• Näyttökokeiden toteutuksissa eroja ‒ kaikki eivät pääse esittelemään osaamistaan työelämän tilanteissa

    Ammatillisten perustutkintojen näytöistä noin neljännes, ja ammattitutkintojen näytöistä noin viidennes, tehdään oppilaitoksissa.
    Joni Sillanpää valmistuu pian maanrakennuskoneenkuljettajaksi.
    Joni Sillanpää valmistuu pian maanrakennuskoneenkuljettajaksi.  Kuva: Jussi Partanen
    Uutiset|Koulutus
    18.2.202315:00
    Terhi Torikka

    Ammatillisen koulutuksen järjestäjien vaihtelevat näyttöjen toteuttamis- ja arviointikäytännöt haastavat opiskelijoiden yhdenvertaisuuden toteutumista. Tämä ilmenee Kansallisen koulutuksen arviointikeskus Karvin raportista.

    Karvin mukaan arviointikäytännöissä ja näyttöpaikoissa oli vaihtelua erityisesti alojen ja koulutuksen järjestäjien välillä. Kaikki opiskelijat eivät päässeet näyttämään osaamistaan aidoissa työelämän tilanteissa. Perustutkintojen näytöistä noin neljännes, ja ammattitutkintojen näytöistä noin viidennes, tehdään oppilaitoksissa.

    Raportin mukaan se, kuka tai ketkä osallistuvat näytön arviointiin vaikuttaa arvosanoihin. Myös näyttöpaikalla on raportin mukaan vaikutusta. Lisäksi työpaikkaohjaajien ohjaus- ja arviointiosaaminen vaihtelee.

    Kaikilta osin näyttöjen toteuttaminen ei täytä lain vaatimuksia ja kehitettävää löytyy. Tilanne ei ole yhdenvertainen kaikille ammattiin opiskeleville.

    Karvi suosittaa, että koulutuksen järjestäjien tulee edelleen vahvistaa työpaikkaohjaajien ohjaus- ja arviointiosaamista ja tarjota näille nykyistä säännöllisemmin mahdollisuuksia osaamisen päivittämiseen ja kehittämiseen.

    Lisää aiheesta
    • Konealan työnantajille mopoharrastajat ovat erittäin kiinnostavia ja potentiaalisia tulevaisuuden ammattilaisia. Arkistokuva.

      Koulutus | Koneyrittäjien puheenjohtaja: Suomi torpedoi sääntelyllä nuorten työntekoa – ”Jos nuori aina joutuu toissijaisiin hommiin, se syö motivaatiota”

    Artikkelin aiheet
    näyttökokeet
    ammatillinen koulutus
    Karvi
    työelämä
    arviointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kuvassa on Grooved pegboard -testilaite jolla testataan henkilön kykyä sijoittaa testipalikat oikein alustalle. Käytetty aika kertoo henkilön silmä-käsi-koordinaation hyvyydestä. Testi on yleispätevä.  Tekoälyllä tehty kuvituskuva. Juho Nivala/Adobe Firefly.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Pysyvätkö tekijät metsäalalla? Juuri kehitetty testaus toimii paremmin kuin osattiin odottaa

  • Konekouluttaja Franziska Henke ajoi Claasin lehdistötilaisuudessa heinäkuussa 2023 Claas Trion -puimurin lehdistön eteen. Hän ajaa työnäytöksiä ja kouluttaa kansainvälisesti. Kuvassa on hänelle tuttu traktori, Claas Xerion 12.650, joka esiteltiin lehdistölle samassa tapahtumassa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Vastaako konealan koulutus työelämän tarpeisiin? ”Käytännön työ vaatii älykkyyttä ja ongelmanratkaisukykyä, jota on mahdoton mitata kouluarvosanoilla”

  • Kurssikeskuksen likipelto on liikennöintikelpoinen liki ympäri vuoden, sillä pintamaa on kuorittu pois metrin syvyyteen ja korvattu karkealla hiedalla. Kuva on otettu varhain keväällä.

    Koneviesti | Aeres Agri Training Centerissä saa koulutusta ja käytännön harjoittelua uuden tekniikan käyttöönottoon — yksi koulutustilan erityisala on täsmäviljely

    Tilaajalle