• Matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin viime vuonna ennätysmäärä – joulukuussa huippulukemat

    Pandemiaa edeltävä taso yöpymisten määrässä ylitettiin nyt ensimmäisen kerran.
    Pandemiaa edeltävä taso ylitettiin nyt ensimmäisen kerran. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.
    Pandemiaa edeltävä taso ylitettiin nyt ensimmäisen kerran. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.  Kuva: LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
    Uutiset|Matkailu
    5.2.202616:30
    STT

    Suomen majoitusliikkeissä kirjattiin viime vuoden aikana 23,1 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä on uusi ennätys. Luku selviää Tilastokeskuksen majoitustilastosta. Pandemiaa edeltävä taso ylitettiin nyt ensimmäisen kerran.

    Joulukuussa kirjattiin yli 1,9 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä on suurin koskaan talvikuukausina tilastoitu luku.

    Lisäksi ulkomaisten yöpymisten määrä ylitti joulukuussa ensimmäistä kertaa kotimaisten yöpymisten määrän.

    Kansainvälinen matkailu keskittyy Suomessa Lappiin ja Uudellemaalle. Molemmilla alueilla ulkomaisia yöpymisiä kirjattiin joulukuussa enemmän kuin vuotta aiemmin.

    Lisää aiheesta
    • Keskiviikkona Hämeeseen Lopelle Terwan navettaan kerääntyi yli sata maaseutumatkailuyrittäjää Matkalla kasvuun -tapahtumaan.

      Matkailu | Maaseudun matkailuyritykset uskovat kasvuun muita yrityksiä vahvemmin

      Tilaajalle
    • Matkustajia Rovaniemen lentokentällä viime vuoden tammikuussa.

      Liikenne | LK: Kemin ja Kuusamon lentokentät eivät kelpaa matkanjärjestäjille, vaikka Rovaniemi natisee liitoksistaan

    Artikkelin aiheet
    matkailu
    yöpymiset
    Tilastokeskus
    Lappi
    Uusimaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Maailman suurin rekkaparkki Iowa 80 Truck Stop

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa