

Tiukentuneen sosiaalisen median palveluiden sääntelyn hyödyntäminen vaatii myös käyttäjän omaa aktiivisuutta.
Uuden sääntelyn myötä vaikkapa somefiidissä pitää tuoda esiin se, mikäli joku sisältö on mainos. Lisäksi käyttäjän pitää pystyä jokaisella verkkoalustalla ilmoittamaan laittomasta sisällöstä.
Yksittäisen käyttäjän kannalta kiinnostavin yksittäinen asia lienee kuitenkin se, että käyttäjällä on nykyään lain suoma mahdollisuus muuttaa logiikkaa, jolla hänelle sisältöjä suositellaan. Käytännössä somepalvelun käyttäjä pääsee siis nykyään aiempaa enemmän vaikuttamaan siihen, millaista sisältöä hän somefiidissään näkee.
Sääntelyä Tietosuojavaltuutetun toimiston ylitarkastaja Mika Pirttisalo pitää parannuksena aiempaan.
”Tämä on omiaan lisäämään avoimuutta ja turvallisuutta.”
Vaikka jotkin sääntelyn hyödyt, kuten ilmoitukset mainossisällöistä ja mahdollisuus ilmoittaa laittomasta sisällöstä, ovat palveluissa esillä automaattisesti, ei kaikki hyöty ole kuitenkaan saatavissa ilman vähintäänkin pientä vaivannäköä.

Omassa somefiidissä, vaikka Facebookissa, näkyviin sisältöihin vaikuttaminen nimittäin edellyttää asetusten säätämistä oikeaan asentoon. Käytännössä kyse on siitä, että asetuksissa pitää määritellä itse, millä perusteella sisältöä suositellaan. Voi olla vaikkapa niin, että valinta tehdään yleisen suositteluperiaatteen ja persoinoidun periaatteen välillä.
Asetuksen tasolla puhutaan siitä, että suositteluperiaatteiden säätömahdollisuus pitää olla tarjolla palvelun erityisessä osiossa. Sen sijaan sitä, miten säätäminen pitää tehdä, ei asetus suoraan kerro.
”Riippuu niin paljon toimijasta itsestään, minkälaista sisällön suosittelua heidän alustapalvelussaan tehdään”, Pirttisalo valaisee.
Digipalveluasetuksen epätarkkuuden taustalla on se, että sääntelyn halutaan toimivan myös tulevaisuudessa.
Käytännössä asetus ei siis määrää, että säätämisen pitää olla helppoa, mutta säätömahdollisuuden on oltava tarjolla, eikä sitä saa piilottaa syvälle vaikkapa yksityisyysasetuksiin. Sen, että säätömahdollisuutta ei saa piilottaa, määrittää asetuksen muotoilu siitä, jonka mukaan sen pitää olla tarjolla palvelun erityisessä osiossa.
Nykyisin palvelun käyttöehdoissa pitää myös kertoa tärkeimmät kriteerit, joiden perusteella sisältöä suositellaan käyttäjille sekä se, kuinka paljon eri kriteerit vaikuttavat siihen, mitä sisältöä käyttäjä näkee.
On hyvä muistaa, että vaikka käyttäjälle onkin tullut lisää valtaa sisältöihin, kaikki seuranta ja personointi ei suinkaan lopu, vaan siitä on tehty aiempaa avoimempaa.