• Hyviä uutisia eläintiloille: Neova suunnittelee kuiviketurpeen tuotannon kasvattamista

    Neovan mukaan kuiviketurvetta on saatavilla tulevana talvena kaikkialla Suomessa. Vaihtelua on kuitenkin alueellisesti ja paikoin kuljetusmatkat voivat olla pitkiä.
    Monet eläintilat ovat kamppailleet viime vuosina kuiviketurpeen heikon saatavuuden kanssa.
    Monet eläintilat ovat kamppailleet viime vuosina kuiviketurpeen heikon saatavuuden kanssa.  Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    11.9.202420:50
    Anni-Sofia Hoppi

    Neova kertoo pyrkivänsä parantamaan kuiviketurpeen saatavuutta lähivuosina.

    ”Tulemme lähivuosina kasvattamaan tuotantoa. Kuiviketurpeen lisääntyvä tuotanto suunnataan Suomen markkinoille ja kasvuturvetta tuotetaan enenevässä määrin vientiin”, kertoo Neovan turvetuotannosta vastaava johtaja Pasi Rantonen tiedotteessa.

    Monet eläintilat ovat kamppailleet viime vuosina kuiviketurpeen heikon saatavuuden kanssa. Neova kertoo tuottaneensa kuluvana kesänä kuiviketurvetta lähes saman verran kuin edelliskesinä. Tavoitteena oli nostaa tuotantomäärää, mutta sääolosuhteet eivät olleet suotuisat.

    ”Pystymme toimittamaan kaikille energia-asiakkaillemme heidän ennakolta tilaamansa määrät energiaturvelaatuja. Kuiviketurvetta on saatavilla tulevana talvena kaikkialla Suomessa, alueellisesti vaihtelua kuitenkin on ja kuljetusmatkat joillakin alueilla tulevat kasvamaan”, Rantonen kertoo.

    Neovalla on turvetuotannossa noin 20 000 hehtaaria. Viime vuosina noin puolelta alasta on korjattu energiaturvetta ja toiselta puolikkaalta kasvu- ja kuiviketurvetta. Lisäksi turvetta on kerätty aktiivihiilen raaka-aineeksi.

    Rantosen mukaan uusien turvetuotantoalueiden saatavuus on ollut erittäin niukkaa.

    ”Olemme käynnistäneet kartoitusprojektin. Sen aikana selvitämme, missä määrin pystymme hyödyntämään energiaturvetuotannosta poistuneita alueita, joilla on sopivaa turvetta kuivikkeeksi joko sellaisenaan tai sekoitettuna vaaleampiin turvelaatuihin.”

    Lisää aiheesta
    • Soilfoodin Wälly-kuivike oli käytössä Farmari-maatalousmessuilla Seinäjoella heinäkuussa. Tuotetta on kokeiltu tähän asti kymmenillä eri eläintiloilla.

      Metsäteollisuus | Tuhansilla eläintiloilla on edessään turvepulma – ratkaisu voi löytyä metsäteollisuuden sivutuotteesta

      Tilaajalle
    • Kuiviketurpeen lastausta. Kuvituskuva.

      Maidontuotanto | Lukijalta: Väärät huhut kuiviketurpeen tuotannosta pahentavat eläintilojen ahdinkoa

    • Turpeella on monia kuivikkeelle hyödyllisiä ominaisuuksia. Korvaavien vaihtoehtojen löytäminen voi vaatia kannustimia ja tukitoimia.

      Lihantuotanto | Kuiviketurpeen tuotanto voi puolittua viidessä vuodessa — MTK luovutti Essayahille kirjelmän

    • Kansanedustaja Timo Mehtälän (kesk.) mukaan alan ammattilaiset ovat arvioineet, että nykymenolla kuiviketurve loppuu kolmen vuoden kuluessa.

      Politiikka | Nyt tarvitaan keinoja kuiviketurpeen pelastamiseksi

    Artikkelin aiheet
    Neova
    kuiviketurve
    eläintilat
    turvetuotanto
    Suomi
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puolustusvoimat ilmoittaa virallisesti ottavansa kriisitilanteessa käyttöön ensin maksimissaan 5-vuotiasta kalustoa. Jos tarkastellaan varaosien, renkaiden ym saatavuutta, huollettavuutta ja toimintavarmuutta kenttäolosuhteissa, niin ehkä kannattaisi turvautua hieman vanhempaan kalustoon.

    Koneviesti | Puolustusvoimilla on lain mukaan poikkeusoloissa oikeus ottaa ajoneuvoja ja työkoneita omaan käyttöönsä

  • Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä

  • Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle