

Kurikan lammastilalla Siikajoen Karinkannassa sytytettiin perjantaina kokot palamaan, jotta pedot pysyisivät poissa.
Todellisuudessa parempi karkotin on tilan laumanvartija, kaukaasiankoira Sälli, jonka ansiosta petovahingoilta on viime vuosina vältytty.
”Laumanvartijakoira on aivan ehdoton”, tilan emäntä Sari Kurikka toteaa.
Ympäri maan vietettiin perjantaina Suomen lammasyhdistyksen järjestämiä Petotuli-tapahtumia, joissa haluttiin nostaa esiin erityisesti susien aiheuttamia vahinkoja lammastiloilla.

Yhdistyksen Riistakeskuksen tilastoista kokoamien tietojen mukaan tänä vuonna jo 241 lammasta on kuollut petovahingon seurauksena. 181 niistä on pedon tappamia ja 60 jouduttu lopettamaan hyökkäyksestä aiheutuneiden vammojen takia. Valtaosan lampaista on tappanut susi, mutta myös karhut, ilvekset ja ahmat aiheuttavat vahinkoja.
Viime vuonna lampaita kuoli petovahinkojen takia yli 500.
Riistakeskuksen tilastoissa näkyvät kuitenkin vain ne vahingot, joihin on haettu ja myönnetty valtionkorvaukset. Osa vahingoista korvataan maatilavakuutuksien kautta, joten ne puuttuvat luvuista.
”Aitauksessa olevat lampaat ovat helppoja saaliita. Treenimielessä lauma saattaa viedä 30–40 lammasta.” Hanne Hurskainen
Loppukesä ja alkusyksy on vaarallista aikaa kotieläintiloilla, sillä susiemot opettavat pentujaan saalistamaan.
”Aitauksessa olevat lampaat ovat helppoja saaliita. Treenimielessä lauma saattaa viedä 30–40 lammasta”, MTK-Pohjois-Suomen toiminnanjohtaja Hanne Hurskainen kertoo.
Hurskaisen mukaan susitilanne on kestämätön. Petoaidat eivät riitä, sillä sudet osaavat mennä niiden ali ja läpi. Karkotuskeinot eivät auta, jos susi on jo tottunut ihmisiin.
”Häirikkösusien poistoon pitäisi saada kevyempi byrokratia”, paikallisen MTK-Rannikon puheenjohtaja Sauli Joensuu toteaa.
”Akuutissa tilanteessa tilalla pitäisi olla oikeus lopettaa susi.”

Suomessa ei voi omaisuutta suojellakseen ampua sutta ilman riskiä, että syyllistyy metsästysrikokseen. Ruotsissa laki on tässä asiassa sallivampi. Tosin EU:n komissiossa Ruotsin lainsäädäntö on herättänyt kysymyksiä.
MTK toivoo, että Suomessa selvitettäisiin, miten omaisuutta suojaavan lain voisi toteuttaa.
Hurskaisen mukaan nykyisessä hallitusohjelmassa on hyviä kirjauksia, miten petovahinkoihin voitaisiin puuttua, mutta tälle syksylle niistä ei ole vielä apua.
”Toivottavasti hallitus käy heti toimeen.”

Lammastiloilla petovahinkoja on ollut erityisesti Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa, mutta eri puolilla maata on tihentymiä.
Pohjois-Pohjanmaalla susia on erityisesti Siikalatvan ja Vihannin alueella, Haapaveden ja Nivalan alueella, Pyhäjoella sekä Siikajoen Revonlahden ja Karinkannan alueella.
Susien käynnit pihoilla ovat lisääntyneet ja ne ovat käyneet jopa sisällä navetoissa.
Raahen Olkijoella tilaa pitävällä Joensuulla on oma kokemus kohtaamisesta suden kanssa kesällä 2019, kun peto kyttäsi hänen emolehmälaumaansa laitumella.
”Mönkijällä ajoin paikalle ja susi jäi vain katsomaan. Siitossonni oli lauman keskellä, lehmät olivat kerääntyneet ympärille suojelemaan sonnia”, Joensuu kertoo puoliksi huvittuneena. Vahingolta vältyttiin, kun lopulta susi pakeni.
Tuottajalle petovahinko on aina erittäin raskas tilanne.
”Vahinkojen siivouksen lisäksi pitää miettiä, mistä saadaan uusia eläimiä ja miten suojella loppuja”, Hurskainen muistuttaa.
Laumanvartijakoirat riittävät osalla tiloista suojelemaan kotieläimiä, mutta ne eivät sovi kaikille alueille.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
