• Kapean vedenottokanavan muodonmuutos Laukaassa: Capeenpurosta luodaan taimenjoki

    Serlachiuksen Säätiön miljoona euroa maksava hanke on ekologisesti ja tutkimuksellisesti kunnianhimoinen.
    Laukaan Simunaan pyritään luomaan uusi taimenkanta. Kun Capeenpurosta tehdään taimenjoki, projektia seurataan alusta asti tiiviisti yliopistotasoisen tutkimuksen piirissä, Gösta Serlachius kertoo.
    Laukaan Simunaan pyritään luomaan uusi taimenkanta. Kun Capeenpurosta tehdään taimenjoki, projektia seurataan alusta asti tiiviisti yliopistotasoisen tutkimuksen piirissä, Gösta Serlachius kertoo. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset|Ympäristö
    11.9.202214:00
    Jukka Koivula
    Laukaa

    R. Erik ja Bror Serlachiuksen Säätiö luonnonmukaistaa ja leventää Laukaassa Simunan kylässä sijaitsevan Capeenpuron. Kapeasta ja padotusta vedenottokanavasta tehdään vuolaana virtaava joki.

    Taustalla on pyrkimys uuden taimenkannan luomiseen uuteen noin 850 metriä pitkään jokeen.

    ”Taimen on uhanalainen kala. Toteutamme hankkeen suojellaksemme Suomen taimenkantaa”, R. Erik ja Bror Serlachiuksen Säätiön hallituksen puheenjohtaja Gösta Serlachius toteaa.

    Säätiön toimintaa ohjaavana ajatuksena on kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden suojelu sekä luonnonsuojeluun tähtäävien hankkeiden toteuttaminen.

    ”Siltä osin Capeenpuron luonnonmukaistaminen ja yritys luoda taimenkanta kokonaan uuteen paikkaan sopivat erinomaisesti säätiömme arvoihin ja tavoitteisiin. Haluamme nähdä Capeenpuron pilottihankkeena, jonka kaltaisia jatkossa monistetaan myös muille alueille Suomessa”, Serlachius sanoo.

    Ajatus Capeenpuron kunnostuksesta syntyi, kun säätiö oli ostanut itselleen Serlachiuksen suvulle historiallisesti kuuluneen Simunankosken Metsä Groupilta vuonna 2018.

    ”Haluamme tehdä tästä paikan, jossa vaeltava taimen lisääntyy ja lisätä taimenhabitaattien tutkimusta”, Gösta Serlachius kertoo.

    Vuonna 2019 säätiö laajensi ostojaan ympäröiviin maa-alueisiin, jotka haluttiin hankkia kosken suoja-alueiksi. Näiden kauppojen yhteydessä säätiön hallintaan päätyi myös vanha kalanviljelylaitos, joka oli toiminnassa 1920-luvulta 1990-luvulle.

    ”Pohdimme aluksi jopa kalanviljelylaitoksen palauttamista toimintaan, mutta yritystoiminta siellä ei olisi ollut järkevää. Päädyimme aloittamaan Capeenpuro-hankkeen, jossa laitoksen vanhaa vedenottokanavaa sekä vanhoja altaita hyödynnetään.”

    Laukaan kalanviljelylaitos perustettiin sata vuotta sitten 1920-luvulla. Se lopetti toimintansa 1990-luvulla. Nyt jo pusikoituva vanhan laitoksen alue saa uuden elämän, kun Capeenpurosta luodaan taimenjoki.
    Laukaan kalanviljelylaitos perustettiin sata vuotta sitten 1920-luvulla. Se lopetti toimintansa 1990-luvulla. Nyt jo pusikoituva vanhan laitoksen alue saa uuden elämän, kun Capeenpurosta luodaan taimenjoki. Kuva: Petteri KivimäkiR.Erik ja Bror Serlachiuksen säätiö

    Kyseessä on järeä hanke, jonka kustannusarvio on noin miljoona euroa. Capeenpuroa levennetään ja syvennetään roimasti. Siitä tulee virtaava joki, joka saa vetensä Leivonvedestä. Samalla kalanviljelylaitoksen vanhoihin, nyt jo umpeen kasvaviin altaisiin luodaan luonnollinen virtaus ja sinne syntyy vehmas kosteikko-alue Capeenpuron viereen.

    ”Veden määrä kalankasvattamon alueella arviolta kaksikymmenkertaistuu. Uskomme ja toivomme, että tänne syntyy uusi elinvoimainen taimenkanta”, Serlachius sanoo.

    Kaivuutyöt kännistyvät ensi vuoden huhtikuulla. Capeenpuron yli rakennetaan kaksi siltaa ja yläjuoksulle tulee pohjapato, jonka avulla voidaan tarvittaessa säännöstellä alas virtaavan veden määrää.

    Säätiö haastaa myös yrityksiä ja muita säätiöitä mukaan tekemään yhteistyötä.

    ”Hanke sai muun muassa Metsä Groupilta 66 605 euron suuruisen rahoituksen. Lisää yhteistyökumppaneita haetaan edelleen”, Serlachius sanoo.

    Myös kalanviljelylaitoksen vanha päärakennus kunnostetaan.

    Hankkeen on määrä valmistua syksyllä 2023.

    Capeenpuro-projektin yhteistyökumppaneina ovat Suomen vesistösäätiö, Jyväskylän yliopisto, Suomen Ympäristökeskus ja Luonnonvarakeskus.

    ”Tutkimuksella on keskeinen rooli hankkeessa. Tutkijat seuraavat rakennusvaiheesta lähtien, mitä vaikutuksia Capeenpuron kunnostamisella on koko alueen ekosysteemiin. Erityisen kiinnostavaa on seurata, osaako taimen etsiytyä pesimään kokonaan uuteen paikkaan.”

    Oletettavaa on, että myös lukuisat muut kalakannat löytävät tiensä jokeen.

    Paikalliset ala- ja yläkoulut sekä lukio osallistetaan hankkeeseen.

    ”Laukaan kunnan kanssa yhteistyö on ollut alusta asti hyvää ja tiivistä. Nyt pohditaan, miten hankettamme voisi hyödyntää koulujen opetussuunnitelmissa”, Serlachius sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Lohikalat sietävät kuumuutta huonosti, ja erityisesti vapauttamisesta toipuminen vaarantuu.

      Erä | Vedet liian kuumia ‒ kalastuslupien myynti keskeytetty eri puolilla Suomea

      Tilaajalle
    • Jokihelmisimpukan toukat tarttuivat parhaiten juuri raakkujen kanssa samoissa puroissa tai joissa asustavien lohikalakantojen yksilöihin. Toukat myös kasvoivat keskimäärin parhaiten juuri kotijokensa kalassa.

      Luonto | Jokihelmisimpukka ei tykkää käydä vieraissa ‒ Oman joen kalat passaavat parhaiten

    • Pohjantaimi jatkaa konkurssiin ajatuneen Taimi-Tapion kahden taimitarhan tuotantoa.

      Metsänhoito | Taimi-Tapion ostanut liettualaisomisteinen yhtiö nousee Fin Forelian haastajaksi 50 miljoonalla taimella

    Artikkelin aiheet
    Capeenpuro
    Serlachiuksen Säätiö
    taimen
    luonnonsuojelu
    ekologinen kunnostus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä