• Riita etätöiden tekemisestä: Laiton irtisanominen vei Kelan tuomiolle

    Työtuomioistuimen päätös oli yksimielinen.
    Kela irtisanoi etuuskäsittelijän ilman laillista perustetta, katsoo työtuomioistuin päätöksessään. Kuvituskuva.
    Kela irtisanoi etuuskäsittelijän ilman laillista perustetta, katsoo työtuomioistuin päätöksessään. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Yhteiskunta
    20.5.202614:30
    Harri Kallio-Kurssi

    Työtuomioistuin on antanut langettavan tuomion Kansaneläkelaitokselle (Kela) työntekijän irtisanomiskiistassa. Kela antoi 25 vuoden työuran etuuskäsittelijänä tehneelle 54-vuotiaalle työntekijälle potkut keväällä 2024, ilman että asiasta keskusteltiin työntekijän kanssa.

    Työnantajan velvollisuuteen kuuluu puuttua epäkohtiin ensin keskustelemalla ja varoituksella, jotta työntekijä voi korjata toimintaansa.

    Kela vetosi laskelmaansa, jonka mukaan työntekijä oli käyttänyt 13 kuukauden aikana peräti 789 tuntia ylimääräisiä taukoja.

    Työtuomioistuin katsoi, ettei työntekijä ollut laiminlyönyt työaikaansa. Potkuille ei ollut mitään asiallista tai painavaa syytä, joten irtisanominen oli laiton.

    Kelan raportit eivät kertoneet luotettavasti työajan käytöstä.

    Työtuomioistuin toteaa, että perintäkeskuksen etuuskäsittelijän työhön on kuulunut eri etuuksiin ja velkoihin liittyviä perintätehtäviä, joita on tehty yhtäältä asiakkaiden puhelinpalvelussa lähes päivittäin noin 2–3,5 tunnin ajan ja toisaalta ottamalla asioita käsittelyyn neljältä eri työjonolta.

    Lisäksi työhön on selvitetty kuuluneen itseopiskelua, työkavereiden auttamista ja muita tavanomaisesti työhön kuuluvia pienempiä tehtäviä.

    Oikeus totesi, että Kelan raportit eivät kertoneet luotettavasti työajan käytöstä.

    Työntekijä- ja työnantajapuolelta nimetyt kuultavat kertoivat ristiriitaisesti siitä, miten pitkään eri työtehtävien suorittamiseen oli mennyt aikaa.

    Oiwa-järjestelmän lisäksi käytössä oli ollut myös muita järjestelmiä niin työjonoilta otettaviin työtehtäviin kuin muihinkin työtehtäviin liittyen. Riita koski sitä, miten pitkäkestoista työskentely eri järjestelmissä oli ollut.

    Lisää aiheesta
    • Karjanhoitoon palkatun työntekijän irtisanominen päätyi käräjäoikeuteen. Arkistokuva navetasta.

      Maatalousyrittäjät | Keskipohjanmaa: Maitotilan työntekijä vaati 12 kuukauden palkkaa korvaukseksi irtisanomisesta

    Työtuomioistuin toteaa yksimielisesti, että työajanseurantaraportin tiedot työvaiheista ovat tulleet Oiwa-etuustyön hallintajärjestelmästä. Kaikista Oiwassa tehdyistä asioista ei ole kuitenkaan tullut aikaleimaa eikä siten merkintää työajanseurantaraportille.

    Irtisanotulle etuuskäsittelijälle oikeus määräsi Kelan maksettavaksi yhteensä lähes 50 000 euroa. Lisäksi Kela joutuu maksamaan ammattiliiton 41 000 euron oikeudenkäyntikulut.

    Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

    Lisää aiheesta
    • Muiden yirtysten työntekijät kieltäytyvät työskentelemästä saarretun yhtiön kanssa. Kuvituskuva.

      Metsäteollisuus | Oikeuden päätös: Sahayhtiö Keitele Group joutuu maksamaan vahingonkorvauksia ammattiliitto AKT:lle – vuoden 2021 turvaamistoimi oli perusteeton

    • Oulun käräjäoikeus antoi asiassa tuomion tiistaina. Syyttäjän vaatimaa tuomiota alennettiin, sillä tuomittu edisti merkittävästi rikoksen selvittämistä.

      Rikokset | Kaleva: Peliriippuvuus ajoi kalafirman entisen talouspäällikön kavaltamaan yli puoli miljoonaa euroa yrityksen rahoja

    • Metsäliitto Osuuskunta on Metsä Groupin emo-osuuskunta.

      Yritykset | IL: Metsäliitto antoi liian innokkaalle johtajalle laittomat potkut

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Kela
    työtuomioistuin
    laiton irtisanominen
    etätyö
    oikeuden päätös
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle