• Lihamyynnin heikko kannattavuus painoi Atrian loppuvuotta: ”Kaupassa ulkofilettä saa nyt aika edullisesti”

    Atria-konsernin koko vuoden liikevaihto kasvoi 56 miljoonalla eurolla Syyskuussa Atria teki vielä positiivisen tulosvaroituksen, mutta loppuvuotta painoivat Atria Suomen lihamyynnin heikko kannattavuus. Ruotsissa ostovoiman laskiessa kuluttajat siirtyneet lenkkimakkaraan.
    Tilaajalle
    Nurmon siipikarjatehtaan suurinvestointi etenee suunnitelman mukaan, mutta prosesseissa on yhä opittavaa, arvioi Atrian toimitusjohtaja Kai Gyllström.
    Nurmon siipikarjatehtaan suurinvestointi etenee suunnitelman mukaan, mutta prosesseissa on yhä opittavaa, arvioi Atrian toimitusjohtaja Kai Gyllström. Kuva: Carolina Husu
    Uutiset|Elintarviketeollisuus
    22.2.202414:00
    Kimmo Lundén

    Elintarvikekonserni Atrian vahva alkuvuosi vaihtui loka–joulukuun neljänneksellä heikompaan. Atrian koko vuoden liikevaihto kasvoi 56 miljoonalla eurolla 1 752,7 miljoonaan euroon ( 2022: 1 696,7 milj. euroa).

    Konsernin liikevoitto painui 0,4 miljoonaan euroon tehtyjen alaskirjausten jälkeen. Alaskirjauksista oikaistu liikevoitto oli kuitenkin plussalla 9,4 miljoonaa euroa, yhtiön kassavirta vahvistui.

    Atrian historian suurin investointi, noin 160 miljoonaa euroa maksavan Nurmon siipikarjatehtaan ylösajo etenee suunnitelman mukaisesti. Laitos on nyt käytössä kokonaisuudessaan ja tehtaan tuotantoprosessien optimointi on aloitettu.

    Toimitusjohtaja Kai Gyllström oli tyytyväinen eritoten Atria Suomen koko vuoden liiketoiminnan tuloksellisuuteen. Kertaeristä ja alaskirjauksista oikaistu Atria Suomen koko vuoden liikevoitto parani 6,7 miljoonaa euroa.

    Sitä painoivat kuitenkin vuoden viimeisen neljänneksen myynnin lasku, lihamyynnin heikko kannattavuus sekä Nurmon uuden siipikarjatehtaan käyttöönottokulut.

    ”Kaupassa käyneet ovat havainneet, että naudan ulkofilettä on saanut aika edullisesti”, toimitusjohtaja Kai Gyllström jakoi omia kokemuksiaan ostoksilta.

    Naudan arvo-osia kuten ulko- ja sisäfilettä on kaupan 15 euroa kilo ja 30 euroa kilo. Alennusmyynti on jatkunut myös vuoden alussa.

    Entä tuottajien liharaaka-aineesta saama hinta?

    ”Yleisesti ottaen tuottajahinta on jonkin verran tullut alas. Se on fakta. Tulevaisuuden tuottajahintaa emme voi signaloida”, toimitusjohtaja Gyllstöm vastasi MT:n kysymykseen.

    ”Jos markkina lähtee kehittymään toiseen suuntaan, silloin se antaa toisenlaisia mahdollisuuksia”, lisäsi Atria Suomen toimitusjohtaja Mika Ala-Fossi.

    Ruotsissa Atria on käynnistänyt tehostamisohjelman yhtiön kilpailukyvyn ja tuloksen parantamiseksi muuttuneessa toimintaympäristössä. Atria Ruotsin oikaistu liiketappio koko vuodelta oli 5,6 miljoonaa euroa.

    Kuluttajat Ruotsissa ovat siirtyneet astetta edullisempiin tuotteisiin. Myös kaupan omat merkit ovat ottaneet lisää markkinaosuutta.

    Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että esimerkiksi Ruotsissa kuluttajat ovat valinneet ostoskoreihinsa enemmän Lithellsin falukorvia ja Suomessa Atrian lenkkimakkaraa kalliimpien leikkeleiden sijaan.

    Virossa Atrian myynnin arvo vähittäiskaupassa kasvoi kaikissa Atrian edustamissa tuotemerkeissä. Markkinakakkonen käväisi välillä ykkösenäkin.

    Atria Tanskan ja Viron oikaisu liikevoitto oli 2,9 miljoonaa euroa. Yhtiö teki Tanskan liketoiminnassa 20 miljoonan euron arvonalennuksen, jolla ei ole tulosvaikutusta.

    Vaikka Atrian raportoitu kirjanpidon tulos tilivuodelta olikin tappiolla, konsernin kassavirtatulos oli korkeimmalla tasollaan kahdeksaan vuoteen.

    Investoinnit 113 miljoonaa euroa yhtiö kykeni maksamaan tulorahoituksestaan, ja silti maksamaan osinkoja. Atrian korollinen nettovelka oli 274,2 miljoonaa euroa vuoden lopussa ja omavaraisuusste 41,7 prosenttia.

    Konsernin nettorahoituskustannukset kasvoivat 10 miljoonalla eurolla, ja näkymissään Atria arvioi rahoituskulujen pysyvän vastaavalla tasolla vuonna 2024.

    Yhtiön hallitus esittää yhtiökokoukselle , että yhtiö jakaa vuodelta 2023 osinkoa 0,30 euroa osakkeelle sekä pääomanpalautusta 0,30 euroa osakkeelle, yhteensä 0,60 euroa/osake (2022: 0,70 euroa).

    0,60 euroa osakkeelta on lähellä Atrian pitkäaikaista tavoitetta palauttaa omistajille yhtiön tuloksesta.

    Lisää aiheesta
    • ”Kuluttajat ostavat edullisempia tuotteita ja harkitsevat tarkasti, mitä ostavat. Kuluttajien asenteisiin heijastuu myös maailmanpoliittinen epävarmuus ja se näkyy varautumisena ja säästämisenä”, Atrian toimitusjohtaja Kai Gyllström  toteaa tilinpäätöstiedotteessa.

      Elintarviketeollisuus | Kuluttajien siirtyminen edullisempaan lenkkimakkaraan näkyy Atrian tilinpäätöksessä – koko vuoden liikevaihto ja oikaistu liikevoitto kuitenkin kasvussa

    • Provinssi on yksi Suomen vanhimpia kesäfestivaaleja. Juhlaväkeä vuodelta 2019.

      Ruoka | Atria ja Provinssi jatkavat yhteistyötä – lihatalo joutui nielemään kohua nostattaneen festivaalikojujen hinnoittelun

    • Pihvit, fileet sekä suikaleet muodostavat lähes 75 prosenttia broilerimarkkinasta.

      Ruoka | Broilerista tuli nopeasti suomalaisten suosikki – 30 vuotta sitten tapahtui jotain, mikä räjäytti kysynnän

    • Osuuskunnista Atrian tehtäviin siirtyvä Risto Lahti kuvattuna kotitilansa sikalassa vuonna 2019.

      Lihantuotanto | Lihakunta ja Itikka osuuskunta aloittivat heti uuden toimitusjohtajan hakemisen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria