• Lihakunta ja Itikka osuuskunta aloittivat heti uuden toimitusjohtajan hakemisen

    Tavoitteena on, että uusi toimitusjohtaja aloittaa tehtävässään kesällä.
    Osuuskunnista Atrian tehtäviin siirtyvä Risto Lahti kuvattuna kotitilansa sikalassa vuonna 2019.
    Osuuskunnista Atrian tehtäviin siirtyvä Risto Lahti kuvattuna kotitilansa sikalassa vuonna 2019. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Lihantuotanto
    23.1.202419:03
    Tuure Kiviranta

    Itikka osuuskunnan ja Lihakunnan toimitusjohtaja Risto Lahti siirtyy Atria Suomen yhteiskuntasuhdejohtajan tehtävään, Atria kertoi tiistaina.

    Atrialaiset tuottajaosuuskunnat Itikka ja Lihakunta kertovat käynnistävänsä uuden toimitusjohtajan rekrytoinnin välittömästi.

    Tavoitteena on, että uusi toimitusjohtaja aloittaa tehtävässään kesällä, osuuskuntien tiedotteessa sanotaan.

    ”Olemme onnistuneesti pystyneet nostamaan Itikka osuuskunnan profiilia toimintaympäristössämme tunnistaen ja tarttuen ajan muutostarpeisiin. Meillä on vahva visio! Tähän työhön haemme kehityshaluista alkutuotannon vaatimusten ja yritystalouden asiantuntijaa”, sanoo Itikka osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Ahti Ritola.

    ”Nykyisen toimitusjohtajan siirtyminen yhteiskuntasuhdejohtajan tehtävään vahvistaa Atrian yhteiskunnallista vaikuttavuutta, osuuskuntien tavoitteiden mukaisesti”, toteaa Lihakunnan hallituksen puheenjohtaja Pasi Korhonen.

    ”Kuluneen strategiakauden aikana on käynnistetty toimenpiteitä alkutuotannon edellytysten vahvistamiseksi koko maassa, ja tälle työlle haetaan jatkajaa”, Korhonen sanoo.

    Lisää aiheesta
    • ”Liiketoimintalähtöisellä ja aktiivisella vuoropuhelulla sidosryhmien kanssa Atrialla on mahdollisuus edistää koko suomalaisen elintarvikealan kasvua, kansainvälistymistä ja yhä vastuullisempia tuotantotapoja”, Risto Lahti sanoo.

      Lihantuotanto | Lihakunnan toimitusjohtaja Risto Lahti vaihtaa työpaikkaa

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys