• Keskusta tähyää pääministeripuolueeksi – Kaikkonen: Olemme valmiita entistä suurempaan vastuuseen

    Kaikkosen mukaan kokoomuksen linjassa huolettaa etenkin, että yhteiskunnan heikompiosaiset unohtuvat.
    Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.
    Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.  
    Uutiset|Politiikka
    26.4.202514:23
    STT–

    Kuntavaaleissa menestynyt keskusta hakee seuraavissa eduskuntavaaleissa kahden vuoden päästä pääministeripuolueen asemaa.

    ”Kuntavaalit menivät meiltä hyvin, mutta sinipuna on todennäköisin hallitusvaihtoehto, jos kuntavaalien tulos toteutuu eduskuntavaaleissa. Siksikin meidän pitää nostaa rimaa ja tarjota suomalaisille kolmas vaihtoehto”, sanoi oppositiopuolue keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina.

    Keskusta sai vaaleissa SDP:n ja kokoomuksen jälkeen kolmanneksi eniten ääniä.

    Keskusta kritisoi hallituksen puoliväliriihen päätöksiä. Keskusta ei usko, että ne välttämättä toimivat tai ovat tehokkaita. Puoluetta myös huolestuttaa, että "aika lailla riskillä mennään".

    ”Näyttää selvältä, että aika lailla laskua tulee seuraavan hallituksen pöydälle, mutta emme pelkää tätä, vaan olemme valmiita entistä suurempaan vastuuseen, jos sitä suomalaisilta saamme, mutta sen päättää kansa aikanaan vaaleissa”, Kaikkonen sanoi tiedotustilaisuudessa myöhemmin.

    ”Veronkevennykset olisimme painottaneet vahvemmin sinne keskituloisille.”

    Jos vaalimenestystä tulee, keskusta tuskin on neuvottelemassa ainakaan sellaisesta hallituspohjasta, jossa se oli mukana viime vaalikaudella.

    ”Minulla on sellainen tuntuma meidän porukastamme, että enemmistö joukostamme ei pitänyt sitä kyseistä pohjaa toimivana eikä sitä kyllä kaipaile”, Kaikkonen sanoi.

    Tuolloin hallituksen muodostivat eduskuntavaalit voittanut SDP, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP.

    Toisaalta kokoomuksenkin linja saa kritiikkiä osakseen. Kaikkosen mukaan kokoomuksen linjassa huolettaa etenkin, että yhteiskunnan heikompiosaiset unohtuvat. Aiemmin tällä viikolla kerrotuissa hallituksen puoliväliriihen päätöksissä varsinkin pienyrittäjät jäivät keskustan makuun myös melko vähälle.

    ”Eivät nämä yhteisöveron kevennykset sinne saakka oikein yletä. Verolinja myös suosii liian kanssa suurituloisia. Veronkevennykset olisimme painottaneet vahvemmin sinne keskituloisille.”

    Hän ei kuitenkaan sulje vaihtoehtoa ulos.

    ”Näistä asioista joutuu sitten aikanaan vääntämään, jos samoihin hallitusneuvotteluihin kokoomuksen tai muiden puolueiden kanssa päädytään.”

    Kaikkoselta kysyttiin myös, onnistuisiko kolmen suuren – keskustan, kokoomuksen ja SDP:n – välinen hallitusyhteistyö.

    ”En tuotakaan vaihtoehtoa halua poissulkea, mutta en myöskään lähde liputtamaan minkään pohjan puolesta tässä vaiheessa.”

    Lisää aiheesta
    • Timo Soini arvostelee perussuomalaisia laiskoiksi ehdokkaiden etsimisessä. ”Minun aikana jokainen kansanedustaja hankki 30 ehdokasta.”

      Politiikka | ”Perussuomalaiset ovat ruvenneet herroiksi” — Timo Soini ruotii kuntavaalien voittojen ja tappioiden syyt

    • Maa- ja metsätalouden kanssa tiiviisti tekemissä olevia ihmisiä nousi alue- ja kunnanvaltuustoihin runsaasti. Läpimenijöitä olivat muun muassa Mikko Tiirola (kesk.), Sari Essayah (kd.), Jari Leija (kok.) sekä Eerikki Viljanen (kesk.).

      Politiikka | Vaaleissa kosolti maa- ja metsätaloustaustaisia läpimenijöitä ‒ ”Ammattilaisten ääni kuuluu vahvasti kautta maan”

    • Kampanjointia Jämsässä maaliskuun lopussa. Jämsä on perinteinen demarilinnake keskustavaltaisessa maakunnassa Keski-Suomessa.

      Politiikka | Perussuomalaiset ei ollut enää suurin puolue yhdessäkään kunnassa

      Tilaajalle
    • Riikka Purran perussuomalaiset kärsi maakunnissa rökäletappion Antti Kaikkosen keskustalle.

      Politiikka | Paikallisvaalit palauttivat kärkeen kolme perinteistä puoluetta — Niiden varaan voisi seuraava kriisihallituskin rakentua

    Artikkelin aiheet
    keskusta
    Antti Kaikkonen
    pääministeripuolue
    Suomen politiikka
    vaalit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa