.
    Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Tuula Loikkanen. Kuva: Jarno Mela

    Käkelä ja Loikkanen eivät ole saaneet palautetta lakkautuspäätöksestä. Lautakunnan ja viranomaisen tehtävien päällekkäisyys on ollut markkinoiden tiedossa jo jonkin aikaa.

    Päällekkäisten työtehtävien, eli lausuntojen ja suositusten lisäksi, elintarvikemarkkinavaltuutettu myös valvoo markkinoiden toimintaa. Valvontatyötä aiotaan edelleen tehostaa lainmuutoksilla.

    Lisää aiheesta
    • Elintarvikemarkkinavaltuutettu Jarno Sukanen MT Live-haastattelussa 4.9.2024.

      Elintarviketeollisuus | Hallitus esittää kovempia työkaluja ruokamarkkinoiden valvontaan

    • Elintarvikemarkkinavaltuutetun tehtävässään Jarno Sukanen haluaa ylläpitää heikomman osapuolen suojaa sopimuksien teossa. Ravistelu on hänen mukaansa paikallaan räikeissä kauppatavan rikkomuksissa.

      Talous | MT Live: "Tässä on mahdollisuus mennä jopa lakia pidemmälle" – uusi elintarvikemarkkinan valvoja ottaisi private label -tuotteet sääntelyyn

      Tilaajalle
    • Elintarviketeollisuuden tuotantolinja. Kuvituskuva.

      Elintarviketeollisuus | Elintarvikeketjun kauppatapalautakunnan suositus: Sopimusten päättämisehtojen tulee olla kohtuullisia

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria