• Lihakunnan toimitusjohtaja Risto Lahti vaihtaa työpaikkaa

    Lahti siirtyy Atria Suomen yhteiskuntasuhdejohtajaksi.
    ”Liiketoimintalähtöisellä ja aktiivisella vuoropuhelulla sidosryhmien kanssa Atrialla on mahdollisuus edistää koko suomalaisen elintarvikealan kasvua, kansainvälistymistä ja yhä vastuullisempia tuotantotapoja”, Risto Lahti sanoo.
    ”Liiketoimintalähtöisellä ja aktiivisella vuoropuhelulla sidosryhmien kanssa Atrialla on mahdollisuus edistää koko suomalaisen elintarvikealan kasvua, kansainvälistymistä ja yhä vastuullisempia tuotantotapoja”, Risto Lahti sanoo. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Maatalous|Lihantuotanto
    23.1.202412:45
    Tuure Kiviranta

    Risto Lahti on nimitetty Atria Suomen yhteiskuntasuhdejohtajaksi 1. kesäkuuta alkaen, tiedottaa Atria. Lahti on toiminut vuodesta 2019 lähtien Itikka osuuskunnan ja Lihakunnan toimitusjohtajana.

    Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa vaikuttajaviestinnän konsulttina ja erityisavustajana maa- ja metsätalousministeriössä. Lahti raportoi uudessa tehtävässään Atria Suomen toimitusjohtaja Mika Ala-Fossille.

    ”Tavoitteenamme on olla johtava pohjoiseurooppalainen ruokatalo, ja tavoitteen saavuttamiseksi panostaminen yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää”, Ala-Fossi sanoo.

    ”Atrian merkitys suomalaisen ruoantuotannon edistäjänä on vahvistunut yhtiön kasvun myötä. Liiketoimintalähtöisellä ja aktiivisella vuoropuhelulla sidosryhmien kanssa Atrialla on mahdollisuus edistää koko suomalaisen elintarvikealan kasvua, kansainvälistymistä ja yhä vastuullisempia tuotantotapoja”, kertoo Lahti.

    Lisää aiheesta
    • Haapajärveläinen Matti Autio on on laajentanut tuotantoaan vuokraamalla eläköityvältä naapurilta nautakasvattamon. Hän kokee remonttilisän hyvänä apuna tilojen paranteluun.

      Lihantuotanto | ”Remonttilisä tehosi” –Atria onnistui lisäämään 3 000 kasvatuspaikkaa nautaketjuun

      Tilaajalle
    • Itikka osuuskunnan ja Lihakunnan toimitusjohtaja Risto Lahti on MT Liven vieraana keskiviikkona 20.9. klo 13. Aiheena afrikkalainen sikarutto ja sen mahdolliset vaikutukset sianlihan tuotantoketjuun.

      Eläintaudit | Risto Lahti MT Livessä afrikkalaisesta sikarutosta: Kaaos uhkaa koko sikaketjua

    • Viljelijätaustaisen omistusrakenne mahdollistaa Maanvaalija Oy:n toimitusjohtaja Risto Lahden mukaan sen, että suurin hyöty hiilensidonnasta päätyy toimenpiteen toteuttavalle viljelijälle ja metsänomistajalle.

      Ilmastonmuutos | Viljelijät havittelevat hiilensidonnasta tiloille kannattavaa bisnestä – Atrian tuottajaosuuskunnat perustivat oman yhtiön

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys