• LK: Kultasakaali jolkotteli Lappiin pitkän lentomatkan verran – tulokaslaji ei pelkää pakkasta tai lunta

    Tutkimuslöytö avaa uusia kysymyksiä kettua kookkaamman tulokaslajin levittäytymisestä ja sopeutumisesta erilaisiin ympäristöihin.
    Kultasakaali on kettua suurempi, ja sen häntä on tätä lyhyempi. Suomen ensimmäinen havainto tehtiin tiettävästi Siikajoella vuonna 2018.
    Kultasakaali on kettua suurempi, ja sen häntä on tätä lyhyempi. Suomen ensimmäinen havainto tehtiin tiettävästi Siikajoella vuonna 2018.  Kuva: Viestimedian arkisto
    Metsä|Erä
    13.9.202407:30
    Harri Kallio-Kurssi

    Kultasakaali (Canis aureus) on laajentanut levinneisyysaluettaan nopeasti Euroopassa tuhansia kilometrejä.

    Se on levittäytynyt viime aikoina uusiin ympäristöihin, myös Suomen Lappiin, Lapin Kansa uutisoi.

    Lapin ensimmäinen kultasakaali päätyi kettuja pyytäneen metsästäjän saaliiksi Sodankylässä vuonna 2022. Metsästäjä huomasi eron kettuun ja ilmoitti löydöstään sekä riistakeskukselle että poliisille.

    Oulun yliopistoon toimitetun yksilön perimästä löytyi yllättävää tietoa, Lapin Kansa kertoo. Tuolloin ensiolettamus oli, että kultasakaali olisi päätynyt pohjoiseen Virosta.

    Tutkijoiden tekemien geneettisten tutkimusten tulos oli, että Suomessa tavattu yksilö oli vaeltanut noin 2 500 kilometrin matkan läntisen Pannonian (Itävallan, Unkarin ja Kroatian alueella) populaatiosta Sodankylään.

    Juttua muutettu 14.9. klo 9:57. Korjattu, että sakaali on tulokaslaji eikä vieraslaji.

    Lisää aiheesta
    • Kultasakaali on sutta huomattavasti pienempi koiraeläin.

      Erä | Kultasakaaleja nähty jo seitsemällä paikkakunnalla –ensimmäinen havainto uudesta koiraeläimestä Suomessa tehtiin vuonna 2018

    • Kultasakaali kilpailee ravinnosta supikoiran ja ketun kanssa, ja se myös tappaa ruuakseen supikoiria.

      Luonto | Suomen uusi koiraeläin kultasakaali on sosiaalinen ulvahtelija – ihmiselle vaaraton laji saalistaa supikoiria

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle