• Karjalainen: Lieksassa elämyspuistosta karannut emu kuoli

    Lintu todennäköisesti kuoli karkureissusta aiheutuneen stressin ja linnun iän vuoksi.
    Emu ei pelastuslaitoksen mukaan vahingoittunut kiinniotossa. LEHTIKUVA / HANDOUT.
    Emu ei pelastuslaitoksen mukaan vahingoittunut kiinniotossa. LEHTIKUVA / HANDOUT.  
    Uutiset|Eläimet ja kasvit
    5.5.202518:00
    STT

    Pohjois-Karjalan Lieksassa paikallisesta elämyspuistosta karkuteille perjantaina lähtenyt emu kuoli viikonloppuna, kertoi Karjalainen maanantaina. Elämyspiha PikkuKilin isäntä Jarmo Leinonen kertoi Karjalaiselle linnun todennäköisesti kuolleen karkureissusta aiheutuneen stressin ja linnun iän vuoksi.

    Emu karkasi perjantaina Elämyspiha Pikkukilin tiloista, kun linnun aitauksen portti oli mahdollisesti auennut voimakkaan tuulen vuoksi.

    Pelastuslaitoksen tullessa paikalle lintu ohjattiin tiheään metsään, jossa omistaja sai sen lopulta kiinni pelastuslaitoksen avustamana. Turvallisuussyistä emun jalat sidottiin yhteen. Lisäksi linnun pää peitettiin, jotta se ei stressaantuisi enempää.

    Lintu ei pelastuslaitoksen mukaan vahingoittunut kiinniotossa.

    Lisää aiheesta
    • Kuvan emu ei liity Lieksan tapaukseen.

      Eläimet ja kasvit | Emu oli karkuteillä Lieksassa ‒ ”Itsekin piti hieraista silmiä”

    Artikkelin aiheet
    emu
    lieksa
    Elämyspiha Pikkukili
    eläinten karkailu
    Pohjois-Karjala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria