• Pankkiautomaatti palasi Pelkosenniemen kirkonkylään – kunta maksaa vuokran

    Kunta maksaa yksityisestä automaatista vuokraa 800 euroa kuukaudessa.
    Pankkiautomaatti palasi vuoden tauon jälkeen Pelkosenniemen kirkonkylään.
    Pankkiautomaatti palasi vuoden tauon jälkeen Pelkosenniemen kirkonkylään. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Yhteiskunta
    2.9.202518:30
    Anni-Sofia Hoppi

    Pelkosenniemen kirkonkylän asukkaat ovat saaneet takaisin pitkään kaipaamansa palvelun, pankkiautomaatin. Uusi automaatti toimii erillisessä kontissa K-Market Pelkosenniemen pihassa.

    Kunta kertoo tiedotteessa maksavansa automaatista vuokraa 800 euroa kuukaudessa. Sopimus on tehty kolmeksi vuodeksi. Pankkiautomaatin toimitti Nokas oy.

    Pankkiautomaatti oli poissa kirkonkylästä noin vuoden. Kunnan alueella käteistä saa myös Pyhällä sijaitsevasta pankkiautomaatista.

    Asiasta kertoi ensimmäisenä Lapin Kansa.

    Lisää aiheesta
    • Käteistä rahaa ei saa nostettua Suomessa kaikista kunnista.

      Talous | 22 Suomen kuntaa on täysin ilman omaa pankkiautomaattia – lähimmälle automaatille on pahimmillaan 93 kilometriä matkaa

    • Suomessa on nyt sekä pienyrityksiä, joissa ei voi maksaa kortilla, että yrityksiä, joissa ei voi enää maksaa käteisellä. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen

      Hyvin harva nostaa käteistä kauppojen kassoilta – se voi olla edessä, jos paikkakunnan pankkiautomaatti suljetaan

    Artikkelin aiheet
    Pelkosenniemi
    pankkiautomaatti
    kunta
    Nokas Oy
    Lapin Kansa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle