• Video: Susilauma tallentui riistakameraan Huittisissa: ”Olivat matkalla kohti asutusta”

    Susihavainnot ovat kymmenen vuoden aikana kolminkertaistuneet Satakunnassa, paikallisesta riistakeskuksesta kerrotaan.
    Susihavainnot lounaisessa ja läntisessä Suomessa ovat moninkertaistuneet viime vuosina. Kuvituskuva.
    Susihavainnot lounaisessa ja läntisessä Suomessa ovat moninkertaistuneet viime vuosina. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Eläimet ja kasvit
    15.9.202315:37
    Jukka Koivula

    Huittisten Rekikoskella asuva Tarja Mäkinen kertoo MT:lle asentaneensa syyskuun alussa riistakameran kilometrin päähän kotitalostaan

    ”Viime vuosina susihavainnot ovat voimakkaasti lisääntyneet tälläkin suunnalla. Meidän kylällä on vähän väliä nähty sudenjälkiä ja tehty suoria susihavaintoja, joten päätin asentaa riistakameran talomme lähistölle”, Mäkinen toteaa.

    Mäkinen asensi kameran paikoilleen syyskuun 6. päivänä. Jo seuraavana yönä riistakameraan oli tallentunut liuta pimeydessä kiiluvia silmiä.

    ”Kamerassa näkyi heti susilauma, joka oli matkalla kohti asutusta. Videon alussa ruudun vasemmassa laidassa näkyy yksi susi. Muu lauma lähestyy taaempana”, Mäkinen kuvailee kymmensekuntista riistakameraan tallentunutta todistusaineistoa.

    Mäkisen mukaan samainen riistakamera on tallentanut suurpetoja myöhemminkin.

    ”Viime yönäkin siellä näkyi ensin susi ja sitten ilves. Ja tänään perjantaina päivällä taas susi”, Mäkinen kertoo.

    Rekikosken kylä sijaitsee noin 14 kilometrin päässä Huittisten keskustasta.

    ”Kylätaajamassamme on kyllä asutusta ja ihmisiä. Susien liike on nyt selvästi metsistä ja pelloilta asutuksen tuntumaan. Kyllähän se vähän mietityttää”, huittislainen kommentoi.

    ”Olen edelleen päiväsaikaan liikkunut luonnossa ja lenkkeillyt ulkona kuten ennenkin, mutta hämärän tullen sitä on nykyään varovaisempi. Susi on tunnetusti arvaamaton eläin enkä luota siihen, että se aina väistää ihmistä. Ainakaan nyt, kun laumoissa on mukana pentujakin”, Mäkinen pohtii.

    Erityisesti koiranomistajia Mäkinen kehottaa nyt erityiseen varovaisuuteen.

    ”Susi on tunnetusti arvaamaton eläin enkä luota siihen, että se aina väistää ihmistä.” Tarja Mäkinen

    Susihavainnot ovat viime vuosina moninkertaistuneet lounaisessa ja läntisessä Suomessa.

    Suomen riistakeskuksen Satakunnan aluetoimiston riistapäällikkö Antti Impolan mukaan muutos on ollut nopea ja jyrkkä.

    ”Satakunnan alueella viimeisten kymmenen vuoden aikana susihavainnot ovat kolminkertaistuneet. Susivahingot eivät ole ihan samassa suhteessa kasvaneet, mutta viime vuonna Satakunnassa oli myös ennätyspaljon susien aiheuttamia vahinkoja.”

    Impolan mukaan voidaan selvästi havaita, että Suomen susikantojen painopiste on siirtynyt idästä länteen.

    ”Luonnonvarakeskuksen viimeisimmän, maaliskuussa tehdyn kanta-arvion mukaan läntisessä Suomessa oli 28 perhelaumaa ja 11 susiparia. Perinteisillä idän susialueilla Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa oli 13 perhelaumaa ja 8 paria.”

    ”Satakunnan alueella viimeisten kymmenen vuoden aikana susihavainnot ovat kolminkertaistuneet. Antti Impola

    Läntinen susipopulaatio painottuu Varsinais-Suomen ja Satakunnan lisäksi Pohjalaismaakuntiin.

    Impola kertoo, että alkuvuodesta on odotettavissa laumojen hajoamisia kun varttuneet pennut lähtevät omille teilleen.

    ”Yleensä kevättalvella, helmi–maaliskuussa lähtevät ensimmäiset liikkeelle. Sitten pikkuhiljaa kevään mittaan suurin osa nuorista susista lähtee omille teilleen vajaan vuoden ikäisinä.”

    Susilauman tallentumisesta riistakameraan kertoi ensimmäisenä Lauttakylä-lehti.

    Lisää aiheesta
    • Lampuri Petri Myllärinen lastasi suden surmaamia lampaita lava-auton perälle.

      Eläimet ja kasvit | Susi tappoi 13 lammasta Salossa — ”Huvikseen tappoi, yhtäkään ei ollut syönyt”

    • Perjantaina vietettiin Petotuli-tapahtumia lammastiloilla ympäri Suomen. Erno Pietilä ja Anna Widnäs hankkivat pyreneittemastiffin suojelemaan hevostilaa Siikajoella. Sisu-pentu on viiden kuukauden ikäinen.

      Maatalous | Jo 241 lammasta menettänyt henkensä petojen vuoksi tänä vuonna, ”laumanvartijakoira on aivan ehdoton”

      Tilaajalle
    • Ala-Saksin osavaltiossa Saksassa on tehty kuluvana kesänä poikkeuksellisen paljon susihavaintoja. Osavaltion susikanta on arvioitu yhtä suureksi kuin Ruotsin ja Norjan yhteensä.

      Politiikka | Jatkokautta hamuava EU-komission puheenjohtaja puoltaa susien ampumista − kotimaan poliittinen paine käänsi hevosia harrastavan Ursula von der Leyenin pään

    Artikkelin aiheet
    susi
    Huittinen
    Satakunta
    riistakamera
    luonto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria