• Vanha konsti on syytä unohtaa paleltuman hoidossa – lääkäri kertoo, miten pakkasen purema hoidetaan

    Kävin hiihtolenkillä ja sen jälkeen peukalot olivat vuorokauden tunnottomina. Milloin lääkäriin pitää lähteä, kun pakkanen puree?
    Tilaajalle
    Lievät paleltumat voi hoitaa itse kotona. Paleltunutta kohtaa voi sulatella lämpimässä vedessä.
    Lievät paleltumat voi hoitaa itse kotona. Paleltunutta kohtaa voi sulatella lämpimässä vedessä.  Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Hyvinvointi
    7.2.202609:00
    Päivitetty9.2.202609:40
    Paula Liesmäki

    Kävin pakkaspäivänä hiihtolenkillä. Kun palasin autolle, avain oli lopettanut toimintansa.

    Sormet ja varpaat alkoivat jäähtyä nopeasti, kun koitin keksiä, miten mekaanisen avaimen saa lukkopesään. Siinä on pieni kikka, joka oli jäänyt tarkistamatta, kun auto vaihtui.

    Hiihtolenkin lopulla viilentyneet peukalot menivät siinä ihmetellessä aivan tönköiksi ja tunto lähti niistä vuorokaudeksi.

    Paleltunutta kohtaa voi sulatella lämpimässä vedessä.

    Milloin pitää mennä lääkäriin, jos pakkanen puree?

    ”Jos jokin kohta menee tunnottomaksi, valkoiseksi ja kovaksi ja siitä alkaa lähteä liike”, kertoo Terveystalon Rovaniemellä ja Levillä vastaanottava yleislääkäri Alvi Joutsen.

    Lievät paleltumat voi hoitaa itse kotona. Paleltunutta kohtaa voi sulatella lämpimässä vedessä.

    ”Nykypäivänä on todettu, että vähän lämpimämpi kuin ruumiinlämpö eli 37–42 asteen lämpöinen vesi on hyvä.”

    Tunnottomia sormia ei ole hyvä työntää kiinni lämpöpatteriin tai kamiinaan, jotka voivat olla paljon tätä kuumempia.

    Sulatteluun ei kannata ryhtyä, jos paleltunut paikka pääsee kylmettymään heti uudestaan. Kerran sulaneeseen paikkaan tulee Joutsenen mukaan aiempaa herkemmin kudosvaurioita.

    Vaatteiden kostuminen ja tuuli lisäävät paleltuman syntymisriskiä. Viime vuonna paleltumavammoja diagnosoitiin eniten Helsingissä ja Lapissa.
    Vaatteiden kostuminen ja tuuli lisäävät paleltuman syntymisriskiä. Viime vuonna paleltumavammoja diagnosoitiin eniten Helsingissä ja Lapissa. Kuva: Jarkko Sirkiä

    ”Jos metsästysreissulla tai vaelluksella pääsee taukokämppään, paleltuneita varpaita ei kannata sulattaa, jos kämpästä pitää lähteä heti eteenpäin. Mieluummin kannattaa hakeutua päivystykseen ja sulatella vasta siellä.”

    Jos paikat ovat paleltuneet kunnolla, suonet voivat mennä tukkoon ja lääkitys voi olla tarpeen, samoin kuin kipulääkitys.

    Kaikkein vakavimmat paleltumat liittyvät Joutsenen mukaan yleensä sairaskohtaukseen tai onnettomuuteen.

    Ihmiset tulevat Joutsenen mukaan paleltumatapauksissa lääkäriin yleensä liian myöhään.

    He saattavat sinnitellä kotona päiviäkin toisen asteen paleltuman kanssa. Tällaisessa syvemmässä paleltumassa kudos turpoaa ja iholle tulee kipeitä rakkuloita, joissa on kirkasta nestettä.

    Kaikkein vakavimmat paleltumat liittyvät Joutsenen mukaan yleensä sairaskohtaukseen tai onnettomuuteen.

    Kylmettyminen on kestänyt tunteja, jolloin kädet, varpaat ja nenänpää oikeasti jäätyvät ja voivat mennä kuolioon. Kuollut osa joudutaan amputoimaan, jotta kuolio ei leviä.

    Tapaukset ovat kuitenkin hyvin harvinaisia. Joutsen työskenteli kymmenen vuotta ensiavussa.

    ”Omalle kohdalle ei ole tullut tapauksia, joissa olisi menetetty varpaita tai raajoja.”

    Eniten Lapissa ja Helsingissä

    Etelä-Savossa tämän talven kovilla pakkasilla ei ole tullut päivystykseen normaalia enempää pahoja paleltumia. Vakavia paleltumavammoja tulee vain muutamia vuodessa, kertoo ylilääkäri Hans Gärdström hyvinvointialue Eloisasta.

    Uudenmaan erikoissairaanhoidosta vastaava HUS-yhtymä kertoi Ylelle, että tämän talven kovat pakkaset ovat aiheuttaneet paleltumavammoja selvästi enemmän kuin leutona viime talvena. Vakavampia tapauksia oli HUS-alueella tammikuussa lähes 60 potilasta.

    Viime vuonna paleltumavammoja diagnosoitiin Suomessa yhteensä 423, THL:n rekisterit kertovat.

    274 oli pinnallisia paleltumavammoja, 87 paleltumavamman aiheuttamia kudoskuolioita ja 86 useiden kehonosien tai määrittämättömiä paleltumavammoja.

    Eniten paleltumavammoja oli viime vuonna Lapin hyvinvointialueella, 49 kappaletta. Helsingin kaupungissa, 45 kappaletta ja Pohjois-Pohjanmaalla, 40 kappaletta.

    Paleltumavammojen diagnoosien määrä on vaihdellut reippaasti vuosittain. Vuonna 2024 niitä oli yhteensä 1 117 ja 2023 yhteensä 593.

    Suomalaiset ovat Joutsenen mukaan hyviä suojautumaan ihon paleltumilta.

    Hän ei ole kuuden vuoden aikaan törmännyt Rovaniemellä yhteenkään paikalliseen, joka olisi saanut paleltuman.

    ”Pääosa paleltuman saaneista on ollut ulkomaalaisia työntekijöitä, jotka työskentelevät esimerkiksi oppaina. Kädet ovat paleltuneet, kun he ovat heittäneet pakkasella hanskat pois ratkoessaan jotain ongelmaa”, kertoo Joutsen.

    Myös matkailijoilla on lieviä kylmettymiä, esimerkiksi pakkasessa oleskelusta ohuilla hanskoilla tai kylmissä kengissä.

    Etelä-Savossa tämän talven kovilla pakkasilla ei ole tullut päivystykseen normaalia enempää pahoja paleltumia, kertoo ylilääkäri Hans Gärdström Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisasta.

    Ihmiset ovat Gärdströmin mukaan suojautuneet hyvin. Myöskään paleltumavamman syntymistä pahentavaa kovaa tuulta ei ole ollut.

    ”Usein yhdistelmä on pakkanen, esimerkiksi 10 astetta, ja kova tuuli, jolloin pakkasen vaikutus on kovempi iholle, ja henkilö ei välttämättä suojaa esimerkiksi kasvoja riittävästi.”

    Kerran paleltunut paikka myös paleltuu helpommin uudestaan.

    Joutsen kertoo, että pakkasen purressa moni alkaa vaistomaisesti hieroa ja hangata kylmentynyttä kohtaa. Jossain kohtaa näin tekivät pelastustyöntekijätkin.

    Vanha konsti on syytä heittää romukoppaan: paleltunutta kohtaa pitää koskea mahdollisimman vähän.

    ”Kylmetessä kudoksiin muodostuu jääkiteitä. Ne eivät välttämättä riko kudosta. Vauriot tulevat siinä vaiheessa, kun kudokset alkavat sulaa ja turvota. Jos siinä kohtaa taputtelee ja hieroo, todella herkillä olevat solut saavat vaurioita.”

    Vauriot voivat jäädä pysyviksi. Joutsen kertoo metsässä korvannipukkansa kylmettäneestä tuttavasta, joka hieroi ja venytti paleltunutta kohtaa koko illan. Korvannipukka venyi ja jäi käsittelyn jäljiltä isoksi.

    Kerran paleltunut paikka myös paleltuu helpommin uudestaan.

    ”Riippuen vaikeusasteesta paleltumasta voi jäädä tuntohäiriöitä ja kylmäherkkyyttä. Suonet ovat ottaneet nokkiinsa, joten veri ei välttämättä kierrä paleltuneessa kohdan niin hyvin kuin aiemmin.”

    Pakkasella hikisenä rehkiessä mukana pitää olla kuivia vaatteita, jotka voi vaihtaa päälle tauon ajaksi.
    Pakkasella hikisenä rehkiessä mukana pitää olla kuivia vaatteita, jotka voi vaihtaa päälle tauon ajaksi. Kuva: Sanne Katainen

    Sähkölämmitteiset hanskat, sukat, housut, liivi ja takki tuovat pakkasessa ulkoiluun mukavuutta.

    Myös kertakäyttöiset lämpöpussit hanskoihin tai kenkiin ovat Joutsenen mukaan hyviä. ”Se on hätävara, mikä kannattaa olla laukussa.”

    ”Täällä näkee monesti, että turistit ostavat ison paketin lämpöpusseja. Heillä on ohuet hanskat ja he tunkevat niihin aina vaan uutta pussia. Jossain vaiheessa pussit loppuvat ja sitten on kylmä”, Joutsen kertoo Rovaniemeltä.

    Hän kehottaa tarkastamaan, miten kuumaksi pussit menevät. Osa lämpöpusseista lämpenee jopa 70 asteeseen, joka on paljaalle iholle liikaa.

    Juttua täydennetty 9.2.26 klo 8.01: lisätty Etelä-Savon tiedot.

    Lisää aiheesta
    • Oikein valittu alusasu pitää metsurin lämpimänä hakkuutöissä. Pakkasilla hyvä taukotakki on myös tarpeellinen.

      Metsätyövälineet | Kunnon kalsareissa savottaan

      Tilaajalle
    • Pakkaskelillä voi tuulettaa kaikkia kodin tekstiilejä: esimerkiksi peittoja ja tyynyjä, vieraspatjoja, sohvatyynyjä ja pehmoleluja.

      Koti | Petivaatteet pakkaseen ja matot hankeen – talven vanhat niksit tuovat raikkaan kodin

      Tilaajalle
    • Takka ei lämpiä hetkessä.

      Koti | Tee nämä asiat kotonasi, kun pakkanen kiristyy – asiantuntijan vinkeillä voit säästää rahaa

      Tilaajalle
    • Pakkaspäivänä maistuu kuuma juoma.

      Ruoka | Pakkaspäivänä termarille kannattaa tehdä pieni temppu – juoma pysyy kuumana pidempään

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    paleltuma
    pakkasen purema
    talviulkoilu
    lääkäri
    ensiapu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa