• Iranin vallankumouskaarti uhkaa viedä USA:lta pääsyn alueen öljyyn ja kaasuun vuosiksi

    IEA:n johtaja Fatih Birolin mukaan maailma ole koskaan aiemmin kohdannut yhtä laajoja energiantoimitusten häiriöitä kuin nyt.
    Tähän asti Iran on tehnyt vastaiskuja muun muassa Israeliin ja Persianlahden maissa sijaitseviin Yhdysvaltain sotilastukikohtiin. Kuvituskuvassa jalostamo Kaliforniassa Yhdysvalloissa. AFP / LEHTIKUVA.
    Tähän asti Iran on tehnyt vastaiskuja muun muassa Israeliin ja Persianlahden maissa sijaitseviin Yhdysvaltain sotilastukikohtiin. Kuvituskuvassa jalostamo Kaliforniassa Yhdysvalloissa. AFP / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Ulkomaat
    7.4.202615:26
    STT–AFP

    Iranin vallankumouskaarti uhkaa viedä Yhdysvalloilta ja sen liittolaisilta pääsyn alueen kaasuun ja öljyyn vuosiksi, jos yhdysvaltalaisjoukot ylittävät Iranin niin sanottuja punaisia linjoja.

    Uutiskanava NBC:n mukaan vallankumouskaarti sanoo lausunnossaan, että tekisi iskuja siviilikohteisiin, jos Yhdysvallatkin tekee niin.

    Vallankumouskaartin mukaan vastatoimet voisivat kohdistua myös Lähi-idän ulkopuolelle. Tähän asti Iran on tehnyt vastaiskuja muun muassa Israeliin ja Persianlahden maissa sijaitseviin Yhdysvaltain sotilastukikohtiin.

    Lähi-idän sodan aiheuttama energiakriisi on jo pahempi kuin vuosina 1973, 1979 ja 2022 nähdyt kriisit yhteensä, sanoo Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n johtaja Fatih Birol. Hän kommentoi asiaa ranskalaisen Figaro-lehden haastattelussa.

    Birolin mukaan maailma ole koskaan aiemmin kohdannut yhtä laajoja energiantoimitusten häiriöitä kuin nyt. Hänen mukaansa ainoa todellinen keino kriisin lievittämiseen olisi Hormuzinsalmen avaaminen. Iran on seisauttanut meriliikenteen salmessa lähes täysin sen jälkeen, kun sota alkoi.

    Suomessa Birolin haastattelusta uutisoi aiemmin Yle.

    Lisää aiheesta
    • Iranissa savua kohosi iskujen jäljiltä pääkaupunki Teheranin ylle tiistaina. AFP/LEHTIKUVA.

      Ulkomaat | Iranilaismedia: Lähes 20 kuollut iskuissa Iraniin – Teheranissa synagoga vaurioitui pahoin iskussa

    • Timo R. Stewart on tuttu kommentaattori ajankohtaisohjelmista. Hän on kirjailija, valtiotieteiden tohtori ja Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija.

      Kirjallisuus | Arvostettu tutkija kertoo kolme ratkaisua, kuinka Lähi-idän ruutitynnyrissä eletään tulevaisuudessa

      Tilaajalle
    • Arvopaperimarkkinoilla on elätelty viime päivinä toiveita siitä, että Lähi-itään saataisiin aselepo. AFP/LEHTIKUVA.

      Ulkomaat | Raakaöljyn hinnat taas nousussa, Donald Trump uhkasi tuhota Iranin

    • Selvityksen mukaan polttoaineiden pumppuhinnat ovat nousseet huomattavasti enemmän kuin raakaöljyn hinnan nousu edellyttäisi. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Selvitys: EU-alueen öljy-yhtiöt hyötyvät Iranin sodasta – jopa 81,4 miljoonaa euroa ylimääräistä voittoa joka päivä

    • Suomessa polttonesteiden hinnat on ovat nousseet rajummin kuin monissa muissa EU-maissa.

      Talous | EU:n halvin bensa maksaa 1,33 euroa litralta ‒ näin hinnat ovat nousseet eri maissa

    Artikkelin aiheet
    Iranin vallankumouskaarti
    energiakriisi
    Fatih Birol
    Yhdysvallat
    Hormuzinsalmi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle