• S-ryhmä kehittää omaa tekoälyä ja hyödyntää asiakasdataa – miksi iltapäivisin jauheliha kuitenkin loppuu hyllyiltä?

    Aamuyön aikana ruokakuljetukset lähtevät terminaaleista ja Sipoon keskusvarastolta kohti myymälöitä. Kun jostain tavarasta on ollut pulaa, kaupparyhmä pyrkii toimituksissaan tasapuolisuuteen huomioiden myymälän koon.
    Tilaajalle
    Tietoa on tarjolla paljon enemmän kuin kauppa osaa kysyäkään. S-ryhmän päivittäistavarakaupasta vastaava Sampo Päällysaho kertoi kaupan digitaalisesta tulevaisuudesta.
    Tietoa on tarjolla paljon enemmän kuin kauppa osaa kysyäkään. S-ryhmän päivittäistavarakaupasta vastaava Sampo Päällysaho kertoi kaupan digitaalisesta tulevaisuudesta. Kuva: Kimmo Lundén
    Uutiset|Kauppa
    14.5.202509:30
    Kimmo Lundén

    Ruokakaupan suurin toimija S-ryhmä on valjastanut datan ja tekoälyn palvelemaan kauppaa ja sen asiakkaita.

    ”Ei meillä myymälöissä enää tehdä tilauksia – algoritmi tekee tilaukset kauppoihin pitkälti automatisoituna, etelästä pohjoiseen”, kertoo S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho MT:n haastattelussa.

    S-ryhmä toimittaa tavaraa yli tuhanteen ketjun myymälään kuutena päivänä viikossa.

    ”Kuutena päivänä viikossa myös myymälöistä syntyy tilaus toimitusprosessia varten. Tällainen automaattinen tilausennuste menee yhtä lailla valmistavalle teollisuudelle kuin Sipoon keskusvarastolla ja terminaaleihin.”

    ”Osa tuotteista on määränpäässä huomisen päivän aikana, osa ylihuomenna.”

    Sampo Päällysaho

    ”Sieltä sitten seuraavan aamuyön aikana tuotteet lähtevät kohti myymälöitä. Osa tuotteista on määränpäässä huomisen päivän aikana, osa ylihuomenna”, S-ryhmän Päällysaho avaa automatisoitua toimituslogistiikkaa.

    Mitä ilmeisimmin markkinaosuuttaan kasvattanut S-ryhmä on saanut bitit palvelemaan niin kauppaa, valmistajia kuin kuluttajiakin.

    Sampo Päällysaho tarkistaa puhelimensa S-mobiilista perhe Päällysahon ostosten kotimaisuusasteen ja mitä viimeksi ostoskoriin on poimittu.
    Sampo Päällysaho tarkistaa puhelimensa S-mobiilista perhe Päällysahon ostosten kotimaisuusasteen ja mitä viimeksi ostoskoriin on poimittu. Kuva: Kimmo Lundén

    Miten ihmeessä silti vaikkapa jauheliha on päässyt kauppojen hyllyiltä loppumaan alkuvuoden aikana niin S-ryhmän liikkeissä kuin kilpailijoillakin?

    Päällysaho perustelee vastauksessaan pidemmällä ajalla vaikuttavasta jauhelihan kysyntään ja tarjontaan vaikuttavista tekijöistä:

    ”Koko alkuvuoden aikana, myös viime vuoden ajan, olemme nähneet naudan jauhelihamyynnin kasvavan. Jauheliha on helppoa arkiruokaa lautaselle proteiineineen. Pastakastiketta, makaronilaatikkoa, pyöryköitä, lasagnea. Jauheliha on monikäyttöinen.”

    Keskeisinä sopimuskumppaneina kaupparyhmällä ovat valmistajina lihatalot. Näissä on Päällysahon mukaan tunnistettu, että varastot alkavat ehtyä.

    Tuotantotiloilta olisi varmasti enemmänkin otettu nautoja teurastettaviksi. Maitotilojen määrä on ollut trendinomaisessa laskussa maidon kysynnän laskun mukaisesti. Näin tiloilta ei myöskään ole ollut toimittaa enemmän vasikoita teurastettavaksi ja edelleen ruoaksi.

    ”Niin meillä kuin pääkilpailijoilla on niitä päiviä, jolloin iltapäivällä naudan jauhelihaa ei enää olekaan ollut saatavilla.”

    Sampo Päällysaho

    ”Tätä todellisuutta valmistava teollisuus ja kauppa taklaavat. Niin meillä kuin pääkilpailijoilla on niitä päiviä, jolloin iltapäivällä naudan jauhelihaa ei enää olekaan ollut saatavilla”, Päällysaho avaa ilmiötä ja ongelmaa.

    Jauheliha on toisinaan hyllyiltä loppunut, vaikka sitä on kauppaan toimitettu parhaimmillaan kuutena päivänä viikossa. Päällysaho lohduttaa, että asiakkaat eivät kuitenkaan ole jääneet ilman lihatuotteita:

    ”Rinnalla löytyvät sekoitejauhikset, possujauhikset, broilerit, kalatuotteet ja kasvisproteiinit.”

    S-ryhmä on päivittäistavarakaupasta vastaavan Päällysahon mukaan pitänyt huolta siitä, että jokaiseen myymälään on tälläkin hetkellä tasapuolisesti toimitettu jauhelihatuotteita.

    ”Pienimpään Saleen ja isoimpaan Prismaan olemme myynnin suhteen kyenneet toimittamaan tuotteita. Myymäläkohtaisesti olemme tarvittaessa pystyneet myös täydentämään.”

    Digistä on hänen mukaansa ollut hyötyä myös jauhelihan jakamisessa:

    ”Päivittäisessä toimittamisessa kyllä, sillä muuten emme osaisi jakaa ja kohdentaa saatavilla olevaa jauhelihan määrää oikeasuhtaisesti. Täydentäminen, se on puhtaasti myymälän tekemistä.

    Data tuli kauppaan

    S-ryhmä avasi vuosittaisessa Betonista bittiin -tilaisuudessa Helsingin Ässäkeskuksessa mittavia datahankkeitaan sekä ruokakaupassa, käyttötavarakaupassa ja kasvavassa verkkokaupassa.

    Ruokakauppoja S-ketjulla on noin tuhat eri puolilla maata. Sipoon suuresta logistiikkakeskuksesta lähtevät rekat kuljetuksineen päivittäin täydentämään kauppojen hyllyjä sekä suoraan asiakkaille ruokakoritoimituksina ja haettavaksi kaupan lokerikoista.

    S-ryhmässä jo yli 400 ryhmän myymälää on automatisoitujen tilausten piirissä, ja ketju kasvaa.

    Lisää aiheesta
    • Jauhelihahyllyt ammottavat tyhjyyttään yhä. Kuvituskuva.

      Kauppa | Kesko haluaa löytää ratkaisun jauhelihapulaan nopeasti

    • Prisman ja Sokoksen noutopiste joka kylään. S-ryhmän Virpi Viinikainen ja Arttu Laine lupaavat kaupparyhmän tuovan tavaratalotason palveluja kyläkaupan lokerikkoihin.

      Kauppa | Pelkosenniemelle Prisma ja Kyyjärvelle oma Sokos – S-ryhmä varustaa kyläkaupat käyttötavaran noutolokerikoilla

    • Politiikka ja talous | Suomalainen ruokakauppa nousi maailman huipulle – nyt sieltä ei saa edes jauhelihaa

    • Uusi hinnoittelu houkuttee kuluttajia vastuullisempiin valintoihin S-ryhmän myymälöissä.

      Koti | Kauppaan ei pian kannata mennä pelkkä lompakko mukanaan ‒ S-ryhmä rukkaa ostoskassien hintoja

    • Tyhjiä jauhelihahyllyjä Paratiisinmäen Salessa Porissa maanantaina.

      Elintarviketeollisuus | Kauppojen lihahyllyt tyhjinä pääsiäisen alla – asiakkaat hamstraavat

    Artikkelin aiheet
    tekoäly
    asiakasdata
    jauheliha
    S-ryhmä
    toimituslogistiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla