• Konkurssiaalto koettelee erityisesti Uudellamaalla ja kaupunkimaisissa kunnissa – Maa- ja metsätaloudessa vähiten konkursseja

    Tilastokeskuksen mukaan heinäkuussa 2023 pantiin vireille 224 konkurssia, mikä on 76 konkurssia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Vähiten konkursseja laitettiin vireille maa-, metsä ja kalatalouden toimialalla.
    Erityisesti metsätaloudessa on eletty korkeasuhdanteen aikaa, jolloin vientimäärät ja puusta saatu hinta on ollut korkea.
    Erityisesti metsätaloudessa on eletty korkeasuhdanteen aikaa, jolloin vientimäärät ja puusta saatu hinta on ollut korkea. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset|Talous
    28.8.202310:00
    Joonas Immonen

    2000-luvulla ei ole ollut yhtäkään heinäkuuta, jolloin olisi laitettu vireille enemmän konkursseja kuin kuluvan vuoden heinäkuussa, kertoo Tilastokeskus. Heinäkuussa pantiin vireille yhteensä 224 konkurssia.

    Suomen yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus luonnehti viestipalvelu X:ssä heinäkuun konkurssiaaltoa karmeaksi.

    Eniten vireille pantuja konkursseja oli palveluiden ja rakentamisen toimialalla. Alalla pantiin vireille heinäkuussa 61 konkurssia.

    Erityisesti rakennusalalla inflaatio ja korkojen nousu on miltei pysäyttänyt uudisrakentamisen. Myös korjausrakentamisen on arvioitu kärsineen kustannustason noususta, joka vaikuttaa piikkinä konkurssitilastoissa. Muun muassa uudisrakentamisen suuryhtiö YIT:n osakekurssi on laskenut vuoden aikana lähes kolmekymmentä prosenttia.

    Tilastokeskuksen mukaan uudisrakentamiseen myönnettiin rakennuslupia huhti-kesäkuun 2023 aikana yhteensä 7,9 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 35 % vähemmän kuin vuotta aiemmin ja kertoo myös uudisrakentamisen vähenemisestä.

    Konkurssit jakautuvat alueellisesti erityisesti Uudellemaalle ja kaupunkimaisiin kuntiin.

    Määrällisesti enemmän yrityksiä on tietenkin kaupungeissa ja suurissa keskuksissa, mutta erityisesti rakennusteollisuuden heikentyminen näkyy kaupunkien konkursseissa.

    ”Konkursseissa korostuu tällä hetkellä rakentaminen ja muut palvelualat. Molemmat näistä toimialoista kohdistuvat etenkin kasvukeskuksiin ja niiden lähiympäristöön. Konkurssien takana on myös yhtenä isona syynä korkojen nousu – velat ovat tyypillisesti korkeammat siellä, missä vakuuksienkin arvot ovat korkeammat eli isoissa kaupungeissa”, Suomen yrittäjien pääekonomisti Brotherus kommentoi MT:lle.

    Vähiten vireille pantuja konkursseja tehtiin maa-, metsä- ja kalatalouden toimialalla, jossa heinäkuussa tehtiin vain kuusi konkurssia. Kesäkuussa alalla pantiin vireille kolme konkurssia ja toukokuussa vain yksi.

    ”Esimerkiksi metsäteollisuudessa on ollut korkeasuhdanteen aikaa. Hintataso on ollut hyvä ja vientimäärät ovat olleet korkeita. Maatalous taas on pääomavaltainen ala ja tähän mennessä tuottajat ovat selvinneet lainoistaan”, MTK:n tutkimuspäällikkö Juha Lappalainen arvioi MT:lle.

    Suomen yrittäjien Brotherus sanoo, että maa- ja metsätaloussektorin rakenne on erilainen, eikä eri toimialoja voi verrata suoraan toisiinsa. Tilastot kuitenkin kertovat, että kuluvan vuoden konkurssiluku maa- ja metsätaloudessa on kaikesta huolimatta korkeampi kuin vuosi sitten samoihin aikoihin.

    ”Kuluvana vuonna on 38 yritystä joutunut konkurssiin, kun lukema oli viime vuonna vastaavana aikana 34 eli kasvua sielläkin”, Brotherus muistuttaa.

    Lisää aiheesta
    • Jämsän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jorma Poti (sd.) ja kaupungin elinvoimajohtaja Anna-Liisa Juurinen uskovat, että Kaipolan teollisuustontti houkuttaa alueelle uusia toimijoita. Viime aikainen negatiivinen uutisointi Kaipola Recycling Oy:n ympärillä harmittaa jämsäläisiä.

      Talous | Kun Kaipola menetti paperitehtaan, tiloihin muutti kiertotalousfirma ‒ sen epäselvyydet ja konkurssi varjostavat nyt paikkakunnan elämää

    • Maatalousyrittäjillä Janne ja Pia Puttosella on takanaan raskaita vuosia, kun maatilaa haettiin yrityssaneeraukseen. Menettely kuitenkin pelastaa tilan konkurssilta, josta tilanpitäjät iloitsevat.

      Maatalous | Saneerausmenettely kävi voimille mutta pelasti maatilan – ”Olen vakuuttunut, että tämä on monella tilalla ainoa keino välttää konkurssi”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    konkurssit
    Uudellamaalla
    Tilastokeskus
    rakentaminen
    maa- ja metsätalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena