• Venekauppa käy vilkkaana – Alan pomo: Promilleraja ja pelastusliivit soutuveneisiinkin

    Uusia veneitä rekisteröitiin alkuvuonna lähes 1400, valtaosa pienehköjä perämoottoriveneitä.
    Uiva-venenäyttelyssä on esillä alan uutuuksia ja myynnissä myös käytettyjä veneitä.
    Uiva-venenäyttelyssä on esillä alan uutuuksia ja myynnissä myös käytettyjä veneitä. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Uutiset|Liikenne
    13.8.202614:40
    Eija Mansikkamäki

    Käytettyjen veneiden kauppa on käynyt vilkkaana tänäkin vuonna. Omistajanvaihdoksia on rekisteröity yli 13 000, mikä vastaa viime vuoden vauhtia ja on viidenneksen korkeammalla kuin huippuvuonna 2019 ennen koronapandemiaa.

    ”Aktiivinen kauppa kertoo siitä, että veneily kiinnostaa, niitä ostetaan ja ne ovat pitkäikäisempiä kuin muut kulutushyödykkeet, 40 vuotta hyvinkin. Ehkä vain betoni ja rautakanki kuuluvat samaan luokkaan”, kertoo Venealan Keskusliitto Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo.

    Uusia veneitä rekisteröitiin alkuvuonna lähes 1400, valtaosa pienehköjä perämoottoriveneitä. Alle 5,5-metristen myynti on hieman viime vuotta jäljessä, mutta 6–7-metristen kasvussa.

    Pajusalo kertoi alan kuulumisia torstaista sunnuntaihin avoinna olevassa Uiva-venenäyttelyssä Helsingin Lauttasaaressa. Näyttelyssä on esillä vesillä parisataa venettä soutu-, moottori- ja purjeveneistä katamaraaniin. Joukossa myös uutuuksia muun muassa Terhiltä, Busterilta, Suvilta ja Päijän-veneiltä.

    Yleisö pääsee koeajamaan vesijettejä, soutuveneitä sähkö- ja polttomoottorilla ja ilman. Viikonloppuna on mahdollisuus myös koepurjehduksiin ja lapsille optimistijollatesteihin.

    Tarvikkeita on myynnissä köysistä lämmittimiin ja huoltoon ja säilytykseen.

    Promille- ja pelastusliivisääntely pitäisi kohdistaa myös soutuveneisiin.

    Pajusalo otti kantaa kansallisen liikenneturvallisuusstrategiaan, jonka päivitys on meneillään. Hänestä nykyisillä kuolemaan johtaneilla onnettomuuksilla ei voi perustella aktiiviveneilyn sääntelyn tiukentamista eli muun muassa promillerajan alentamista alle 1,0 promillen.

    Pikemminkin promille- ja pelastusliivisääntely pitäisi Finnboatin mielestä kohdistaa myös soutuveneisiin, joissa onnettomuudet tosiasiallisesti tapahtuvat.

    ”On pieni vene, lähellä mökkirantaa ja iäkäs mies, joka touhuaa jotakin ja sattuu tapaturma. Niillä ei ole mitään tekemistä varsinaisen vesiliikenteen kanssa. Puurot ja vellit ovat menneet sekaisin.”

    Turman syy voi olla alkoholi, sairauskohtaus tai heikentynyt toimintakyky. Eräässäkin tapauksessa iäkäs mies oli niittänyt veneestä seisten kaislikkoa sillä seurauksella, että viikatemies vei miehen.

    Onnettomuuksissa kuoli viime vuonna 34 ihmistä soutuveneen tai apumoottorillisen pienveneen kanssa. Valtaosa oli yli 55-vuotiaita ja kaikki miehiä. Alkoholilla oli osuutta turmiin kahdeksassa tapauksessa, mikä on vähenemään päin. Myös kuolemien määrä on vähentynyt, kymmenessä vuodessa noin kolmanneksen.

    Pelastusliivit eivät ole pakolliset soutuveneessä, mutta jos siinä on pienikin perämoottori, liivit pitää olla mukana, mutta ei päällä.

    Suomessa pitää rekisteröidä veneet, joiden pituus on yli 5,5 metriä ja moottorin teho vähintään 15 kilowattia eli 20 hevosvoimaa. Niissä on oltava myös lain vaatimat turvavarusteet.

    Lisää aiheesta
    • Pelastusliivit ovat veneilijän tärkein turvallisuusväline. Kuvituskuva.

      Luonto | Tutkimus: Veneilijät ovat pelastusliivipakon ja promillerajan laskun kannalla

    • Vaikka markkina onkin hiljentynyt vilkkaimmista koronavuosista, venekauppaa tehdään yhä enemmän kuin ennen koronaa. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.

      Koneet ja kulkuneuvot | Tällaisia veneitä suomalaiset ostavat nyt – mökkivesillä hermoja kiristäneen kiitäjän markkina on muuttunut

    • Viranomaisilta saadut korvaukset eivät kata käyttökustannuksia kuten dieseliä, sanoo Heikki Laurila Turun meripelastusyhdistyksestä.

      Yhteiskunta | Merihätään voi joutua kotijärvelläkin: Veneen hinaus korjaukseen voi maksaa satasia tai olla ilmaista − näin hinta määräytyy

      Tilaajalle
    • Hangon satamassa on kesällä monenkokoisia veneitä.

      Talous | Uusien veneiden kauppa kyykkäsi kolmanneksen viime vuonna – soutuveneidenkin myynti puolittui mökkivarustelun vähennyttyä

    • Joensuulainen Jouko Pasanen (kesk.) kävi hakemassa kesäkuun alussa Asikkalasta uuden Buster XL:nsä 115 hevosvoiman koneella. Jukka Virtanen (vas.) ja Jouni Korhonen vinssaavat veneen trailerille.

      Talous | ”Kauppa kävisi, jos myytävää olisi” – Venekauppaa tekevät agrologit näkevät paljon yhteistä vene- ja traktorikaupassa ja paljastavat vinkkinsä talvimyyntiin ja asiakkaiden koukuttamiseen

    Artikkelin aiheet
    veneily
    venekauppa
    soutuvene
    pelastusliivi
    Finnboat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin