• Uudellamaalla on nyt ennätyspaljon työttömiä – eniten 20 vuoteen

    Uudenmaan työttömien määrä kasvaa koko maata nopeammin. Maakunnassa on eniten korkeakoulutettuja työttömiä kaikista alueista.
    Tilaajalle
    Työttömiä on Uudellamaalla nyt eniten kahteen vuosikymmeneen. Kesäkuun lopussa Uudellamaalla oli 116 209 työtöntä työnhakijaa. Kuva on Helsingistä.
    Työttömiä on Uudellamaalla nyt eniten kahteen vuosikymmeneen. Kesäkuun lopussa Uudellamaalla oli 116 209 työtöntä työnhakijaa. Kuva on Helsingistä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Talous
    20.8.202505:00
    Paula Liesmäki

    Uudellamaalla on nyt ennätyksellisen paljon työttömiä, kertoo korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akavan pääekonomisti Pasi Sorjonen.

    Työttömiä on Uudellamaalla eniten kahteen vuosikymmeneen.

    Uudellamaalla työttömiä on Sorjosen mukaan nyt reippaasti enemmän kuin korona-ajan työttömyyspiikin ja 2015–2016 taantumajakson jälkeen.

    Muualla Suomessa työttömien määrä lähenee vasta korona-ajan korkeimpia lukuja.

    Työttömien työnhakijoiden määrä myös kasvaa Uudellamaalla nopeammin kuin koko maassa.

    Kesäkuun lopussa työttömien määrä nousi 15,6 prosenttia edellisvuoden kesäkuusta.

    Koko maassa työttömien määrä kasvoi 12,8 prosenttia, kertoo Uudenmaan ely-keskuksen julkaisema alueen työllisyyskatsaus, jonka tiedot perustuvat työnvälitystilastoon.

    ”Ihmiset pakkautuvat etelään etsimään töitä. Maan sisäistä muuttoa tulee muista maakunnista”, kertoo Sorjonen.

    ”Ihmiset pakkautuvat etelään etsimään töitä.”

    Pasi Sorjonen

    Uusimaa on perinteisesti imenyt korkeakoulutettuja ympäri Suomen. Nyt Uudellamaalla on Sorjosen mukaan eniten korkeakoulutettuja työttömiä kaikista alueista.

    Hän arvelee, että väen pakkautuminen kasvukeskuksiin jatkuu. ”Onko kasvukeskus nyt välttämättä pääkaupunkiseudulla? Voihan se olla Tampere, Turku, Oulu tai Jyväskylä.”

    Nyt esimerkiksi Lapin ja Kainuun työtilanne näyttää hyvältä.

    ”Toki siellä on ikääntynyt työtön väestö on jo ehtinyt päästä eläkkeelle, eikä ole enää työttömien kirjoissa. Mutta fakta on, että jos katsoo työttömyyden kehityksen profiileja tai trendejä, Kainuu ja Lappi ovat selvinneet hienosti.”

    Nyt esimerkiksi Lapin ja Kainuun työtilanne näyttää hyvältä.

    Työllisyyden suunta on Sorjosen mukaan epäselvä.

    Talousennusteiden mukaan talousnäkymä voisi kirkastua vielä tämän vuoden aikana.

    ”Ehtiikö työllisyyden merkittävämpi paraneminen tähän vuoteen vai siirtyykö se ensi vuoden puolelle jälleen? Jo vuosi sitten ennakoitiin, että työllisyys alkaa parantua. Vieläkään ei ole oikein selvää merkkiä siitä, että näin olisi käymässä.”

    Avoimia työpaikkoja on ollut epätavallisen vähän jo pidempään. Se tekee työn hakemisesta tällä hetkellä Sorjosen mukaan vaikeaa joka paikassa.

    Kesäkuussa avoimien työpaikkojen määrissä oli pientä piristymistä. ”Se ei ollut enää sysimusta. Toivon kipinä olisi tarpeen.”

    Uudenmaan työttömät

    Kesäkuun lopussa Uudellamaalla oli 116 209 työtöntä työnhakijaa, joista lomautettuja oli 5 219.

    Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli kesäkuun lopussa 12 063, mikä on 22,6 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

    Alle 30-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 24 357, mikä on 19,4 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

    Pitkäaikaistyöttömiä oli Uudellamaalla 49 268, mikä on 34,6 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

    Uudellamaalla työttömistä työnhakijoista oli ulkomaiden kansalaisia 27 281, mikä on 11,6 prosenttia enemmän edellisvuoteen verrattuna.

    Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin Uudellamaalla kuntien työllisyyspalveluihin 4 640, mikä on 30 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

    Koko maan tasolla uudet avoimet paikat nousivat 30,6 prosenttia edellisvuoteen nähden.

    Lähde: Uudenmaan ely-keskus, alueen työllisyyskatsaus

    Etelässä elinkeinorakenne poikkeaa muusta maasta: esimerkiksi ICT-ala ja rahoitusala keskittyvät Uudellemaalle.

    Maakunnassa näkyy nyt, että ministeriöt ja mediatalot ovat vähentäneet väkeä, samoin sote-alueet.

    Uudenmaan ennätystyöttömyyden juuret ovat Sorjosen mukaan vuodessa 2022.

    Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, inflaatio lähti laukalle ja kotitalouksien ostovoima romahti. Ensin jäihin menivät rakentaminen ja asuntomarkkinat. Uusia kohteita ei suunniteltu ja rakentamiseen liittyvät tukkukauppa, rautakauppa sekä huonekalukauppa kärsivät.

    ”Kotitalouksien luottamus on ollut melkein kolme ja puoli vuotta epätavallisen matala. Se näkyy jo oikeastaan kaikilla aloilla.”

    Maakunnassa näkyy nyt, että ministeriöt ja mediatalot ovat vähentäneet väkeä, samoin sote-alueet.

    Korkeakoulutettujen työttömyys lähtee Sorjosen mukaan nousuun ensimmäisenä ja kääntyy laskuun viimeisenä.

    ”Kun ajat heikkenevät, on vähemmän uuden suunnittelemista, johtamista ja kehittämistä. Siksi ensimmäisenä lähtevät koulutetun väen työpaikat.”

    Taloudellisen aktiivisuuden virotessa uusia projekteja ei laiteta aivan heti käyntiin. Koulutetumman väen työpaikat alkavat lisääntyä vasta, kun uusia projekteja ja investointeja uskalletaan laittaa jalalle.

    Lisää aiheesta
    • Jopa valtiovarainministeri Riikka Purra on huolestunut Uudenmaan heikosra työllisyystilanteesta.

      Politiikka | Talouden korskea veturi yskii pahasti ‒ Uudestamaasta tuli äkisti koko maan ongelma

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle