• Satakunnassa havaittu jopa vaaksan mittaisia nilviäisiä – keittämistä suositellaan

    Kammoksuttu vieraslaji on löytänyt uuden jalansijan Huittisten vanhalta urheilukentältä.
    Espanjansiruetanan erottaa Suomen alkuperäiseen lajistoon kuuluvasta ukkoetanasta hengitysaukon sijainnin perusteella. Se sijaitsee espanjansiruetanalla kilven etuosassa lähempänä päätä.
    Espanjansiruetanan erottaa Suomen alkuperäiseen lajistoon kuuluvasta ukkoetanasta hengitysaukon sijainnin perusteella. Se sijaitsee espanjansiruetanalla kilven etuosassa lähempänä päätä. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Uutiset|Eläimet ja kasvit
    24.9.202415:22
    Taneli Laine

    Kansallisesti haitalliseksi vieraslajiksi säädettyjä espanjansiruetanoita on tavattu Huittisten vanhalta urheilukentältä, kertoo Huittisten kaupungin tiedote.

    Etana on väritykseltään yleensä murretun ruskea tai musta ja varreltaan pitkä. Mittaa täysikasvuisella nilviäisellä voi olla jopa 14 senttimetriä. Espanjansiruetanat kannustetaan tavattaessa poistamaan pihoilta, puutarhoista ja julkisilta alueilta.

    Suurina määrinä espanjansiruetana voi aiheuttaa vahinkoa muille lajeille ja luonnon monimuotoisuudelle. Etanan erittämä lima voi olla haitallista ihmisille ja kotieläimille sen sisältämien bakteerien vuoksi.

    Paljain käsin etanoita ei listerian ja E. colin riskin takia kannatakaan poimia, vaan kutsumattoman limaisen vieraan voi pyydystää kotipihalta esimerkiksi grillipihdeillä. Kiinni saatua etanaa ei kannata nakata naapurin puolelle, vaan nilviäiset tulisi lopettaa yksitellen kiehuvaan veteen pudottamalla.

    Vaihtoehtoisesti espanjansiruetanan päälle voi kaataa runsaasti kiehuvaa vettä. Kuolleet etanat voi hävittää hyvin pakattuna sekajätteen mukana.

    Lisätietoja ja torjuntaohjeita löytää myös vieraslajit.fi-sivustolta.

    Etanoista aiemmin tällä viikolla kirjoitti Satakunnan Kansa Länsi-Suomi.

    Lisää aiheesta
    • Jos espanjansiruetanan löytää omalta pihaltaan, se kannattaa poimia heti ämpäriin ja hävittää etikalla.

      Eläimet ja kasvit | Aseena pihdit, ämpäri ja etikka – talkoolaiset keräsivät 70000 espanjansiruetanaa

    • Espanjansiruetanan erottaa Suomen alkuperäiseen lajistoon kuuluvasta ukkoetanasta hengitysaukon sijainnin perusteella. Se sijaitsee espanjansiruetanalla kilven etuosassa lähempänä päätä. Kuvassa on Helsingissä viime viikolla kuvattu espanjansiruetana.

      Lajitovereitaankin syövä "tappajaetana" on puutarhojen painajainen – näin hävität haitallisen vieraslajin

    • Kultasakaali on kettua suurempi, ja sen häntä on tätä lyhyempi. Suomen ensimmäinen havainto tehtiin tiettävästi Siikajoella vuonna 2018.

      Erä | LK: Kultasakaali jolkotteli Lappiin pitkän lentomatkan verran – tulokaslaji ei pelkää pakkasta tai lunta

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle