• Koulun aloitus näkyy vahinkotilastoissa: kaatumisilta ja flunssalta välttyy harva ekaluokkalainen

    OP-ryhmä tiedottaa ekaluokkalaisten yleisimmistä vahingoista. Koulujen alku näkyy niin kaatumisten kuin hengitystieinfektioidenkin lisääntymisenä. Lapsen kanssa koulumatka tulee käydä huolellisesti läpi, eikä kypärää saa unohtaa.
    Ekaluokkalaisten vahinkotilastoissa koulujen alku on nähtävillä.
    Ekaluokkalaisten vahinkotilastoissa koulujen alku on nähtävillä.  Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Perhe
    9.8.202420:30
    Annika Hirvelä

    Pohjola-vakuutuksen tilastojen mukaan kuudesta seitsemään -vuotiaiden tapaturmien määrä on alhaisimmillaan kesä–heinäkuussa, mutta lähtevät nousemaan elo–syyskuussa. Suurin osa ekaluokkalaisten vahingoista on kaatumisia ja putoamisia, jotka aiheuttavat erilaisia ruhjeita ja kolhuja.

    Valtaosa ekaluokkalaisten tapaturmista tapahtuu vapaa-ajalla, mutta koulujen alkaessa myös koulussa tai matkalla sinne sattuvat vahingot yleistyvät.

    ”Pienen koululaisen koulupäiviin ja -matkoihin sisältyy usein paljon vauhtia ja kiipeilyä. Pudotessa tai kaatuessa tapahtuu esimerkiksi rannevammoja”, Pohjola-vakuutuksen henkilöasiakkaiden henkilövakuutuksista vastaava Atte Erkamo kertoo.

    Erkamo muistuttaa, että koulujen alkaessa lapsen kanssa on tärkeää käydä koulureittiä ja liikennesääntöjä läpi. Myöskään kypärää ei saa unohtaa pyörällä tai potkulaudalla kuljettaessa.

    ”Myös pelisäännöt puhelimen käytöstä koulumatkan aikana on hyvä sopia. Nämä asiat kannattaa ottaa esiin säännöllisesti myös myöhemmin kouluvuoden edetessä”, hän huomauttaa.

    Kaatumisia tapahtuu myös paljon pienten koululaisten urheiluharrastuksissa. Tilastot osoittavat, että urheilussa tapahtuvien korvattavien vahinkojen määrä lähes kaksinkertaistuu kuudesta seitsemään ja seitsemästä kahdeksaan ikävuosien välillä.

    ”Kun lapselle tulee lisää ikää, urheiluharrastusten ja harjoitusten määrä lisääntyy, joka nostaa myös tapaturmamäärää”, Erkamo toteaa.

    Elo–syyskuun aikana kuudesta seitsemään -vuotiaiden hengitystieinfektioiden määrä palaa nopeasti toukokuun tasolle, vaikka infektioita kesä–heinäkuussa on havaittavissa hyvin vähän.

    ”Kesäkuukausien matalan infektiomäärän takana on kesän lämpimät säät, mutta vaikutusta lienee myös sillä, että loma-aikoina ihmiskontaktien määrä on pienempi”, Erkamo pohtii.

    Hengitystieinfektioiden huippu saavutetaan yleensä joulukuussa.

    ”Flunssien leviämisen ennaltaehkäisemiseen toimivat parhaiten perinteiset konstit, kuten käsihygieniasta huolehtiminen sekä rauhassa kotona toipuminen. Sairaana ei edelleenkään tule lähettää lasta kouluun, kuten ei itsekään kannata lähteä työpaikalle”, Erkamo muistuttaa.

    Pienten lasten tapaturmista haetaan korvauksia kaatumisten ja hengitystieinfektioiden lisäksi usein myös korvan ja nielun sekä ihon sairauksista.

    Lisää aiheesta
    • Koulumatkan harjoittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ennen koulun alkua.

      Perhe | Koulumatkan harjoittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin – näillä vinkeillä lähetät lapsesi turvallisesti koulutielle

    • Aarni Pärkkä, 7, sanoo osaavanasa kaivinkonehommien lisäksi myös lukea, laskea ja kirjoittaa. ”Pappa ja Lassi opettavat konehommat.”

      Koneet ja kulkuneuvot | Koulu alkaa syksyllä, mutta kaivinkonehommista on kokemusta jo yli vuosi – Aarni Pärkällä eivät mene vivut sekaisin

      Tilaajalle
    • Suomen Sopimuspalokuntien Liiton järjestöpäällikkö Aleksi Peurala muistuttaa, että maaseudun ja haja-asutusalueiden viimeinen turvallisuuden tuottaja on yleensä paikallinen sopimuspalokunta.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Maaseudun palvelujen turvaamiseksi on syytä käyttää luovuutta

    Artikkelin aiheet
    koulun aloitus
    ekaluokkalaiset
    tapaturmat
    hengitystieinfektiot
    liikenneturvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle