Turveyhtiö Neovan turvetoimintojen johtaja Pasi Rantonen sanoo, että turpeennoston alkukautta on haitannut kolea sää.
"Sademäärät eivät ole olleet poikkeuksellisen suuria, mutta viileys on hidastanut turpeen haihduntaa hidastaen kuivumista. Viime vuonna alkukesä oli puolestaan jopa liian kuuma.”
Neova nostaa Rantosen mukaan yhä kaikkia turvelaatuja: energia-, kuivike-, kasvuturvetta sekä uusia korkeamman jalostusasteen laatuja, kuten aktiivihiilen ja eläinrehujen raaka-aineita.
”Energiaturvetta kysytään yhä vähemmän päästökaupan alaisiin energialaitoksiin, minkä lisäksi turvetta menee päästökaupan ulkopuolisiin laitoksiin.”
”Energiaturvetta menee päästökaupan ulkopuolisiin laitoksiin.”
Rantonen kertoo muiden turvetuotteiden kysynnän olevan kasvussa, minkä ansiosta tavoite on nostaa turvetta viime vuotta enemmän.
”Kesä toki määrittää, miten tavoitteeseen päästään”, hän hymähtää.
Kysyttäessä nykyisten soiden riittävyyttä Rantonen vastaa asiaa tarkasteltavan aina tapauskohtaisesti.
Vanhojen nostoalueiden lisäksi Neova hakee uusia lupia, joiden kanssa turvetoimintojen johtaja myöntää olevan haasteita.
”Luvituksesta on muodostunut alalle selvä pullonkaula, mihin pitäisi saada enemmän ennakointia mukaan muun muassa omavaraisuus- ja huoltovarmuustavoitteiden saavuttamiseksi”, hän kuvaa.
Viime aikoina tälle tummemmalle turpeelle on kehitetty myös muita käyttökohteita.”
Suomen soista löytyy erilaisia kerroksia, joista jokaisesta nostetaan erilaatuista turvetta.
Soiden pintakerrokset ovat kevyempiä sekä vaaleampia, joista nostetaan kasvu- ja kuiviketurvetta hyvien vedenpidätysominaisuuksien vuoksi.
”Syvemmältä, tummemmista kerroksista nostetaan puolestaan energiaturvetta parempien lämpöarvojen takia. Viime aikoina tälle tummemmalle turpeelle on kehitetty myös muita käyttökohteita.”
”Tummempien laatujen kysynnän laskiessa olemme nostaneet jossakin vain korkeampia laatuja.”
Yksittäiseltä suolta voidaan Rantosen mukaan nostaa teoriassa pelkästään kasvu- tai kuiviketurvetta, mutta tavoitteena on aina hyödyntää kaikkia eri kerroksia.
”Tummempien laatujen kysynnän laskiessa olemme nostaneet jossakin vain korkeampia laatuja”, hän jatkaa.
Turvesuota voidaan hyödyntää parhaimmillaan kymmeniä vuosia, joten Rantonen muistuttaa nostosuunnitelmien elävän ajassa.
”Esimerkiksi kaksi vuotta sitten alkaneella suolla on vaikea arvioida, tullaanko sieltä nostamaan vielä joku päivä energiaturvettakin. Maailma voi muuttua paljonkin.”
”Kasvuturvetta viedään Keski-Eurooppaan.”
Energiaturvetta Neova ei vie ulkomaille, mutta korkeamman jalostusarvon tuotteiden vienti on yhtiölle tärkeää.
Kilpailusyistä Rantonen ei kommentoi tarkempia vientimääriä, mutta kertoo Länsi-Euroopan viennin olevan mittakaavaltaan merkittävää.
”Kasvuturvetta viedään Keski-Eurooppaan. Kuiviketurve jää puolestaan suomalaisille eläintiloille.”
Vietävän kasvuturpeen ilmastovaikutukset lasketaan Rantosen mukaan Suomen lukuihin.