

Paras tapa Itä-Suomen elinvoimaisuuden parantamiseen olisi mahdollisuus nykyistä alueellisempiin veropäätöksiin, sanoo Jussi Halla-aho MT Livessä.
Halla-ahon mukaan Itä-Suomen elinvoimaisuuden tukeminen on tärkeää, mutta paras keino siihen on aluetukien sijaan luoda houkuttimia investoinneille.
”Minun mielestäni olisi perusteltua mahdollistaa esimerkiksi yritysten tai työtulojen verotuksen määrittely enemmän aluekohtaisesti”, hän sanoo haastattelussa.
Alueilla pitäisi luoda edellytyksiä teolliselle tuotannolle, mitä se tänä päivänä tai tulevaisuudessa onkaan, Halla-aho pohtii. Esimerkkeinä hän mainitsee vetyteollisuuden, akkuteollisuuden ja kaivostoiminnan.
”Suomi on erittäin keskusjohtoinen maa historiallisista syistä. Kun Suomi muuttuu alueellisesti yhä heterogeenisemmäksi, eli alueiden taloudelliset olosuhteet ja väestöolosuhteet ovat yhä kauempana toisistaan, niin tällaisella one size fits all -mallilla ei ehkä enää pystytä kovin pitkään ylläpitämään samanlaisia elämisen edellytyksiä joka puolella maata”, hän jatkaa.
”Kaikkea ei voi yhteiskunnassa hoitaa markkinaehtoisesti. Jos me haluamme, että koko Suomi on asumiskelpoinen, niin sehän edellyttää sitä, että siellä on tietty palvelutaso”
Halla-aho kommentoi MT Livessä myös sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuutta maaseudulla.
Kysyttäessä, mikä on kohtuullinen matka lähimpään synnytyssairaalaan hän totesi sen olevan sellainen, että ihminen ehtii perille ennen synnytystä. Hän kuitenkin jatkoi aiheesta myös laajemmin.
”Tämä on hyvä esimerkki siitä, että kaikkea ei voi yhteiskunnassa hoitaa markkinaehtoisesti. Jos me haluamme, että koko Suomi on asumiskelpoinen, niin sehän edellyttää sitä, että siellä on tietty palvelutaso”, Halla-aho sanoi.
Nimenomaan perheitä ja perheellistymistä tukeva palvelutaso ovat ratkaisevia sille, että eri alueilla uskalletaan asua ja sinne uskalletaan muuttaa, hän arvioi.

”Kyllä nimenomaan lapsiin liittyvät palvelut, synnytysmahdollisuus, neuvolapalvelut, koulut ovat sellainen täysin ratkaiseva tekijä, joita ihminen pohtii, jos hän haluaa lapsiperheen jonnekin perustaa.”
Halla-ahon mukaan näiden palveluiden säilyttämisestä tulee tehdä arvovalintoja pelkkien laskelmien sijaan.
Jos Suomi halutaan pitää kauttaaltaan asuttuna tai asumiskelpoisena, tällaisiin peruspalveluihin pitää hänen mukaansa olla valmis investoimaan, ”vaikka ne eivät markkinaehtoisesti tai väestöpohjan koko huomioiden olisikaan perusteltavissa”.