• Mies nälkiinnytti kaksi koiraansa, joista toinen söi sohvaa nälkäänsä – tuomittiin ehdolliseen vankeuteen

    32-vuotias mies myönsi esitutkinnassa laiminlyöneensä koirien hoitamista ja tunnusti syyllistyneensä asiassa rikokseen. Hän kuitenkin kiisti toimineensa tahallisesti tai törkeästi.
    Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 17-vuotiaan pojan neljän vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistukseen. LEHTIKUVA / Roni Lehti.
    Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 17-vuotiaan pojan neljän vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistukseen. LEHTIKUVA / Roni Lehti.  
    Uutiset|Rikokset
    29.9.202311:56
    STT–

    Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi perjantaina ehdolliseen vankeuteen ja eläintenpitokieltoon miehen, joka nälkiinnytti kaksi koiraansa Turussa.

    Ensimmäinen koirista kuoli tammikuussa 2021 nälkiintymisen, kuivumisen ja paksusuolen verenkiertohäiriön aiheuttamaan shokkitilaan ja sydänpysähdykseen. Koira oli kuollessaan noin vuoden ja neljän kuukauden ikäinen.

    Koiralla todettiin erittäin pitkälle edennyt ja vakava-asteinen nälkiintyminen. Syytteen mukaan eläin oli äärimmäisen alipainoinen, ja sen sisäelimet ja lihakset olivat voimakkaasti surkastuneet. Ennen kuolemaansa koira oli syönyt nälkäänsä sohvaa. Koiran paksusuolesta löydettiin runsaasti vaahtomuovia.

    Syyttäjän mukaan pitkälle edennyt nälkiintymistila aiheutti koiralle pitkäaikaista voimakasta kärsimystä, väsymystä, voimattomuutta ja heikkouden tunnetta sekä jatkuvaa intensiivistä nälän ja janon tunnetta. Nälkiintyminen aiheutti koiralle myös toistuvia, voimakkaita ja kivuliaita mahalaukun supistumiskramppeja, syyttäjä sanoi.

    Nälkiintymisen lisäksi koiran turkki oli kiilloton, kuiva ja hilseilevä, ja koiran kaikkien tassujen kynnet olivat ylipitkät.

    Miehen toinen koira löytyi helmikuussa 2022 miehen asunnosta sairaalloisen alipainoisena, nälkäisenä ja janoisena. Koiralla ei ollut ruokaa tai juomaa tarjolla, sen kynnet olivat hoitamatta ja leikkaamatta, sillä oli hammaskiveä, sen iho hilseili ja turkki oli likainen.

    Syyttäjän mukaan asunnossa oli runsaasti koiran jätöksiä ja asunto oli muutenkin epäsiisti. Mies ei myöskään ollut huolehtinut koiran päivittäisestä ulkoiluttamisesta, syyttäjä sanoi.

    Syyttäjän haastehakemuksen perusteella koira vietiin hoitoon ja sen paino saatiin nousemaan.

    32-vuotias mies myönsi esitutkinnassa laiminlyöneensä koirien hoitamista ja tunnusti syyllistyneensä asiassa rikokseen. Hän kuitenkin kiisti toimineensa tahallisesti tai törkeästi. Mies sanoi antaneensa kummallekin koiralle ruokaa päivittäin ja kertoi, että molempien koirien kohdalla syöminen oli ollut "vähäistä" ennen tilanteen paljastumista viranomaisille.

    Oikeus katsoi miehen syyllistyneen kahteen törkeään eläinsuojelurikokseen. Tekojen törkeyttä lisäsi se, että mies oli ensimmäisen koiran kuoleman jälkeen sanonut, ettei hänellä ole muita koiria. Tosiasiassa toinen koira oli ollut miehen vanhemmilla hoidossa, ja mies oli ottanut sen takaisin itselleen ensimmäisen koiran kuoleman jälkeen.

    Mies tuomittiin yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä koiria koskevaan kymmenen vuoden eläintenpitokieltoon. Syyttäjä oli vaatinut miehelle elinikäistä, ainakin koiria koskevaa eläintenpitokieltoa.

    Lisää aiheesta
    • Whiten mukaan hassuna saatetaan pitää esimerkiksi jähmettyvää kania, vaikka jähmettynyt eläin on kauhuissaan. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA.

      Lemmikit | Hassut eläinvideot ovat suosittuja, vaikka monessa niistä nauretaan eläimen ahdingolle

    • Ihmisten luo hakeutuneella laulujoutsenen untuvikolla oli surullinen kohtalo. Lintu menehtyi avunannosta huolimatta.

      Luonto | Kansallislinnun poikanen hoiperteli pihaan – heikko untuvikko menehtyi avusta huolimatta

      Tilaajalle
    • Yritysten on tietyissä määrin kestettävä arvostelua sananvapauden nimissä. Jos teko kohdistuu yrittäjään itseensä, voi kirjoittelija syyllistyä kunnianloukkaukseen. Kunnianloukkaus tarkoittaa tässä tapauksessa valhellisen tiedon tai vihjauksen esittämistä yrittäjästä ja teko aiheuttaa kärsimystä ja vahinkoa yrittäjälle tai siitä seuraa häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

      Rikokset | Laki suojaa yrityksiä heikosti verkkohäirinnältä – oikeutta on vaikea saada

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle